Portsari ei päästänyt sisään:(

Olin taannoin metsästämässä pillua lauantai iltana työmatkoineen 13,5 tunnin raksa työpäivän jälkeen. Ajattelin että rankan viikon jälkeen pitää päästä viihteelle joten pikainen suihku ja kaupungille. Join yhdessä baari…

Turvatiimi myyntiin?

Olen pettynyt Turvatiimin johtoportaan aikaansaannoksiin. Turvatiimillä on hyviä kaupunkeja joissa tulos on koko ajan positiivinen, sitten on taas murheenkryynejä, joita johto ei saa kohdalleen mitenkään, pääkaupunkiseu…

Vartijaksi?

Tässä on tullu mietittyä, että missä päin suomea pystyis opiskella vartijan ammattiin ?

Ihmisen oikeudet

"Toimenpiteen kohde tai tämän edustaja on tarvittaessa ohjattava ottamaan yhteyttä vastaavaan hoitajaan toimenpiteen oikeellisuuden toteamiseksi. Samalla on yhteydenottoa varten kerrottava vastaavan hoitajan nimi ja yht…

Vartija epäili -taas kerran - näpistelijäksi

Olin tänään s-marketissa. Mukana Lidlistä ostettuja ruokia. Ei ole lokeroita mihin laittaa, eikä aina jaksaisi etsiskellä vartijaa näyttääkseen mitä minulla on mukana jo sisään mennessäni. Kerran jätin kassaneidille ja …

Virastomestarin tutkinto

Onko joku käynyt tämän tutkinnon ja pystyykö kertomaan millainen käytännössä on? Mitä siellä tunneilla ja käytännön puolella oikeasti tehdään? Kirjallisia tehtäviä, kokeita ym?

Pam liittona

Täytyy nyt tähän väliin todeta et pam on kyllä aivan naurettavan surkea liitto. Nehän polkee duunareitten etuja yms vaan alas.

hhl

Hhl-klg käyttölaite. Jos menee laitteella "ulos", ja valvotulla alueella on ihmisiä, hälyttääkö? Jos on mennyt "sisään" voiko tilasta lähtiessä jättää kytkemättä laitteen jolloin sisälle jäävä voi tehdä sen lähtiessään?

Mitä vartija teki?

Olin menossa tavaratalossa naisten wc-tilaan. Yhtäkkiä harmaapukuinen vartija tulee sivulta kiireellä kohti ja perässä, ja käännyn syvennykseen. Pääsen ovesta wc-tilaan, mutta käännyn katsomaan aikooko vartija tulla per…

Miten vartijakortin saa

Työkkärin kursseilla kävin sen väliaikaisen vartijakurssin, 40 tuntia. Eihän sillä tee mitään, missä voi käydä sen 60 tuntia? Rahaa ei ole sitä maksaa, olen työtön työmarkkinatuella. Tosin onko niitä töitä pk-seudulla, …

Case Bussi

Mitä mieltä arvoisat vartijat ovat bussin tapahtumista? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120218884786_uu.shtml Minä häpeän bussikuskin käytöstä.

Miksi junissa secu?

Näin tossa yksi kerta Espoon junassa seculaisia järkkäreitä tarkastajien kanssa. Luulin, että turvikset hoitaa junien partioinnin. Vai onko kyse vain Espoon vyöhykkeestä?

yksityisetsivä

Hei, Tietääkö joku pystyykö pelkällä vartijan peruskoulutuksella, eli vartiajkortilla tekemään yksityisetsivän hommia? Kiitos jo etukäteen!

Juha ja Aleksi ovat suosikkivartijoitani

Aleksi on minusta ihmeellinen. Onkohan hänellä jotain salaisia kykyjä...? En ihmettelisi vaikka hänellä olisi musta vyö karatessa tms. Miten nämä kaksi ovat päätyneet vartijoiksi vai onko se jokin välivaihe heidän elämä…