Tämän olette varmasti kuulleet ennenkin, kuten myös sen, että katolinen kirkko on pedon selässä istuva nainen. En väitä, että Jeesuksen opetuslapset olisivat olleet katolilaisia tai että Pietari olisi ollut paavi. Krist…
Rakkaat Katolilaiset !! Mitä merkitsee sinulle nuhteeton ? Tulisitko olla nuhteeton Jumalan edessä ?? Daavidin virsi. Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua sinun pyhällä vuorellasi? Se, joka vaeltaa nuhte…
Kanadasta, katolisen kirkon takapihalta. Näin katolinen kirkko suhtautuu palanoihin Katolinen kirkko ei uskaltanut listiä aikuisia mutta pystyi listimään heikompia eli lapsia
Katolisten pappien selibaatti ei perustu Raamattuun. Raamatun mukaan papilla saa olla yksi vaimo. Paavi ei voi kumota tätä käskyä. 1 Tim 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies Hes 44:22 Vaimo…
Kun olin lapsi elin varakkaassa suvussa ja kaikki "oli hyvin" Kasvoin varakkuudessa ja Äitini ja Isäni olivat ja ovat edelleen rakkaimmat. Mutta kun kasvoin huomasin että jotain oli vinossa.Kaikki ei ollutkaan kuin minu…
Katolilaiset saavat nyt taas kaksi uutta pyhimystä. Mikä asema pyhimyksillä uskonnossanne on?
Tarkoittaako virkatodistusta, jossa näkyy mm. solmitut avioliitot ?
on upea elokuva.Midsommarissa mennään esikristillisiin aikoihin.siellä on viikinkiriittejä.Vahvoja Eddan kansantaruja ja tietysti Pohjolan pakanallisia uskomuksia ja tapoja.Esoteeriset lähteet ovat ihmisiltä salattuja a…
Sanotaanko jotkut tietyt sanat veden yllä ja voiko kuka tahansa katolilainen tehdä sen vai pitääkö olla pappi tai jopa paavi?
Turun seurakuntaan kuuluu ryhmä kaldealaisia, jotka lienevät alunperin kotoisin kaldealaisen kirkon Babylonian patriarkaatista. Ovatko he täysin integroituneet roomalaiskatoliseen seurakuntaan? Vietetäänko kaldean kirko…
Joskus katolisen kirkon ovet olivat auki ja siellä oli urkumusaa. Siinä kirkossa oli muistaakseni ikkunalasit korvattu sellaisilla lasinpaloista tehdyillä kuvilla, mutta en muista olivatko ne vain sisäikkunat. Ja sitten…
aina kun näemme lapsen näemme puhtaan ihmisenalun joka elää meidän keskellämme,kasvaa,rakentaa elämää,vanhenee ja lopulta kuolee. Kun itse yritämme hahmottaa itseämme,elämää,ympäröivää maailmaa ja läheisiämme niin se ei…
Sanotaan, että tämä mies on Puolasta ja on töissä täällä Suomessa. Hänellä oli tyttöystävä ja kaksi lasta Puolassa. Tämä mies aloitti salasuhteen kolmannen kanssa, joka oli tietämättään toinen nainen. Salasuhteen jälkee…
Jos olen miljardööri,amerikkalainen,intialainen,australialainen tai venäläinen oligarkki.Niin tavalliset ihmiset ostavat asunnon,auton,omaavat ammatin ja ehkä pienen kesämökin.He ovat tyytyväisiä siihen ja saavat siitä …
ankaran ryöpytyksen kohteeksi aborttikantojen vuoksi.Usan katolinen piispainkokous on selventänyt asiakirjassaan jossa suositellaan että ne katoliset poliitikot ja presidentti jotka kannattaa abortiioikeutta niin heille…
Olimme talvella perheen kanssa taas kerran lomalla ulkomailla. Täytyy ihan todeta, että oli upeaa löytää lähin katolinen kirkko muutaman sadan metrin päästä (vaikka matkakohteemme valtauskonto ei ole kristillisyys). Kai…
Helsingissä kaikki tietävät Munkkiniemen ja Munkkisaaren. Harvat tietävät, että nimet ollaan saanut virolaisesta Padisen sisterssiläisluostarista, joka omisti maat ja muun muassa Vantaanjoen kalatusoikeudet. Itse kannat…
tässä.Olemme katolisia,olemme suomalaisia, olemme puolustusvoimia tukevia mutta myös hyväksymme ei-väkivaltaisen muodon mitä asevelvollisuuteen tulee.Kannatamme yrittäjyyttä, kannatamme palkkatyötä kunhan palkat ovat hy…
yhdistävät voimansa niin perhekulttuurin kuin Uskonnon saralla. Tässä kaksi Natiomnalistista ja Kristinuskoa kunnioittavaa anthemia. https://www.bing.com/videos/search?q=italiuan anthem youtube&qpvt=italiuan anthem …
Miksi paavi hyväksyy myös muut uskonnnot? Onko hinduilla, muslimeilla jne muka sama jumala?