Tai ei oikeesti jaksa kiinnostaa. Menettänyt arvonsa. Pauliina Susikin valitti että Johtolankapalkittua kirjaa ei otettu myyntiin edes oman kaupungin kirjakauppaan.
Mikä Cottonin numero on se, jossa Decker katoaa pitkäksi aikaa ja kollegat ovat jo varmoja, että hän on kuollut.
Sattuuko kukaan muu täällä lueskeleva lukemaan Yöjuttu-lehtiä ja mitä mieltä on niistä? Niitä missä John Sinclair on pääosassa.
Onko muita, jotka ovat kiinnostuneet Viiltäjä-Jackin mysteeristä? Itse olen lukenut useita asiaa koskevia kirjoja ja käynyt pariin otteeseen jopa tapahtumapaikoilla Lontoon Whitechapelissa. Olen yleensäkin dekkarien yst…
Tällä palstalla on mollattu vuoroin mitäkin yksittäistä kirjaa. Lähestytäänpä asiaa vähän toisesta kulmasta. Mitkä kotimaiset dekkarit/dekkaristit mielestäsi yltävät kansainväliselle tasolle tai lähelle sitä (vaikkapa k…
hei kaikki. tarttis kauhu juttuja tosi - fiktio
Olen lukenut Markus Ahosen Isaksson-sarjaa ja nyt loppuun viimeisimmän sarjan osan Sieluttomat. Eivät nämä ole pelkkiä dekkareita vaan varsinkin kaksi viimeistä teosta, Sieluttomat ja Sydämenmurskajaiset, monitasoisia r…
Olen kyllästynyt massamurhiin ja psykopaatteihin teurastajiin. Sairaisiin sadisteihin ja sekopäihin raiskaajiin ja silpojiin. Haluaisin tilalle siistiä murhaamista, ei välttämättä tyyliä Agatha Chistie, mutta jotain muu…
Tiedoksi Jo Nesbon kirjojen ystäville. Nesbon eka kirja 'Lepakkomies' julkaistiin v 2000. Nyt se on sitten ilmestynyt loistopokkarina. Tuohon kirjaanhan viitataan sarjan muissa kirjoissa melko usein. Nesbon seuraava suo…
hyväksi havaittu! Yes!
Kirjoittaa dekkareita, onko tuttu kenellekään? Otin summassa kirjastosta sen kirjoittaman kirjan nimeltään "Petsamo". Ajattelin, että kyseessä voisi olla hyväkin kirja. Lukemisen edistyessä on kuitenkin alkanut hieman i…
Sitä on joissakin kirjablogeissa ylistetty ja povattu jo johtolankapalkintoa. Odotukset olivat korkealla kun lainasin sen, mutta ainakin minä putosin aika alas Ulvilan joen pohjalle. Nyt epäilen, että minussa on jotakin…
Vuonna 1991 löydetyn vanhan päiväkirjan mukaan prostituoituja Lontoossa syksyllä 1888 murhannut mielipuoli olisi ollut Liverpoolilainen puuvillakauppias silmittömiin raivokohtauksiin taipuvainen arsenikki ja strykniinin…
Kukaan lukenut Amiraalia, tomkingbooks.com ? Uskaltaako sen ostaa? Tuttava vinkkasi, en ollut kuullutkaan. Näyte on helvetin hyvä, aivan sika!
Suositelkaa kirjaa, jossa naispoliisi tutkii ja ratkoo rikoksia. Tyylilaji voisi olla samantyyppinen kuin Mankelilla ja Lehtolaisella. Löytyykö sellaisia??
Päätin ottaa puheeksi naisdekkaristit, kun olen sen tyyppisiä kirjoja viimeaikoina lukenut. Juttu on se, että haluaisin tietää, onko sellaisia, mielellään amerikkalaisia naisdekkaristeja, joita en vielä tunne. Olen käyn…
Ihmetyttää Raid kirjossa kun Huuskon ja Susisaaren etunimet vaihtelevat. Raid ja lihava mies kirjassa on Piia Susisaari ja välillä puhutaan myös Helistä? Huusko on siinä Kari ja Ari. Muissa kirjoissahan ne on Sanna ja H…
Niin kehuttuja kun Childin kirjat onkin. Pidän niistä itsekin. Mutta joissakin niissä Child sortuu tähän tiedoillaan pätemiseen ja toiminnalta aikaa vievään pitkästyttävään selittämiseen. Selittäminen jää ikäänkuin pääl…
Tamperelaisen rikoskirjallisuuden vahva nimi, Seppo Jokinen palauttaa fiktiivisen komisario Sakari Koskisen takaisin työelämään Sorille pitkän sairasloman jälkeen. Edellisen Koskisen lukeneet muistaa masennuksen syyn ja…
Julkaistaanko/ onko julkaistu aiemmin Suomessa dekkareita, joilla olisi syvempää sanomaa ja merkitystä? Kenen kirjoittamat dekkarit täyttävät mielestänne kriterit?