Hei. Mikähän oli elokuvan nimi, joka kertoi roskakuskeista. Niitä näyttelivät Pellonpää ja Kuosmanen muistaakseni. Kiitos vastauksestanne!!
Siis esiintynyt näissä kotimaan elokuvissa/tv-sarjoissa 2000-luvun molemmin puolin. Käytännössä aina sivuosan roolissa, useimmiten johtajana tai parempiosaisena ylväänä henkilönä. Komea tumma mies, olisko nykyään yli 50…
Mesenaatissa on juuri menossa joukkorahoitus ensimmäiselle karjalankieliselle elokuvalle Veneh mesenaatti.me/veneh-karjalainen-elokuva/ . Minulla ei ole mahdollisuutta osallistua mutta näkisin elokuvan silti mielelläni.…
http://aijaa.com/CG9Sg1 minkä niminen on viiksekäs mies joka merkitty keltaisella ympyrällä? imdb:stä oon ottanu kuvahakuun ihan järjestyksessä kaikki tuntemattomat mutta ei ..
saako kukaan selvää mitähän sulo kokki mahtaa tarkemmin sanoa siellä elokuvan loppupuolella kun se on uunin päällä yöpuulla ja heräilee, se alkaa ''kylläpä se herkes nukuttamasta ainaki ..'' niin mitä siitä eteenpäin pa…
Mika Kaurismäen elokuva: Zombie ja kummitusjuna. Mistä kertoo kun en oikein ymmärrä tuota elokuvaa. Ja siinä alussa ja lopussa soiva laulu niin onko sillä nimeä? Kiitos vastanneil.
Yllätti ihan täysillä "Kohtuuttomuuksia" sarja, kuinka mainio se on !!! Dialogi, näyttelijäntyö ja ohjaus ihan hengästyttävää -- ja vuorosanoistakin saa selvää elikkä se parjattu äänityskin/näyttelijöiden äänenkäyttö pe…
Neito-elokuvasta on julkaistu traileri! Tsekkaa se indietaivaasta osoitteessa: http://www.indietaivas.fi/movie.php?videoid=1261 Neito on Kaiken Keskellä ry:n toinen kokopitkä elokuva. Sen ensi-ilta on odotettavissa 2010…
Olen nähnyt miljoonia ;), lähinnä amerikkalaisia, elokuvia 70-luvun puolesta välistä lähtien. Big Game on hienosti kuvattu, loistavasti näytelty, on sopivasti toimintaa ja huumoria sekä tehty murto-osalla normijenkkifil…
Toivottavasti ei tule lisää julkaistua kyseisiä rainoja dvd/blu-ray-muodossa...
Minua kiinnostaisi elokuvan upea rakennus - "Honkaharjun maaseutuhotelli". En ole löytänyt rakenuksen kuvaa enkä tietoja. Tietäisikö kukaan mikä rakennus on kyseessä ja missä se on ollut. Elokuvan kuvauksia on tehty Aul…
Haussa elokuva, jossa mies tekee päivätyötä ambulanssin kuljettajana mutta vapaa-ajallaan "pyörittelee" naisia. Muistaakseni korjasi naisten polkupyöriä ja sitten oltiinkin jo petihommissa :D. Kyseessä siis kotimainen e…
Ostan vhs kasetin elokuvasta Kotia päin! Tullut MTV3 01.03.1993 klo 21.15 ! Onko kellään itse nauhoitettua?
Samat Pääkköset, Leppilammet, Hissu Hietalahdet, Krista Kososet ym. huonot näyttelijät samoissa huonosti käsikirjoitetuissa, huonosti lavastetuissa, huonosti äänitetyissä ja huonosti ohjatuissa elokuvissa. Nyky-Suomi-el…
Tietääkö kukaan onko Kuumia aaltoja-sarjasta tullut dvd-versiota? Päänäyttelijöinä Hannele Lauri ja Sanna Saarijärvi. Tullut tv:stä vuonna 2003
Katsoin viikonloppuna Palmu-trilogian ja jäin ihmettelemään ensimmäisen elokuvan keskeisen tapahtuman epäloogisuutta. Kylpyhuoneen ovi potkittiin sisään sen ollessa lukittuna, mutta silti myöhemmin Palmun kehittäessä te…
Voi hyvänen aika! Miksi tuollaista tehdään? Nyt ei herra Halonen ja kumppanit oikein ole ymmärtäneet mitä ovat tekemässä.Lähinnä tuli mieleen peruskoulun näytelmät.Olikohan elokuvassa yritetty parodiaa tai jotain mutta …
Jokaisen suomielokuva-fanin must pelkästään harvinaisuutensa vuoksi : kauhuelokuvana tunnettu AJ ANNILAN ohjaama SAUNA. Se on kuitenkin paljon enemmän (kuin genre mihin se turhan usein on kömpelösti sijoitettu monitulki…
Oi ihanuus kuinka kaunis ja viisas elokuva! Miespääosan esittäjä komea kuin mikä -- lisää tällaista laatudraamaa. Nautinto katsella hyvää kotimaista laatudraamaa. http://www.finnkino.fi/Event/299025/ KIITOS!
Itävaltalainen ohjaaja Michael Haneken ohjasi kuuluisan draaman elokuvan "Valkoinen nauha" vuonna 2009. Suomalainen ohjaaja Tapio Piirainen ohjasi vuonna 2010 elokuvan nimeltä "Punainen nauha". Onneksi. Sillä ohjaaja Pi…