Sain ruman taulun ja haluaisin maalta kankaan uudestaan. Maalaanko vain päälle vai saisiko edellisen maalauksen jotenkin puhdistettua kangaalta? Öljyvärillä tehty.
Olen itse ammattimuusikko ja myöskin säveltäjä ja haluan tuoda esille mitä Metro -lehden mainoksessa 12.9.2012 esitettiin. Olen ottanut muutamia otteita sävellyskilpailun netistä vapaasti luettavista säännöistä (www.jou…
AVEK-palkinto Tellervo Kalleiselle ja Oliver Kochta-Kalleiselle Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on myöntänyt palkintonsa taiteilijapari Tellervo Kalleiselle ja Oliver Kochta-Kalleiselle. Mediataiteelle …
Voisitteko sanoa minulle muutaman suht. tunnetun Suomenruotsalaisen taiteilijan nimen? Janssonin sisarukset tiedetään jo, mutta keitä muita on? Siis kuvataiteilijoita nyt varmaan lähinnä, mutta esim. kirjailijat käy myö…
Hei. Minulla on todella kookas taulu jossa on yhteensä viisi laivaa kolme niistä on sivuttain. Taulun kehykset ovat kulta/mustat ja todella suuret... taulussa on myös jonkinlainen singneeraus jossa lukee jotain mistä en…
Erikoisuuksiin pyritään vain koska kriitikoita pitää päästä kosiskelemaan. Todellisuudessa paskaa tehdään vain siksi että se on trendikästä. Taide on siten kaikkea muuta kuin vapaata ilmaisua, se on trendien perässä juo…
Tietääkö kukaan sellaisesta taiteilijasta kuin Jallu Elia? Hän vaikutti ainakin 30-40-luvulla ilmeisesti Helsingissä, sillä hän oli sieltä sotaa paossa Ikaalisissa, jossa maalaili kyläläisille 1940-luvulla. Eli tietääkö…
Kiinnostais tutustua Jyväskylän graffitiskeneen, lähinnä tekijöihin. Missä päin olis paras mahdollisuus törmätä yöaikaan muihin taiteilijoihin?
Moi, oisko kellään taiteilijalla neuvoja, että missä voi myydä itse tehtyjä kortteja? Netissä ei kehtaisi myydä, kun ihmiset ei osta kalliita kortteja, ja jos pitää postissa lähettää niitä, niin se lisää korttien hintaa…
...kateellinen ja asioista tietämätön Urpo! Kiinnostaisi tietää kuka tuollainen tollo oikeasti on? Tietääkö kukaan?
Onko kukaan kuullutkaan kyseisestä taiteilijasta. Googlettamalla sain sen verran selville että tehnyt ilmeisesti lasten kirjoja ja piirtänyt.. Onkohan kyseisen henkilön tekemät "taulut" eli lähinnä lyijykynätyöt minkään…
Tietääkö kukaan hyviä osoitteita nuorten taiteilijoiden kotisivuille? Laittakaa linkkejä tai osotteita!! www.nellilang.fi
on puhuttanut mediassa viime aikoina. Toivottavasti pian tutkimukset yltävät myös säätiöiden hoito-ja toimikuntiin. Tiedätte varmaan miksi.
kuin sonni uutta navettaa.....
sama sisäsiittoinen meininki jatkuu....
Miksi saatanaa syytetään kaikesta....eikö hyvä ja paha ole vastakohtia jotka ovat ihmismielessä......jos olet liian hyvä sekin on paha.....eikä ole pahuutta missä ei ole hyvyyttä.....! Ihmismieli on vielä tutkimaton ja …
semmosta taulua hakisin missä koirat pelaa korttia.. muistaakseni bulldogit. olis kiva saada seinälle :) legendaarinen vanha maalaus kyseessä. ei nyt ihan heti googlen kautta löytyny.
Tietääkö kukaan, kuka taiteilija nämä H&M:n tyynyt on suunnitellut? http://www.google.fi/imgres?q=h&m tyyny naiset&um=1&hl=fi&sa=N&biw=1280&bih=841&tbm=isch&tbnid=D97K2_8vM7IImM:&imgrefurl=http://www.huuto.net/kohteet/h…
syötetään....vuorovedoin menevät apurahat töhertelijöille ja taitamattomille. Ei mitään uutta. Eivätpä nuo raukat muuten pärjäisikään.
Onko kellään mitään hajua mikä ikoni kuvassa on? Onko ikonilla mitään arvoa? Kuva: http://imageshack.us/photo/my-images/818/ikonipieni.jpg/