Olen yhdessä ahdistavassa työpaikkaa minkä haluisin lopettaa. Aloitan uuden työn etsimisen viikonloppuna. Jos en saa, voinko hakea johonkin kouluun syksyksi ja irtisanoutua työstä ilman karenssia? Että kävisin koulua es…
Voi perhana aloitin uudessa työpaikassa ja itse työ ja työkaverit on tosi jees mutta esimies ja samalla yksi puljun omistajista on täys aasi ja narsisti. Suhtautuu kaikkeen mikä ei ole hänen mieleen, kuin se olisi maail…
näitä jotka eivät puhu muusta kuin intistä? Vuodesta toiseen samat jutut, en tiedä kertooko se ihmisen tyhmyydestä vai siitä, ettei elämässä ole tapahtunut mitään muuta mainitsemisen arvoista.
Kertokaa omia kokemuksia..
Olen 50v duunari mies.En jaksa,eikä nykyinen työ kiinnosta pätkääkään ei myöskään työkaverit. Minua yritetään kovistella ja 2 yt joista olen saanut kuitenkin jatkaa. Alan vaihto ei varmaan onnistu en usko saavani työpai…
Jos joku vaihtaa firmaa, se ehkä kertoo aika paljon teidän firmasta, jos osaa päätellä. Ryypätkää kun ehditte.
Hei.. Vaihdoin vuoden alussa työpaikkaa. Työskentelin aiemmin mukavassa toimistotyössä, joka ei kuitenkaan vastannut koulutustani, ja palkka oli surkea työn vaativuuteen nähden. Viihdyin työssä kohtalaisesti, mutta minu…
Mitä olette mieltä Kaizenista ja Leanista? Tehtaassamme pari vuotta käytössä ollut otsikonmukainen työmalli. Tuo leanhan on tehdastyössä täysin piilourakkaa ja sitä että pikku-inssit saavat kokea, päteä ja näytellä tärk…
mikään rahamäärä ei korvaa sitä ihanaa tunnetta, kun saa nukkua kunnolla. Olla kotona, jossa ei kytätä ja vittuilla. Huohoteta niskaan ja hoputeta. Mikään rahamäärä ei poista sitä ahdistusta, jonka huonosta työpaikasta …
Kyllä on taas vaikeata jaksaa herätä aamuvuoroon, perkele että vituttaa tällainen orjuus nimeltä työ jonne on pakko mennä vaikka ei jaksaisi, jossa on pakko olla se 8 tuntia päivässä ja vieläpä tällaiseen epäinhimillise…
Oletteko huomanneet nepotismin kukoistavan työpaikallanne? Lähes kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on esiintynyt näitä tapauksia. Ihmisiä, jotka ovat saaneet työpaikkansa ilman minkäänlaista pätevyyttä, puhtaasti …
Otin siis loparit itse, entisellä työpaikallani vallitsi henki, joka on varmaan hyvin yleinen nykypäivänä jokapuolella. Hommat vaan lisääntyivät vuosi vuodelta, mutta palkka pysyi samana. Laskin, että aloittaessani työn…
Ottavatko ihmiset helpommin vastaan työtä, jos pätkätyöläiset saisivat samaan aikaan kahden työpaikan työt : toinen raskasta/vähemmän arvostettua työtä ja toinen arvostettua/kevyttä työtä ? Silloin ihmiset eivät voisi v…
Eli kauanko teillä on kestänyt palautua oravanpyörän vilskeestä? Kuinka kauan ennen kun olette tunteneet itsenne taas omaksi itsekseksenne tmv.? Itse jätin kiireiseisen työn (ulkomailla) useita vuosia sitten. No ehdin k…
Anteeksi avautuminen, mutta pakko purkaa tämä kaikki mitä oon työharjoittelussa kokenut. Olen eräässä koulussa työharjoittelussa ja on aika karmiva paikka. Olen kuullut opehuoneessa kuinka lapsia on haukuttu saatanan ty…
Olen töissä sijaisena opiskelun ohella kehitysvammaisten parissa. Paikassa on muutamia väkivaltaisia asiakkaita. Minua on purtu pari kertaa, on nipistetty ja vedetty hiuksista. Nyt pelkään kenen asiakkaan kanssa olen tä…
Onko kenelläkään kokemusta tästä: Hiljattain sain uudet työvuorolistat ja jälleen kerran oli pomo muistanut laittaa 3 viikonloppua taas putkeen töitä :/ Lyhyestä virsi kaunis: työvuorolistat tehdään 4vko/ kerrallaan ja …
V*tuttaa kun näitä siunaantuu lähes joka työpaikalle. Ruskeakielisiä pyrkyreitä, jotka eivät oikeasti tuo mitään lisäarvoa yritykselle, ja joilla usein on hyvin kevyt työnkuva ja vähän tehtäviä. Aikansa he käyttävätkin …
Sain uuden työn ja soitin pomolle. Sanoin, "en tule enää huomenna, haista vittu". Olo on loistava.
Olen duunaillut IT-alalla samassa firmassa kohta 10-vuotta ja nyt alkaa tökkimään todella pahasti. Joka v#tun päivä saa suorastaan raahata ittensä työpaikalle ja siellä sitten odotan ensin kahvitaukoja, sitten ruokatunt…