Päävalmentajaksi ensikaudelle.
siis HPK:n (sm-liiga joukkue) hassuttelee vastustajaansa kappaleen esittäjää jos jollain tietoa voisitteko kertoa? kts jo etukäteen (=
Kiekko päätyverkosta läpi ja kaveria silmään tänään pelissä. Oli jo aika mones kerta, kun kiekko tulee päätyverkosta läpi. Voi tulla kalliiksi kerholle.
Niin että millä kampaajalla Jalonen käy värjäämässä hiuksensa?
Vai että vielä Chiodo piti hankkia... Repeän kyllä naurusta täällä Pohjois-Helsingissä kun näen miten sysipaska on ollut hallitseva mestari HPK. Ritarien menestys on ohi ja mestari tuleekin tällä kertaa kehä III tältä p…
No tietenkin siksi että hän pääsee ottamaan hassista koko pelin ajan.
olimme katsomassa tiistaina hpk-tps peliä ja oli kyllä suuri hämmästys nähdä millainen lato rinkelimäen jäähalli on! yksi kioski mistä sai makkaraa ja kokista ja varmasti hallin sisäpuolella oli pakkasta. ei tuolaista "…
Ei uskaltanut Laitinen tulla enään jäälle teatteriesityksensä jälkeen. Aika pellemäinen esitys.
Veikkaajan mukaan. Mistä semmoisia päivässä löytää.
Muistahan sitten Mäkkkäri-boy että Helenius pelaa ronkkivalla pelityylillä. Sä varmaan torstaina tv-pelissä koulutat Samia??? Niinhän sä Saipan Petren kimppuunkin kävit. Älä sit jänistä Heleniustakaan? Vai joko sä tiist…
Huomio! Saatte nousta KYYKYSTÄ! Jatkakaa..
Jalonen sano IS:ssa että on paras pelaaja jota on valmentanut ja erikoisin persoona. Mikähän siinä niin erikista on että kuukaudessa mitta tulee täyteen?
Toinen voitto poikakerhosta samalla viikolla. Pisteautomatti toimi taas! Tosi kova koti joukkue toi kerho. Heh heh, ei taida mestaruutta tulla. Ja tampesterin toinen joukkuekin meni jo sarjataulokossa ohi. Ei voi kun na…
Ei uskoisi että kerho otti turpiin Kalpalta mutta näin tosiaan kävi kun imuri Wiikman oli maalissa. 5-4 matkasivat pisteet Kuopioon.
Se on Eero Väre maalissa ja harjoitusotteluissa kun Väre oli maalisa niin HPK hallitseva suomenmestari sai turpaan ihan mestiksen KooKoolta. Tänään Tappara pistää murskalukemat taululle. 8-2 on tylyt lukemat.
Pelaajat ovat hyvin pieniä pelinappuloita näissä ympyröissä, harvoin pääsevät väin "pelaamaan" 1/1000 tälläisiä tapauksia.Agentti mikä hoitaa palkka jne. asioita näki että hommat tehdään nyt näin. Luuletteko että kaveri…
Ei ole enää harjoituksissa.
Meni hifkiin loppukaudeksi.Tibbetsillä oli jo valmiina jatko kerhossa try outin jälkeen sovittu ja summa oli 75000 e loppukaudesta.Meni kirjoittamaan sopimusta niin Tibbetts pyysikin loppukaudesta 150 000 euroa!!!!!Eihä…
Vittu mikä temppu. Kuskata nyt Tibbetsiä autolla toiseen seuraan.
Hpk on paska joukkue,ensin kuuppaan mahtavalta Kalpalta ja nyt kotona Ilvekseltä. Ei ihme että parhaita pelaajia jo myydään.