Liike NytEi vastauksia

Valheita valheita

Nyt menee pitkälle. Lehdistötilaisuus tänään. Jäsenmäärän valehdellaan pysyneen ja valtuutettujen loukkauksia olleen saman verran. Tosiasiassa puoluehallitus puhdisti sääntöjenmukaisesti 600 jäsentä pois puolueen jäseni…
Liike NytVastattu 1 v

IL: Kokoomuslaiset tyrmistyivät Harkimon pormestariheitosta

”Alhainen valehtelija” syytökset lentelevät. Kokkarit ovat juuri niitä pahimpia: heittävät itse härskiä läppää, mutta kun niille sanoo takaisin samalla mitalla niin loukkaantuvat ja uhriintuvat. Niin nytkin? https://www…
Liike NytEi vastauksia

Harkimo on pihalla pormestarikuvioista kuin lumiukko

Politiikassa helppoheikit ei yleensä pärjää pidemmän päälle. Harkimo on Soinin reinkarnaatio ja kohtalokin tulee olemaan sama. Loppuelämän voi sitten omistaa lannan levittämiselle. Rukousaamiais-Timokin on tehnyt niin.
Liike NytVastattu 1 v

Siis oikeasti?!

Onko tällä ryhmällä oikeasti täällä oma palsta? No kaikkea näkee kun elää.
Liike NytVastattu 1 v

Kehäkettu Harkimo

Harkimo on ilmoittanut että tämän yhden hengen puolueen, joka saa puoluetukea 170 000,00 € vuodessa, tärkein tavoite on eduskuntavaalit 2027. Aluevaaleihin ja eduskuntavaaleihin Harkimo suunnittelee vaaliliittoa. Julkis…
Liike NytEi vastauksia

"Anteeksi Pekka" Heidi Jaari ja Liike NYT

"Anteeksi Pekka" somehuijauksessa paljon julkisuutta saanut Heidi Jaari on Liike NYT:n poliitikko ja kunnallisvaaliehdokas! Kuka on yllättänyt? Hjallis Harkimo puolueensa ehdokkaan kohusta: "Hän joutui huijauksen kohtee…
Liike NytVastattu 9 kk

Hjallis puhuu vasemmistolaisten kieltä

Tv:ssä väittäessään yhteisöveronalennuksen olevan huono juttu. Verosuunnittelulla täällä olevien ulkomaalaistaustaisten yhtiöiden tulokset saadaan kyllä muutenkin siirrettyä ulkomaille.
Liike NytVastattu 9 kk

Varkauden vesa

On kuulemma vesa tissari pyrkinyt ehdokkaaksi? Saanut kolmesta puolueesta potkut? Otatte ehdokkaaksi äänestäjät kaikkoaa. Katsokaa suomi24 varkaus, kaikki yöt provoaa.
Liike NytVastattu 2 v

Liike NYT:n ensimmäinen MEPpi?

YLE: Jos demareiden meppi valitaan eduskuntaan, tilalle voi nousta Liike nyt -puolueeseen loikannut Satu Taavitsainen Aika monimutkainen järjestely, mutta sellaista politiikka välillä on? Mutta eivätköhän demarit keksi …
Liike NytVastattu 2 v

Hjallis teki täysin oikein

kun lähti kävelemään MTV3:n vaalitentistä. Uskomatonta päällehuutoa ja hermostunutta kirkunaa. Juontajat eivät saaneet kuria, eivätkä toisaalta uskaltaneet laittaa Marinia kuriin. Öykkäröiviä naisia, niitä nähtiin juuri…
Liike NytVastattu 2 v

Karalahti J

Onko tämä joku vitsi että joku entinen pilviveikko on ollut ehdolla hoitamaan tämän maan asioita. Ei ollut kovin hyvät pelimerkit H Harkimolla, ja Amanda Harkimo anna mun kaikki kestää, mikä hänen erikoisosaamisensa on,…
Liike NytVastattu 2 v

Kenestä Hjalliksen seuraaja?

Kenestä tulee aikanaan Hjalliksen seuraaja Liike Nytin puheenjohtajana? Mikael Jungnerista, Tuomas Enbuskesta vai Joel Harkimostako?
Liike NytVastattu 3 v

Milloin Liike Nyt:!istä tuli äärivasemmistolainen puolue?

Väitetään, jotta vain äärivasemnisto irtisanoutuu luottamusta rasistisesta ministeriä Mutta eikös esim. Liike Nyt:in kansanedustajakin vaadi hallitusta vastaamaan ja ottamaan vastuuta ministereistään, kun eivät itse kyk…
Liike NytVastattu 3 v

Harkimoa ei saa kehua. Viestit poitetaan.

Itse vain mietin, että miten suuresti arvostamani Harkimo on lähtenyt mukaan Purran mustamaalaamis kampanjaan? Hän on varmaan tavannut Purtan usemman kerran ja varmasti on todennut, että Purrasta ei saada rasistia eikä …