kokakolaa, suklaata, nakkeja ja vohveleita. Paska tuli ihan räjähtämällä kakkareijästä, mutta oli silti aika kiinteää. Miten menetellä?
Varmaan useasti käsitelty aihe, mutta miten menetellä? Itse olen oikea pierumoottori, eli pierua kyllä tulee jatkuvasti. Osaan kyllä pidätellä, mutta en jos joku naurattaa. Eli nauraessa hirnun molemmista päistä. Tämä o…
Sukulais/tuttavapiiriin sattuu kuulumaan muutama sellainen mies-henkilö joiden voisi luulla olevan mykkiä. Mutta olen todistetusti kuullut muutaman lauseen näiden vuosien aikana, eli eivät ole. Aika kituuttavaa on kahvi…
miten huomauttaa kanssamatkustajalle? Onko sopivaa? Vai pitääkö vain kärsiä?
Miten ollaan ja käyttäydytään sellaisella edustuslounaalla johon kuuluu 3 ruokalajia ja juomat. Eikö lounaan pitäisi olla kevyt tapahtuma?
Sellainen tilanne kun on lainannut yhdelle kaverille joskus aikoja sitten mutta kun on hyvä niin ei ole viitsinyt. ja nyt kumminkin toinen sanoo toista ja väittää niin miten pitäisi suhteutua. ihan kaksin keskin on hoid…
Tuli sitten hieman kinaa erään ystävän kanssa, miten tällaisessa tilanteessa tulisi etiketin mukaan toimia. Eli hääsi ovat tulossa. Kutsut on lähetetty, valmistelut ovat jo loppusuoralla. Enää on vain muutama viikko aik…
Virallinen etiketti taitaa sanoa, että valkolakkia saa pitää vapusta syyskuun loppuun. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi vuoden ennen kaveriani ja kysymykseni kuuluu: Voinko pitää itsekin valkolakkia hänen juhlissaan? Its…
kukat lasketaan? isämme hautajaisissa. onko väliä tuolla... meitä on kolme sisarusta. kahdella perhe (toisella yksi lapsi vain), yhdellä ei perhettä, eli ei kovin suuri porukka. Mietimme sitä, kummalle puolen arkkua las…
Viekää hyvät ihmiset ruokapikoissa syötyänne ne tarjottimet ja likaiset astiat niille varattuihin vaunuihin. Ette voi kuvitellakkaan miten paljon niiden pöytään jättäminen lisää jo ennestään kiireisten työntekijöiden ty…
Onko oikea palsta, mutta...Olen jo luopunut toivosta, miten saisi aikuisen (muuten ihan fiksun) miehen nousemaan kunnolla seisomaan, kun vieraita kätellään. Sama juttu oli omat juhlat tai vieraina muitten juhlissa, mihi…
Jos tapaa uuden henkilön ruokapöydässä niin kuuluuko häntä silloin kätellä? Jotkut ihmiset ovat nimittäin hyvin tarkkoja hygienian suhteen ja pesevät kätensä ennen ruokailua. He haluavat välttää bakteerien ja muiden pöp…
Miten uuniperuna syödään "oikeaoppisesti"? Sillä pikkulusikalla vai?
on tullut vierailtua ja erääseen seikkaan tullut kiinnitettyä huomiota,nimittäin lässytys ruokapöydässä. Onko näin ettei ruokaa suuhunsa työntävä maiskuttelija huomaa lässyttävänsä, vieläpä varsin äänekkäästi. Ja se juo…
Olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt perustaa ravintolan. En siis kuppilaa. Maailmalla kulkiessani olen nähnyt tavallisissa basic paikoissa paikan omalla logolla painettuja paperilautasliinoja. Niillä olisi positiivi…
Jos laitetaan pullo kiertämään ns. ringissä, niin kuuluuko sitä pullonsuuta pyyhkäistä kämmenellä/hihalla? Yksi tuttavani tekee aina niin ja tämä ärsyttää minua koska olen ringissä yleensä hänen jälkeen ja olen melko va…
Viimeistään Finskin lennolla tuntee tulevansa kotiin Suomeen. Lentoemäntien naamat ovat happamia ja palvelu on todella töykeää. Katselin koneessa kun vanhempi lentoemäntä sanoi saksalaismiehelle kiukkuisesti: "mitä sä o…
Olen niin äärimmäisen oikeakätinen, etten onnistu syömään jos haarukka on vasemmassa kädessä. Pidän siis veistä vasemmassa ja haarukkaa oikeassa kädessä, eikä kukaan ole tullut huomauttelemaan. Olenko ainoa laatuani vai…
Koska aviopuolisoilla voi olla eri sukunimet, niin kuinka kutsutaan esim. Herra Virtasen puolisoa, joka on sukunimeltään Järvinen? Sanotaanko rouvaa Rouva Virtaseksi vai Rouva Järviseksi? Ymmärrän kyllä, että jos parisk…
Osaisikohan jotu täällä antaa vinkkiä. Kun vien sukulaiseni hautajaisiin kukkalaitteen niin kuuluisiko kortissa/nauhassa mainita myös lapseni surioiksi jotka eivät ole mukana tilaisuudessa..