Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Kaikki rakkaus ei ole oikeaa rakkautta!

On olemassa rakkautta totuuteen ja rakkautta valheeseen. Näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa. Jumala ja Hänen sanansa on totuus ja siihen meillä tulee olla rakkaus. Jumalan sana, totuus. sanoo selvästi, että sukupuolisuht…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Avioliitto - Arkkipiispa erehtyy

Arkkipiispa Tapio Luoma. "Samaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkossa vain ajan kysymys." Minulla on ikäviä uutisia arkkipiispalle. Se, mikä on avioliitto, ei ole kirkon, eikä Suomen lain päätettävissä, vaan Jumala on …
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Nainen keskeytti "sukupuolenvaihdon"

"Uusi Tie" -lehdessä nro 24 nainen, 26 v., kertoo, kuinka hän koki jo varhaislapsuudessa epäonnistuneensa, koska hän oli syntynyt tytöksi. Hän kertoo lehdessä, kuinka hän kärsi koko lapsuutensa ajan siitä, että oli tytt…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Translaki ihmisoikeuksien vastainen

Uuden hallituksen linjauksiin kuuluu ns. translaki, jonka mukaan ihmisten sosiaaliturvatunnikset muutetaan sellaisiksi, että niistä ei käy selville henkilön sukupuoli. Näin ihmisiltä riistetään oikeus omaan sukupuoleens…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Sukupuolella sekoilua ja leikittelyä

Setaa lähellä oleva Trasek yhdistys on keskittynyt ns. transihmisten oikeuksien ajamiseen. Sen toiminnassa on kuitenkin monia omituisia piirteitä. Sen mielestä ihmisellä voi olla useampia sukupuolia kuin kaksi: mies- ja…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Itsemurhan yrittämisestä kuolemantuomio?

Törmäsin maikkarin uutisessa seuraavaan lauseeseen, joka ihmetytti: ”Itsemurhan yrittämisestä jopa kuolemantuomio” En tiedä kävikö toimittajalta lapsus vai parodioiko tahallaan vakavalla asialla... https://www.mtvuutise…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Mustat kiekot korvissa

Mikä viesti on pienillä mustilla lätkillä korvissa? Onko se jonkin aatteen, anarkismin, vai jonkin suuntautumisen merkki?
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Mites nuo, pimeyden puolta edustavien eri..

puolueiden ehdokkaiden puolesta äänestelemiset. Oletteko syyllistyneet, ja aiotteko sitä sitä edeleenkin tehtdä, TUOMIOKSENNE. Se kun on niin että sitä Laillista, kaikkia kohtaan Luvellisen Oikeuden mukaista on VAIN ja …
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Onx sillee niinku oikei että

naiskirkkoherra ei saa sillattii, niinku estää konserttia _omassa_ kirkossaa? kyllä Eija Murto on oikea hyvä kirkkoherra joka ei ooo kyl millää lailla siis niinku tiiättekste.... ...takakiree.... ööööh... vaan partriark…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

lopeta tupakointi

Tee parannus tupakoinnista Oletko epätietoinen siitä, onko tupakointi syntiä. Mikset kysy Jumalalta! Kyllä Isä tietää, jos olet Jumalan lapsi! Rakas Jeesus! Onko Pyhä Henkesi ihmisessä, joka polttaa tupakkaa, jonka seur…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Anaali seksi

Voisitteko sanoa mitä Raamattu ja Jumala sanovat anaali seksistä? Siis ihan heteroiden välisestä, ei mistään homojen touhuista (se on synti). Haluaisin saada selvyyden siihen sillä olen pohtinut voisinko harrastaa anaal…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Moraalidilemma versio 6.0

Elät maailmassa, jossa 2. maailmansodan jälkeen Yhdysvallat on jakautunut kahtia. Läntistä puolta hallitsee Tyynenmeren osavaltiot eli Japani, itäistä natsisaksa. Asut Tyynenmeren osavaltion kaupungissa lähellä rajaa. V…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Moraalidilemma

Tässä moraalidilemma, joka on ainakin pistänyt pohtimaan omaa moraalikäsitystäni. Seisot junaradan vaihteen kohdalla. Juna tulee mäkeä alas ja sinulla on mahdollista vaihdetta vaihtamalla valita kumpaan kahdesta tunneli…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Arveluttava arvonta Veikkaus.fi

MIHIN JENGIIIN SINÄ KUULUT? Arveluttava etuasiakasarvonta nyt veikkauksella "Fanius on DNA:ssa. Se kulkee isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Jengi voi olla koko elämä. Se on tunne. Se on ystävyys. Se on rakkaus. Se voi…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Mikä mies - tosimies- tosihenkilö

Tosimies ei enää kelepaa mihinkään. Nyt pitää olla tosihenkilö. Miusta tuo tosihenkilö ei kyllä ole oikein "soiva" nimitys. Sovitaanko, että se on jatkossa TOSIKKO? Lähtee suusta paljon läväkämmin. Esim. feministeistä s…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Elinsiirrot

Onko elinsiirrot moraalisesti ja eettisesti oikein? Jos joku uskaltaa ottaa kantaa keskusteluun, niin nostan hattua hänelle. Perusteluja kaivataan myös! Olisin myös kiitollinen, jos elinsiirroista! Hyvää syksynjatkoa ka…
Arvot ja etiikkaVastattu 7 v

Onko väkivalta oikein vai väärin?

Olemme kaksi peruskoulua käyvää tyttöä ja kaipaamme teidän apua. Pidämme etiikan projektia yllä olevasta aiheesta. Jotta saamme monipuolisen tutkielman, olisimme kiitollisia jos kertoisitte oman mielipiteenne. Onko väki…