Onko nikotiinipussit terveellisempiä kuin itse tupakka? Oon niin monta vuotta polttanu tupakkaa ja siirtynyt vähän aikaa sit nikotiinipusseihin. Tupakka ei enää maistu samalta..
Tänään tapahtui todella ikävä käänne elämässäni. Olin vääntämässä pöntöllä ja ihmettelin kuin mitään ei tullut vaikka kuinka pusersin. Aloin jo huolestumaan ja pusasin yhä mutta mitään muutosta ei tullut. Tämän seurauks…
Onko muilla tullut kovia käsittelykipuja hoidon jälkeen? Kävin reilu viikko sitten ja hirmuiset hermosäryt. Mistähän voisi johtua?
Niin kun ohjeissa toitotetaan, ettei saisi jodioitua ruokasuolaa käyttää. Kuitenkin suuri osa kaupan tavallisesta suolasta on jodioitua ja sitä nyt sattuisi olemaan kaapissakin. Niin mikähän siinä jodissa nyt sitten voi…
Minulla on ollut näitä aftoja ihan lapsesta saakka. Nyt kuitenkin aftani ovat alkaneet olla isompia ja kipeämpiä. Tulevat melkein huuleen ja sen myötä koko huuli turpoaa ja on todella kipeä, juominen eikä syöminen onnis…
Mitä pitäisi tehdä jos on erittäin haisevia jalkoja? Olen kärsinyt siitä ihan teinistä lähtien. Itse olen ihan hygienia friikki, ja hoidan aina jalkojani, tämä juttu haittaa minua todella paljon. Jos olen lomalla ja käy…
Niin, kun olen kuullut että ruuan paistaminen paistinpannulla ei ole oikein suotavaa kovin usein. Onko tässä nyt kyse siitä, että kun siihen laitetaan sitä rasvaa mukaan, ettei ruoka palaisi? Vai tuleeko siitä paistamis…
Joka paikassa kehotetaan juomaan paljon vettä, koska se on terveellistä. tämän tutkimuksen mukaan vettä pitää juoda vaan sen verran kun janottaa. Muu on turhaa ja alkaa vaan pissattaa. http://www.aamulehti.fi/uutiset/ko…
Olen vain 12 vuotias, mutta minua pelottaa ulostaminen. Olen saanut pelon ripulista. Pelkään siis ulostaa kun tunnen että ripuli on tulossa. Olen pidättänyt ripulia nyt 2 vrk ja 6 tuntia. Pelkään myös, että saan ummetus…
Eli, kuinka monta kertaa te ulostatte vuorokauden aikana? Minä itse ulostan: Aamulla aamiaisen jälkeen, päivälllisen jälkeen, illallisen jälkeen ja iltapalan jälkeen. Joskus ulostan myös yöllä kun käyn pissalla. Nuori t…
saada alas. vuosi sitten kolestroli 6.2 puolivuotta sitten 5.7 LDL 3.68 siis huonoa tällä hetkellä 5.6 LDL 3.42 -*- -nyt pitäis saada ruokavaliolla alentumaan(kontrolli taas puolenvuoden kuluttua) ylipainoa ei ole. onko…
Väkiviinaetikkaa vatiin puolet ja puolet vettä. Sen verran vain että kynnet peittyy. Jalkoja pitää liottaa vedessä useampana iltana n. 10 - 20 min kerrallaan. Liotinko 2 -3 viikoa ja kynsisieni hävisi ja samoin syylät j…
Näyttää olevan ihan tyhjää syödä mitään vitamiini lisiä. Ei edes VitaEpro ole mitään hyötyä. Tutkimus osoittaa: Monivitamiinilisät eivät alenna kuolleisuutta – maalaislääkäri Kiminkisellä selvä mielipide https://www.is.…
Nyt kun myöhäissyksyn lämpötilat ovat mitä ovat, on aika levittää poskipäihin ja nenään Vitalisvoidetta. Menee jo ihmeiden piikkiin, että psyykekin tuntuu saavan voimaa tuon vanhan voiteen käyttämisestä. Varmaan alan ih…
ja toimii Syylät voivat toisinaan olla hankalia ja vaikeita hävittää. Jäädytys on keino, joka vaatii muutaman lääkärikäynnin. Jäädytykselle onmyös vaihtoehto, nimittäin ilmastointiteippi: Teipistä leikataan syylät peitt…
Kävin juuri mammografiassa ja vietin jännityksen takia unettoman yön ennen tutkimusta. Tiesin kokemuksestani 6 vuotta sitten, että se sattui. Nyt varauduin ottamaan kaksi 400mg buranaa reilu tunti ennen tutkimusta ja en…
Oon 14v tyttö, joka kärsii virtsaongelmista. Mulla tulee virtsaa kun nauran tai liikun välillä. Oon yrittäny estää mutta ei auta. Käyn myös vessassa yli 5 kertaa päivällä välillä yli 10. Olisko kelläkään apua miten sais…
v performance kapseli onko kellään olut vaikutusta seksiin Mulla tehoa sildenafil 100 mg ollut paras teho ei tehoa myöskään testo + kapseleilla Ovatkohan nämä muut huijausta?
Olen 15 vuotias tyttö. En tiennyt yhtään mihin aiheryhmään olisin tämän pistänyt, mutta saa luvan olla nyt tässä. Ongelmanani on iso klitoris, jota häpeän suunnattomasti. Siitä lähtien kuin murrosikäni alkoi niin myös t…
Nyt paljastui ranskassa kuinka coca cola oli rahoittanut tukijoita ja sanellut ehdot tutkimustuloksista. Antti Heikkilä kertoi ajat sitten asiasta Suomen osalta THL:n suhteen. Hatutun nosto Antille uskalluksesta. Antti …