Raamattu sanoo näin: 43. Muukalainen, joka asuu keskuudessasi, kohoaa sinun ylitsesi yhä ylemmäksi, mutta sinä painut aina alemmaksi. 44. Hän lainaa sinulle, mutta sinä et voi lainata hänelle. Hän tulee pääksi, mutta si…
Mua surettaa lukea näitä teidän juttuja jotka pelkäätte syntiä kuin ruttoa. Joten haluan auttaa. 1. Aatami ja eeva söi hedelmän jonka jumala kielsi, näin ollen olemme olleet syntisiä syntymästämme lähtien. Vaikka kuinka…
En ole koskaan lukenut raamattua, joten myönnän sen tässä kohtaa... Olen kuitenkin tutkinut paljon uskontoa ja mielipiteitä asiasta. 1. Jeesus kuoli sun syntiesi vuoksi (Tarkoittaa mielestäni, että teitpä minkä synnin t…
Sallittua mutta ei suotavaa.
Ilmestyskirjassa on vakava varoitus pedon ja sen kuvan kumartamiseta mm. ottamalla pedon merkin. Jotka sen ottaa, joutuu helvettiin, vaikka olisi ulkonaisesti uskovainenkin. Mikä siis tämä tuleva pedon merkki on. Salais…
voiko olla mahdollista, että jos ihminen on tuomittu kärsimään elämässään joistain pahoista teoistaan edellisessä elämässään ja tämä ihminen tekee itsemurhan kyseisen elämän aikana, niin syntyykö hän uudelleen kärsimään?
Hebr 3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; Jer 8:5 -> "Miksi kääntyy tämä kansa, Jerusalem, pois ainaisessa luopumuksessa…
Synti, tuo turha uskonnollisen väkivallan termi. Unohtakaa koko tuo käsite millä teitä painostetaan ja eläkää ehjänä ihmisenä. Maailmankaikkeutta on kuvattu 13 miljardin valovuoden päähän... ja helvettiä ei ole sen enem…
Ei ole lähellekään yhtä paha synti kun jauhelihassa banaania.
Mitä hyötyä tuosta synnistä on jatkuvasti jauhaa? Kokoajan, joka saarnassa. Tekeekö tuo synnistä puhuminen jotenkin onnelliseksi? Mielestäni päinvastoin. Onko uskon tehtävänä tuoda iloa vai surua? Synnistä puhuminen ja …
Isi on kieltänyt menemästä sinne.
tämä. Olisiko 15.kerta, kun laitan tämän. Raam 33/38 2. Moos 34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala. Tulisit sinäkin mukaan. Saisit nähdä Jeesuksen, Kuningasten Kuninkaan…
Seuratkaa Jeesusta. https://www.youtube.com/watch?v=1IAhDGYlpqY 4 min 3 sek
joka pahoinpitelee ja alistaa naista. ? Onko synti uskoa lääkäriä ja ottaa avioero miehestä, joka pahoinpitelee usein aviovaimoaan ja alistaa vaimonsa oman tahtonsa alle??????
Ilmestyskirjassa on vakava varoitus pedon merkin ottamisesta. Tämä tilanne, että peto ja pedon kuva tulevat yleismaailmallisesti pakottamaan kaikkia ottamaan pedon merkin saattaa olla hyvin lähellä. Raamatuntutkijat ova…
Onko perisynti? A- Jumalan kehoituksen noudattamatta jättäminen B- Tuomitsemisen alkaminen, hyviksi ja pahoiksi asioiksi (tajunnantilan muutos) C- Ensimmäinen "tunne" , häpeä , jolloin nopeasti hävyt peitettiin Vai kaik…
Onko itsetyydytys syntiä? Onko se sellainen synti että se erottaa Jumalasta? Raamattu ei kiellä itsetyydytystä, tai ei oikeastaan puhu siitä mitään. Mutta täytyyhän sen olla synti koska siinä tulee niitä lihallisia ajat…
Jumala tulee rankaisemaan synnissä elävää länsimaista yhteiskuntaa se synneistä islamin uskoisten kautta. Vaikka kuinka käännytettäisiin muslimeja, ei koskaan ehditä käännyttää tarpeeksi ennenkuin Jumala sallii muslimie…
Minulla oli yksi tuttu, joka käyttäytyi minua ja myös muita ihmisiä kohtaan todella ilkeästi. Olin todella yllättynyt, että niin ilkeästi käyttäytyvä ihminen on edes olemassa. Muutama kuukausi sitten kirosin tämän ihmis…
Keinotekoinen autettavien tehtailu on kadotuksen synti.