Olisi hienoa saada Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Oulusta, Lahdesta, Lappeenrannasta ja pääkaupunkiseudulta hyvien asuinkiinteistöihin erikosituneiden pihasuunnittelijoiden / hortonomien yhteystietoja. Ensi vuonn…
Hei kaikki, pyydän teitä tutustumaan tapaukseen jossa Espoolaiset kunnallispoliitikot ja eräät Espoon kaupungin viranomaiset ovat päättäneet häätää perheyrityksemme Espoon Röylästä täysin perättömien väitteiden ja valhe…
Tuli tässä rakenneltua omakotitalon tontin ympärille puuelementeistä aita. Se ei johtunut siitä, että henkisesti olisimme halunneet eristäytyä ympäristöstä. Syynä oli hauvelimme, jonka nyt vaan pitää kaikissa olosuhteis…
Hei, minun päänvaivani on pihan suunnitteleminen mökille (Läntisellä Uudellamaalla).Paikalla on jo kaksi rakennusta ja uusi mökki noussee tontille ensi keväänä-kesällä. Maasto on mäntymetsää ja marjojen varpuja. Ei olei…
Tietääkö kukaan kuka myy netin kautta puutarhatonttuja? En ole löytänyt nettikauppaa ja paikallisissa puutarhakaupoista ei löydy sopivaa. Kaipaisin jotakin huumoriversiota portin pieliin. Joku sanoi nähneensä saksassa t…
MOI Onko keneläkään tietoa miten rakentaa minigolf rata=)? Aatelin omalle pihalle koettaa rakentaa sellaisen. Onko keneläkään piirustuksia/kuvia? Ja mikä materiaali olis hyvä itse radan pinnalle, joku joka kestää sateen…
Anteeksi, meni ehkä väärään paikkaan tämä.. Kiinteistö hoito tuli ja leikkasi virpiangervon? lyhyeksi.. oli hyvä näkösuoja. kuinka nopeaa virpiangervo kasvaa takaisin?
Minun pitäisi siirtää pari kirsikkapuun tainta toiseen paikkaan. Mikä on paras tapa toimia ja voinko siirtää ne nyt syksyllä vai pitääkö odottaa kevättä?
Ostin kesällä kaksi kaunista särkynyttä sydäntä ja ne ovat kukkineet tähän saakka. Nyt ovat ihan hyväkuntoisia ja vihreitä, tosin kukkia ei enää ole. Olen lukenut jostain netistä, että ne ovat monivuotisia. Voisiko ne l…
Onko "Hieno pintamurske KaM 0/6" ja "Kivituhka 0-6" sama vai eri asia. Omakotitalon piha on nyt pintaa vaille valmis, pohjana on 32 mm mursketta puolen metrin kerros. Tavoite on saada helppohoitoinen pinta, jota voisi "…
Oletteko täryyttäneet HB-betonin laattoja kooltaan 300X300? Vai miten tuon pihan saa suoraksi?
Pihapiiriin ollaan pystyttämässä kesäsaunaa ja uima-allasta. Talo on valkotiilinen, mustakattoinen, ikkunanpielissä on tanskalaistyyppiset tummat "luukut". Varastorakennus/työhuone on liitetty taloon- valkoinen lautaver…
Paljonko menee kivituhkaa saumaukseen... n.10 neliötä, klassikko kivi... hophop
Kalliomonttu on 1.5m syvä keskeltä ja nousee yös reunoja kohti n. 5x3m. Tarkoitus olisi rakentaa grillikatos siihen päälle. Haluan täyttää ensin montun ettei jää mitään koloja eläimille. Millä soralla/hiekalla se kannat…
Onko pääkaupunkiseudulla (kohde Vantaalla) minkälaisia hintoja pihakiveyksen ladontatyöstä. Oletteko tänä kesänä ottaneet? Jos urkakka moitteitta, mikä firma? Jos nyt tekisitte/teettäisitte, mitä toisin?
Hei löytyisiköhän tätä kautta pihan suunnittelijaa sekä tekijää vantaalle 800m2 omakotitalo tontille. jos tiedät jonkun hyvän tai teet itse laita viestiä sp@rokki.net
Hei! Onko olemassa vielä perenna.fi tai perenna.net -sivustoa, jossa on kuulemma eräs suunnitteluohjelma? Kovasta netissä siitä puhutaan mutta itse en ole löytänyt näillä osoitteilla tätä sivustoa. Eli onko se poistettu…
Tietääkö kukaan missä Suomessa myytäisiin peltisiä Lidab-postilaatikoita? Laatikko on ruotsalaisvalmisteinen.
Tietääkö kukaan vuokraako tämä Witraktor koteihin näitä Caterpillar koneita?
Meillä on 300litran suihkulähde jossa ei ole ainakaan vielä kasveja tai mitään muutakaan.. paitsi pumppu. Vedestä tulee nopeesti sameeta ja likaista vaikke niinkään levää... mutta siis millä veden saa pysyyn puhtaana???