Viime kesänä ei kasvatus onnistunut sillä kurpitsa ei kasvanut toivotusti. Kasvi kyllä. Tänä keväänä laitoin siemenen multaan 10.4.2015 ja tänä aamuna huomasin uuden idun. On jo neljä senttiä korkea ja kaksi muuta kurpi…
Voiko tavallista maisemointikangasta käyttää kurkkupenkissä katteena ettei roskat kasva ja toivottavasti tulevat kurkut pysyisi puhtaina?
Kasvihuoneessani on chili, jota luulin ensin tavalliseksi paprikaksi, mutta kun kasviin tuli tulisia oransseja palkoja, kävi ilmi, että kyseessä onkin chili. En vain tiedä, mikä lajike on kyseessä. Palot ovat melko pien…
latva poikki tomaatin taimesta tuleeko varkaasta toimiva latva
Elämän ensimmäiset 10 tomaattia kasvamassa. Varkaita olen poistellut ja nyt hieman ihmetyttää. Alkuvaiheessa homma oli selkeää kun oksanhankaan tuli varas paljon myöhemmin eli oli selvästi pienempi kuin varsinainen oksa…
Olen istuttanut molempia ja nyt sekoittanut taimet keskenään vahingossa. Onko mitään tuntomerkkiä josta erottaisin kummat on kumpiakin, ison halloween-kurpitsan taimia vai kesäkurpitsan taimia?
Tällä alueella Etelä-Suomessa tienreunustoilla ja nurmikoilla näkyy olevan jo melkoisesti lehtokotiloita? Viime kesänä söivät minulta kurkun ja kesäkurpitsan taimet. Mitä kasveja voisin kylvää kylvää tai istuttaa kasvim…
Saako kesäkurpitsaa istuttaa syvemmälle (kuten tomaatin ja kurkun) vai onko se kykenemätön kasvattamaan juuria varresta? Tarvitsevatko kaikki kesäkurpitsalajikkeet pölytystä? F1 diamant nimeltään tuo. Mietin siis joudun…
Pienilehtinen, leveäkasvuinen, sopii kuulema myös parvekkeelle. Kukat valkoisia violetilla reunalla. Aluillaan olevat marjat tumman violetteja pieniä pallosia vielä. Paljon kukkia ryppäissä.
Sain keväällä pari tainta erilaista chiliä. Ulkona olen purkkeja pitänyt koko kesän. Näyttää niissä hedelmääkin kasvavan. Mistä tiedän, että ne ovat kypsiä? Tällä hetkellä toiset on mustia 5cm pitkiä ja toiset ovat kell…
Talvivalkosipuleita voi kuulemma istuttaa myös keväällä, sato jää vaan pienemmäksi. Mutta mistä (netti)kaupasta saa talvivalkosipuleita keväällä?
Lumet ovat sulaneet jo mansikkamaaltakin ja siellä näkyy osin ruskeita lehtiä ja osin vihreitä lehtiä. Olenko väärässä jos leikkaan kaikki pois tähän aikaan vuodesta? Vai pitääkö vihertävät lehdet jättää taimeen. Tekisi…
Hei, siemenestä kasvatettu 8 taimia. Nyt niiden korkeus on jo melkein 60cm ja istutettu kasvusäkkiin kesäkuun alussa. Varkaat on poistettu samoin huonot lehdet alhaalta. Tomaatti ei vain kuki! Onko nyt niin, että sato o…
Hei, olen yrittänyt etsiä netistä tietoa onko kukaan kasvattanut tuota kupitsaa suomessa, mutta hyvin vähän löytyi. Hyvin voi astiassa kasvattaa, kun tekee pieniä palloja, mutta voi kasvattaa isommaksikin (1kg) Suomessa…
Olen uusimassa mansikkamaata, osaako kukaan kertoa mitä on hikevä multamaa? Joissakin neuvotaan istuttamaan sellaiseen maahan, mutta en tiedä mitä se on.
Kasvatan myyntiin asti tomaatteja ja nyt kasvihuonetta raivatessani keräilin maahan pudonneita, oikein oikein makean kirsikkatomaatin, Sungoldin, hedelmiä ja olen kuivaillut niiden siemeniä. Varsinaisesta siemenkaupasta…
Meillä on kaksi Terhi-tyttöä ja kaveriksi ostettiin Pollmix 4' Pystykasvuinen ja vähäpiikkinen. I-III (IV) Satoa ei juuri olla saatu. Pari desiä vuosi sitten. Tuo poika tyrni kasvaa ihan maata pitkin vaikka pystykasvuis…
Tänään olis aikomus nostaa porkkanat maasta.Miten säilytän ne etteivät nahistu. Laitanko kylmäkellariin ja turvemultaan,vai miten?
Vielä on vihreitä kiiltäviä tomaatteja. Kuinka kauan tomaatit voi olla omassa varressaan ulkona? tomaatit on kasvusäkissä. Laji on kylmänkestävä, mutta saisi jo punertaa, ettei tarvitse sisällä kypsyttää.
Panin sitten habanerojen siemeniä multaan. Osa itikin. Nyt ovat pian 4 kk vanhoja ja tulitikun mittaisia. Kovin ovat kalpeita ja hidaskasvuisia. Vein lasitetulle parvekkeelle. Eivät piristyneet. Aika moni on pudottanut …