JatkonovellitVastattu 9 v

Muovimaailma

Elettiin kasaria. Pillerihatun lumevaikutus sytytti minut. Olkatoppaukset saivat pepun näyttämään V:ltä. Hiihtohousujen janan päässä kiisivät kruununjalokivinä lilat korkkarit. Alikelpoinenkin sai ehkäistä rintojen väli…
JatkonovellitVastattu 9 v

Vuosisadan ryöstö

Helmikuun loppupuolella aurinko nousi aikaisin ja sen ensimmäiset säteet tunkeutuivat sisään sellin kalterien raosta jo ennen kuin vankimielisairaalan tavallinen arki alkoi. Kun potilas Melena Hirsch heräsi, hän ei kuul…
JatkonovellitVastattu 9 v

Pieni matka elämää

KAZAKSTANIN RAJALLA Kazakstanin rajalla on Uzbekistan sieltä alaspäin Turkmenia lähden kuitenkin Kirgisiaan päin kohti Mongoliaa kohotan punakat poskeni uutta tietä kuljen radan viertä kun saavun sisämaahan köyhään Mong…
JatkonovellitVastattu 9 v

Univajetta

Kylän väki kulki tavernan läpi onnitellen minua. Omistin myös pienen pyöreän aukion, barokkisen suihkulähteen ja patsaan jonka persvaosta valuvaa nektaria pullotettiin. Olin kahden rypäleen mies joka sijoitti siemenensä…
JatkonovellitVastattu 9 v

Herneaivoiset muunnelmat

Isoisän hyytyneen Zetorin, geenimuunneltu pojanpoika riisuu ruosteestaan. Edellisen oja kulki syvällä, jälkimmäinen allikollaan leveilee. Matematiikan tasosta kertovat, tyhmien saappaiden polviin laskemat vedet...
JatkonovellitVastattu 9 v

Kurrikuuri

Veli Falsetti löysi sisäisen sopraanonsa ja liittyi yhdistyneisiin kastraatteihin. Raittiuden ankeudessa Jeesus-marjat lakkasivat käymästä. Osasin vain viljellä kateuden vihreää levää. Harmin herneet nenässä nokittivat …
JatkonovellitVastattu 9 v

Natsapartio APUA!!

oletko lukenut Mari Mörön kirjan Natsapartio? jos olet kertoisiko joku että miten Olli pojan veli Oku sokeutui kun tilanne siinä nuotiolla oli vähän outo. toiseksi, ajoiko Olli lopussa veljensä päälle kun se pakitti aut…
JatkonovellitVastattu 9 v

Virheistä koppiin

Epänormaalilla hälyllä varustettu kellaribändi ei tunnu etenevän opinnoissaan. Pahvilla eristetty väestö pakenee kaloripommisuojaan. Lattian aaltoilun hieroessa jalkapohjia on vaikea keskittyä shakkiin vaikka nero olenk…
JatkonovellitVastattu 9 v

Romaanin odotus

Lovi Sahalaita ja Leka Kulmaleuka seukkasivat. Äkkiväärät tilanteet saivat haaskan ihmettelemään päivittäistä korpilounasta. Tiara riippui rautalangan varassa kun kosinta keskeytyi linnareissun vuoksi. Sodan ja rauhan m…
JatkonovellitVastattu 9 v

Vankila_tuolla jossain

Minua kuljetettiin pitkin kapeita ja kaikesta kauniista paljaaksi riisuttuja käytäviä. Kuulin saattajieni kenkien kopinan joukossa omien jalkojeni läpsyvän kylmää betonilattiaa vasten. En nähnyt heidän kasvojaan, ainoas…
JatkonovellitVastattu 9 v

Vihreiden geishakuulien nainen

Tässä ovat aiheeni: Viina, seksi ja veemäisen vastustamattomat naiset. Kohtasin hänet kettutytön ja Hare Krishnan risteyksessä. Foliohattu edusti vain jäävuoren huipentumaa. Sillä hän kruunasi filosofisen tyyneyden. For…
JatkonovellitVastattu 9 v

Matador, osa 1

Odotin vuoroani pienen ja tyylikkään kahvilan jonossa. Edessäni olevalla naisella oli mitä ihastuttavimmat vaaleat hiukset. Ne ulottuivat hartioille asti ja olivat aavistuksen verran kiharat. Hän teki tilauksensa ja sii…
JatkonovellitVastattu 10 v

Lentäjistä parhaat

Nimeni on Maverick Kowalsk Jr. Synnyin jumalan armosta Kadenan lentotukikohdassa Okinawalla vuonna 1968. Isäni oli amerikkalainen hävittälentäjä Maverick Kowalsk Sr. Astu tarinaan ja kiinnitä turvavyösi, sillä edessä on…
JatkonovellitVastattu 10 v

Haamujengi

Lumi alkoi sulaa kaduilla, otin tuhkakupin käteeni ja avasin toimistoni ikkunan. Istuin ikkunankarmille tuhkakuppi sylissäni ja katselin vilkasta katua. Sytytin röökin, ihmiset vilistivät kadulla kuin pienet muurahaiset…
JatkonovellitVastattu 10 v

Elke Hirschflesh (osa-1)

Elke Hirschflesh Stutthofin keskitysleirin ylivartijar seisoi jännittyneenä ja vihaisena edessämme, hänen intensiivisen mielipuolinen katseensa tunkeutui syvälle sieluihimme, kun hän mittaili meitä raivokkaalla katseell…
JatkonovellitVastattu 10 v

Asfalttisoturi

Tartun pääkallovaihdekeppiini ja vaihdan viitoselle, painan jalallani lisää kaasua. Hermostuneesti vilkuilen sivupeiliin, takanani näkyy vain tyhjä aavikko -"taisin karistaa ne" totean helpottuneena koiralleni Mooselle,…
JatkonovellitVastattu 10 v

007 ja kultainen ase

Riukiusaaret Tyynellämerellä 1972. Istun veneessä joka ajaa kohti Rytmangan omistamaa yksityissaarta. Rytmanga on alamaailman kuuluisin palkkamurhaaja, hän on haastanut minut kaksintaisteluun. Nimeni on John Kowalsk ja …
JatkonovellitVastattu 10 v

Sherlock Holmes

Baker Street Lontoo 3. syyskuuta 1902. Hevoskärryjen kolina mukulakivetyksellä saa minut raottamaan varovasti ikkunanverhojani, kurkistan ulos ja huomaan vilkkaan kotikatuni täynnä elämää. Hevoskärryjen poistuessa, nuhj…