Tietääkös kukaan viisas viljelijä, mikä on syynä kun kesäkurpitsat kukkii komeasti ja sitten alkaa kukasta kehittyä se itse kurpitsa, niin vähän matkaa tulee vihreää ja sitten alkaa kellastua ja mätänee pois koko alku. …
Pari viikkoa sitten (18.07.2014) kylvin lehtisalaattia, punajuurta ja perunaa. Tulisiko vielä mieleen jotain, jota kannattaisi vielä tähän aikaan eli heinäkuun lopussa/elokuun alussa kylvää, ja joka ehtisi vielä antaa s…
Hei! minulla sattuu olemaan varsin suurikokoinen parveke jossa on suorastaan aivan trooppiset olosuhteet kesällä. Asun alimmassa kerroksessa ja aurinko paistaa todellakin kiusallisesti niin että lämpötila partsilla nous…
Saako jostakin kaupasta valmiiksi pilkottua olkea mansikkamaan katteeksi? Agrimarketista ei ainakaan löytynyt.
Parvekkeella miniluumutomaatti kasvaa ämpärissä,pituutta on kasvanut jo miehenmittaan,tekee nuukasti kukkia ja nekin pudottaa ennen kuin alkaa kehittämään raakileita,mikä vikana,olen pölyttänyt ja lannoittanut ja kaikke…
Mistä saa tällä hetkellä (toukokuu 2014) edullista kasvihuonemuovia pääkaupunkiseudulla ? Meillä on ISO kaareva autotallikatos vahvoilla rautaputkilla. Ajattelin ottaa harmaan pressun pois päältä ja tehdä siitä kesäksi …
Ostin Lidl:stä keväällä n.40cm korkean auringonkukan. Istutin se penkkiin, kukat aukesivat aluksi sievästi mutta nyt se vaan töröttää vihreänä. saako kukkineet kukat poistaa?
voidaan hävittää kasvimaasta? Juuret ovat erittäin syvällä maassa.
Haluaisin laittaa retiisiä kasvimaallemme ja nyt tarvitsisin neuvoja, kuinka homma tehdään. Eli kasvatetaanko ne jostain siemenistä, vai mistä? Kuinka nopeasti kasvavat ja millaista hoitoa vaativat? Ym. Minkähänlainen r…
C- Maxima Ostin Lidlistä kurpitsan taimet ja istutin heti isompaan ruukkuun, koska ajattelin myöhemmin istuttaa kasvatus-säkkiin. Yllätys oli suuri kun huomasin, että, kyseessä onkin talvikurpitsa ja jos hyvin käy on sy…
Paneeko salaatti pahakseen jos istutaan taimet kesäkukkamultaan jota jäi yli kukkien istutuksesta? Onko kukkamullassa jokin ravinne mikä ei sovi syötäville kasveille istutuspohjalsi?
Laitoin huhtikuussa ruukkuihin kestomultaa alle ja päälle yrttimultaa, joihin laitoin kasvamaan persiljaa, korianteria ja viherminttua. Minttu olisi ollut noista se minkä olisin oikeasti halunnut saada kasvamaan kunnoll…
Ostin Plantagenista kaksi erilaista kurkun taimea. Pari viikko pidin sisällä kunnes siirsin ne kohopenkkikasvihuoneeseen. Muutaman päivän kasvit kukoisti, kunnes menin kastelemaan ne. Ensin toinen nuukahti ja seuraavall…
Kertokaapas vinkkejä, mitä kaikkia hyötykasveja olette menestyksekkäästi onnistuneet kasvattamaan parvekkeella! Viime kesänä mulla oli herne, sokeriherne ja yrttejä. Kiinnostaisi laajentaa... Itsellä parveke on noin lou…
Oletteko jo laittaneet ämpäriperunoita? Mietin josko kasvihuoneeseen saisi jo lisälämmittimen avulla sopivan lämpötilan myös yöksi. Päivällä mittari näyttää 22 C.
Istutin kurkkua ruukkuun ja nyt kukkii ihan valtavasti. Mutta, mutta... Ilmeisesti vain hedekukkia. Lajike on 'moneta' ja pitäisi tehdä hedelmää ilman pölytystä. Poistanko kukkia, jotta tekisi emikukkia, vai nautinko va…
Pitääkö paikkansa, että kun itse siemenestä lähtee kasvattamaan itsellensä omenapuuta, tulee myöhemmin vain kirsikan kokoisia omenoita, jotka ovat sitten todella pahoja? Siskoni tuomitsi heti kun kuuli, että meinaan kas…
Oletteko törmänneet tämän herkullisen salaatin siemeniin missään? Olisi mukavaa kasvattaa sitä itsekin.
Tekisi mieli laittaa muutama siemenperuna parvekkeelle astiaan kasvamaan omiksi uusiksi perunoiksi, vaikka vaan pari- kolme kertaa jos sais syödä niitä, olis kiva. Ei taida juhannukseksi ehtiä enää ? Joko ne olisi pitän…
Viimekesäisiä perunoita jäi syömättä ja niitä on ajateltu siemenperunoiksi tulevaa kesää varten. Säilytysolot on aika epäsuotuisat ja ilmeisesti siitä syystä perunat ovat jo jonkin aikaa kasvattaneet ituja. Ja ne ovat t…