Poika 13v vei eilen kouluun ihmeissään lomakkeen missä Kaisa Gadosoff oli sanonut että sillä lapsi vapautetaan tekopenispajasta ja Setasta. Opettaja soitti aamulla ja sanoi Heillä ei ole mitään pajoja Setaa ei ole näkyn…
Kun te arvostelette Suomen ev.lut. kirkkoa liian liberaalista ja suvaitsevasta linjasta, niin oletteko siis sitä mieltä, että Venäjän konservatiivinen ortodoksikirkko edustaa mielestänne oikeaa linjaa? Mauri Peltokankaa…
Ruotsilan eilisessä haastattelussa joka oli Huhtasaaren tekemä tämä oli edelleen luottavainen trumpismin loistavaan tulevaisuuteen. Trump on tehnyt mahtavaa työtä ja talousluvut ovat huikeat. Kansa olisi vain halunnut v…
"Lootuksen kukka" on yksi tohtori Ilkka Vakkurin esittämistä tai julkaisemista kappaleista, joka on osa hänen laajempaa hengellistä ja yhteiskunnallista viestintäänsä. Vakkuri tunnetaan nykyään erityisesti YouTube-kanav…
Luterilainen=normi jumalaton Perususkova = ei uskova Perususkovalla tarkoitetaan ehkä maltillista uskovaa, jolle itsensä korottaminen ja muiden tuomitseminen ei ole se uskon sisältö? Näin siis määrittää toisessa ketjuss…
Paljon odotettu liitto aloitti ja sen liima erimuotoisille ryhmille on antinauspappeus ja antihomoliitot. Paul Selkee kertoi vuosi sitten että Lähetyshiippalunnan piispa pyysi muita liittymään siihen. Liitto pyrkii säil…
Vasta ikään Akaassa oli tapaus, jossa nuori mies nousi seisomaan kirkossa huutamaan kun kuulutuksissa mainittiin sateenkaaripari. Moitti kirkkoa synnin tekemisestä. Tämä nuori mies vietiin suntion toimesta ulos, mutta s…
Ja jumala on ollut aina olemassa niin miksi jumala tuli isäksi vasta noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Ja kait pojalla äiti pitää olla.
Palestiinan lippu ei kuulu pride-kulkueeseen! Gazassa yhteiskuntajärjestys perustuu sharia-lakiin, jossa homoseksuaalisuus on laitonta. Rangaistuksena voi olla jopa kuolemantuomio. Surullista nähdä, kuinka vasemmistolai…
Uskovaiset ymmärtävät ja tulkitsevat sitä hyvin eri tavalla. Miten sinä?
Serbian diktaattoriksi pyrkinyt äärikristitty ortodoksi Aleksandar Vučić Hävisi parlamenttivaalit. Alustavien arvioiden mukaan Vučićin puolue saisi 39% äänistä ja vastapuolella oleva opiskelijaliike 53 % äänistä. Vaalit…
Jos Suomessa lainsäädäntö perustuisi palstan aitouskovien toiveisiin, niin millaisessa maassa me ei aitouskovat eläisimme? Mikään meidän ei aitouskovien ihannevaltiohan sellainen ei olisi, mutta kuinka hirvittävää se ol…
Tämä Raamatun sana: Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa (Jeesuksen paluusta)…
Uskomatonta lähimmäisen rakkautta! Palkintona kiva kelkkamäkimatka kelkalla …?! (sääliksi käy tuo palkinnon saaja)
Menee viikonloppuna Halloween juhlille pändinsä mukana heiluttamaan pirunmerkkiä. Tämän hän kertoi maanantain Puoli Seitsemän ohjelmassa. Eikö luterilaisilla ole mitään vaatimuksia pastorin virkaan?
Eikö Hänellä vielä silloin ollut Poikaa Jeesusta? Mistä ja miten Hän Jeesuksen sai?
😢 Siksi yritää savustaa Raamattu-uskolliset pois kirkosta. Sitten saisivat rauhassa tuhota kaiken kristillisyyden kirkosta ja tehdä rauhassa siellä irstautta.
Ilmoita 🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱 1. Israelin kansa (juutalaiset)Raamatullisessa kontekstissa Israel tarkoittaa ennen kaikkea Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä eli juutalaista kansaa. Heidät määritellään Raamatussa Juma…
Sananlaskut 7:1-27 FB38 [1] Poikani, noudata minun sanojani ja kätke mieleesi minun käskyni. [2] Noudata minun käskyjäni, niin saat elää, säilytä opetukseni kuin silmäteräsi. [3] Sido ne kiinni sormiisi, kirjoita ne syd…
Päivi Räsänen haluaa otsikoihin. Taas aiheena homot ja pride. Hän vaatii eduskunnalle jättämässä aloitteessa yhdessä kahden muun laitauskovan kansanedustajan kanssa, että julkisiin pride-tapahtumiin tulee asettaa 18-vuo…