Väittävät julkisuudessa, että latuja ei enää ajettaisi ja pohjoisessa parhaat kelit kuin koskaan. Mihinkähän kannattaa suunnata, jos vielä viikon pari olisi suksella ?
Kun siirryttiin puusuksiajasta tähän "muoviaikaan" niin sukset eivät ole sen jälkeen huimasti kehittyneet. Omistan "Joitakin" pareja .Kilometrit n. 1000 km/ vuosi. Tänä talvena taas suurimmaksi osaksi alla Järvisen evol…
Minkäslainen tälli pitäisi laittaa pohjaan, että olisi hyvä luisto -7 pakkasesta jonnekin -15 asti? Nyt laitoin -10 pakkasella Startin perussinistä pohjaan, lumi oli kuivaa pakkaslunta ja meinasi vaan pienoinen narina k…
Onko nihkeetä uutta lunta vai onko lauhat kelit päässeet muuttamaan lumen koostumuksen liukkaaksi ? Miten pertsan urat, mennäänkö purkeilla ?
Vieläkö karanteenialueella voi hiihtää muualla kuin vihreällä pihanurmella ? Laittoivat latutilanteenkin kiinni, onko tämän kysyminen edes sallittua täältä ?
Joopa joo. Johaug hiihti ylhäisessä yksinäisyydessään lähes koko 38km maaliin tullessaan ollut edes hengästynyt. Muut kaatui maahan koska olivat kovin väsyneitä ja uupuneita. Ei Johaug. Miten muka voi olla noin ylivoima…
En olis uskonut, että joudun, 66 vuotiaana urheilun seuraajana, ikinä sanomaan suomalaisesta hiihtäjästä; häviä senkin saatanan valittaja Niskanen! On herra nimittäin ainoa (kautta vuosikymmenten) joka on haukkunut; A) …
Voittaa kaikki matkat. Ehkä se on hiihdossa mahdollista ilman dopingia. Yleisurheilussa ei ole mahdollista voittaa pikamatkoja ja kestävyysmatkoja. Hiihto ei ole yhtä raskasta kuin juoksu. Alamäissä voi palautua.
Huomasin luistelusuksen pohjassa, kärkiosassa, pientä n. sentin välein oleva nyppylää, jonka epäilen johtuvan siitä, että amatöörivoitelijana olen vedellyt liian kuumalla voiteluraudalla tai sitten liian kylmällä raudal…
Eilen viestikilpailussa Heidi Weng hiihti maaliin ykkösenä, katsoi yleisöön päin ja tuuletti vihaisena (tai provosoi?). Se oli ikävää katsottavaa. Myös palkintojenjaossa ei heilutellut ollenkaan yleisölle. Heidi, jos ja…
Jokohan Niskasen poika vaihtaa suksimerkin, toinen vaihtoehto ruveta reenaamaan paremmin. Tai hommata hevosia. Niskasen suoritukset tällä kaudella kovin kehnoja, rossarilla ehkä ois kannattanut pysyä. Tai vaihtaa kotima…
Reilun 3 viikon päästä hiihto, lunta ei juuri ole ja ei olereiluja sateita luvassa. Silti kannustetaan ilmoittautumaan ja on täysi radiohiljaisuus. Ei haluta kertoa mahdollisista peruutusriskeistä. Maksusta puolet menee…
Tietääkö kukaan tekeekö noilla suksilla mitään. Luistelu sukset ja ostin viime talvena postimyynnistä (ei varmaan paraspaikka mutta oli pakko saada osamaksulla) Olen tehny paperitestin ja ei ota koko pohja kiinni lattia…
https://youtu.be/-TCE5cU-S14 Kilpahiihtäjille ja hiihtosuunnistajille ei ole temppu eikä mikään heittää suksia poikittain ja jarruttaa voimakkaasti, mutta harrastelijat: Jestas sentään!! Autokin pitää pystyä pysäyttämää…
Me Kirkkonummelaiset katselemme Kateellisena muita PK-seudun kuntia, kun saatte edes jonkillaisella lumella hiihtää. Täälläkin kunta satsaa järjettömästi sisähalleihin, joiden käyttöaste etenkin kansanliikuntaan on alha…
Läntisellä Suomenlahdella saarissa kohta puolimetriä lunta. Paana laivaan ja latuja puskemaan !
mäkihypyn polulla.
Therese Johaug voitti 15km hiihdon melkein 4 minuutilla eikä ollut maalissa yhtään väsynyt vaikka hiihti täyilla koko matkan, kun muut kaatuili maaliin tullessan. Miesten hiihdossa 9 parhaan joukossa 8 norjalaista. Mitä…
Erittäin hyvä ohjelma ollut hiihto urheilun alalla pitkät perinteet eivätkö pala testeissä
Mikä on kun ei arvokisoissa menestytä? SM-hiihdot sujuvat, mutta tärkeissä paikoissa hyvä jos ollaann 30. parhaan joukossa. Olisiko valmennuksen vaihdon paikka?