Kuulun pro ammattiliittoon ja ainoastaan suurin motivaatio on työttömyyskassa, muuten liiton toiminta ei natsaa omaan ajatusmaailmaan. Nyt ko. liitto tuputtaa vastaamaan "tutkimuksen kyselyyn" jossa omasta mielestäni ky…
Yliopistosta työjärjestöön ja muihin töihin liittyviin kokonaisuuksiin luovat yhtenäisen järjestön ja laitoksen, jossa pohditaan erilaisten ammattialojen välisiä suhteita, jotta saataisiin rauhallisempi yhteiskuntatalou…
"Mediarähinä hallituksen ja ay-rintaman välillä on järjetön. Nyt pitäisi yhdessä keskittyä siihen, miten Suomessa pidetään yritykset, jotka luovat uutta, varallisuutta ja työpaikkoja." (TE-lehti) Ay-demareiden nostattam…
"Persut, vaikka ovat työväen puolue, eivät välitä SAK:n toimista. Hakevat etäisyyttä tähän yhteiskuntaterroriin. Ei kai Eduskunnan päätöksentekoa kiristävää voi muuten nimittää. Demokratian vastaista toimintaa. Ei mitää…
Eikö teatterilaiset ole myös virassa, samoin jotkut hyvinvointialan henkilöt? Vasemmistopopulistiset ulosmarssit ovat siis virkavirheitä, jos on virassa?Virkavirheestä aiheutuu seuraamuksia, eikö? Ettei vaan tulisi teat…
Samanlaista touhua kuin koulukiusaajilla. Kiusaaminen ja uhittelu ja henkisen väkivallan käyttö on räkänokkien munatonta toimintaa,
Jäseniksi pakottaminen ja lakon aikana töihin menevien haukkuminen ja maalittaminen ovat henkistä väkivaltaa. Viime lakon aikana usutettiin sanomaan ammattipätevyys irti. Painostettiin. Se on henkistä väkivaltaa. Jos as…
Kaipaa työmarkkinoille lisää väkeä Afrikasta-Rakennusliiton pomoltakin täystyrmäys EI MITÄÄN JÄRKEÄ.
Vaikka me kuinka tungimme mollaamaan istuvaa vaaleilla valittua hallitusta, uhkailimme ja räksytimme, niin ei se Purra jostakin syystä halua keskustella kanssamme. Meillä on kuitenkin Ylen ja koko opposition kanssa milt…
Ammattiliitoille kanneoikeus. Mahdollisuus lakiteitse alkaa ajamaan yksittäisen työntekijänsä asiaa jos työnantaja on rikkonut lakia häntä kohtaan. Tämähän on mahdollista mm. Ruotsissa ja Saksassa joten jos sieltä halut…
mielenilmauksia ja muita työtaistelutoimia ? Eduskunta vaalien tulos ja järjestäytymisasteen muutoksethan sen rehellisesti kertovat. Kevään vaaleissa ay-liikkeen "tukipuolueet" (sdp ja vas)saivat 27% kannatuksen ja hall…
Voimannäyttö on helppoa, mutta onko se syy, miksi yhä useampi eroaa tai ei edes liity vanhoillisiin ammattiliittoihin? Tehyn viime lakon aikainen painostaminen luopumaan omasta ammattipätevyydestä ja teho-osastojen ulos…
Todella asiaa ymmärtäväisten tekstiä. Ei varmaan ole tavallisen duunarin kirjoituksia, vaan paljon sivistyneemmän. " EROTAAN NATOSTA ................... " https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009889034.html ja tämä h…
Hallitus on niittaamassa duunarin littuun. Nyt jos ammattiliitot antaa mennä kaiken läpi niin kuin on tehnyt viimeiset 15 vuottta voi olla viimeinen naula arkkuun. Miksi enää liittyä liittoon jos ei se kykene toimintaan.
SAK on suunnannäyttäjä - jälleen. En ole kuullut mediassa mitään konkreettista mitä STTK ja Akava tällä hetkellä tekevät jäseniensä hyväksi. Kontrasti SAK:hon on valtava. STTK:n ja Akava:n jäsenistö voisi tällä hetkellä…
Jos hallitus saa vietyä työelämää koskevat laki muutokset läpi, niin ei siitä hyvää seuraa työntekijöille. Tästä alkaa kaikkien etujen heikennykset, ja tulevat jatkumaan hamaan tulevaisuuteen. Niin se on käynyt monen mu…
Orpo lupasi lisää rahaa maatalouden ja merenkulun tuella eläville laiskanpulskeille saastuttajilla , verovaroista ja velkarahoista, mistäpä muualta.
Ay- mafiosot Eloranta ja Palola ovat jo aloittaneet ulosmarssin. Molemmat painuivat Afrikkaan norsuja tsekkaamaan. No, tietysti jäsenistön kustantamana!
Siksi erosin liitosta!
Kohteista kerrotaan 4 päivää ennen toteutusta. Kaikki tuki Suomen työntekijöille ja heidän edunvalvojilleen ammattiliitoille.