Elokuva-arvostelutEi vastauksia

The Ides of March "Vallan kääntöpuoli" (2011)

George Clooneyn viime vuosina ohjaamat tai tuottamat leffat (Good Night and Good Luck, Syriana, Michael Clayton, The Decendants) ovat olleet juoneltaan lähes käsittämättömän tylsiä. Kaikissa niissä kuitenkin on tarjoilt…
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

DVD Taken 2 ( * * * * * )

Elokuvasta tulee niin hyvälle mielelle kun karvakouria lahdataan urakalla - tosin ei ihan yllä siihen mihin black hawk downilla pääsee.
Elokuva-arvostelutEi vastauksia

Parkkifirmat arvostelijana

A (maanomistaja/haltijat) tekee B:stä (ihminen) C:n (parkkifirmat) kanssa käyttäytymisehtosopimuksia = ihmiskauppaa parhaimmillaan.
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Zero Dark Thirty (2012)

Elokuva alkaa syvällä hiljaisuudella,mikä tarkoittaa pahaenteistä loppuratkaisua. Kathryn Bigelowin elokuva kertoo osama bin ladenin metsästyksetä.Terrori-isku v.2001 ei jättänyt ketään kylmäksi. Bin laden oli al-Qaidan…
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Seven Psychopaths

Mielestäni ajanhaaskausta oli koko leffan katsominen, toki joitain hauskoja kohtauksia oli, mutta eipä olisi uskonut että noin huonoa leffaa saa aikaiseksi noinkin nimekkäillä näyttelijöillä.
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Django Unchained *****

Spagettiwesternien perinne ja perintö elävät, vaikka lajityypin kulta-aika onkin jo ohi, työtä ovat jatkaneet sittemmin mm. Gore Verbinski loistoanimaatiollaan Rango (2011) sekä korealaiset 30-luvun Mantshuriaan sijoitt…
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Kaappari

Hyvä leffa: http://jobinposti.blogspot.fi/2013/01/kaappari.html
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Selviytyminen

Jos jossain elokuvassa on ennalta-arvattava juoni niin tässä ainakin on,koko ajan arvasin mitä seuraavaksi tapahtuu.Pääosien esittäjät hyviä mutta ohjauksessa parantamisen varaa.En oikein ymmärrä että tätä mainostetaan …
Elokuva-arvostelutVastattu 12 v

Viaplay lataa ja kaatuilee jatkuvasti

Onko muilla kokemusta tästä, että saa jatkuvasti playstation kolmosella katsoessa käynnistää koneen uudelleen kun viaplay kaatuu? Joka elokuvassa kuva katkeaa vähintään pari kertaa noin 10 sekunniksi, joskus jopa useita…
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Juoppohullun Päiväkirja (2012)

Yleensä Suomi-leffat ovat semmoista voivottelua ja Esson Baarissa mutisemista. Tämä ei sitä ollut. Ongelmiin ja hankaluuksiin suhtaudutaan iloisen välinpitämättömästi ja viinaa myös kitataan aika paljon. Kohellusta ja r…
Elokuva-arvostelutEi vastauksia

Shadow dancer

Olipa mielenkiintoista nähdä juuri vuoden lopulla lopulla elokuva joka meni suoraan vuoden top-5-listalle,nyt jaksaa taas käydä leffassa ensi vuonna.Oli hyvin tehty,hyvät näyttelijät ja hyvä käsikirjoitus ja loput 15 mi…
Elokuva-arvostelutVastattu 8 v

Hobitti - Odottamaton Matka (2012)

Tolkienin keskimaan kirjojen faneja hemmotellaan perusteellisesti Peter Jacksonin ohjaksissa.Onneksi Jackson ei saanut taannoin 15. vuotta sitten silloisen Miramaxin tuotantoyhtiön palveluksessa aikaiseksi Hobitti-filma…
Elokuva-arvostelutVastattu 13 v

Viimeinen linnoitus

Tämä elokuva tuli lauantaina Subilta. Ei tuntunut aluksi kovin kiinnostavalta aiheensa vuoksi, mutta siitä löytyi niin paljon helmiä, että minä ainakin suosittelen sitä. Minua se puhutteli ja kovasti. Jokaisella on tiet…
Elokuva-arvostelutEi vastauksia

Argo (2012) - Ben Affleckin parasta.

Tätä katsoessa vanhemmat villoittajat varmaankin tikahtuvat nostalgiaan. Tunnelma on niin vuotta -79, viina virtaa ja tupakki pöhisee. Ja elokuvakin on todella hyvä. Iranilaiset ovat kidnapanneet pääosan USA:n lähetystö…
Elokuva-arvostelutEi vastauksia

Isku rajalle

Antti Reini ampuu saksalaiselta ottamalla konepistoolilla (hän otti vain konepistoolin ja siihen kiinnitetyn lippaan) enemmän kuin patruunoita on lippaassa. Muuten elokuva tuntuu hyvältä.