Mistähän löytäisin huvimajalle piirustukset? Netistä olen yrittänyt niitä Kuukkelilla aeskella, mutta ei ole tärpännyt. Kirjastosta löysin elementtirakenteisen Bahama -huvimajan piirustukset esittelevän kirjan, mutta ko…
Kenelläkään kokemusta puunkaato yrityksistä Vantaalla?
Mulla on vanha parkkipaikka, jossa sopii olemaan kaksi autoa rinnan. Tämä alue on ollut kymmenen vuotta soralla ja siinä on pidetty autoja. Nyt asennan alueelle pihakivet. Miten tekisin pihan ? Tarkoitan siis miten palj…
Onko joillain kokemuksia ko. yhtiön tominnasta ? Meillä taloyhtiö oli tilannut pihatöitä tältä yritykseltä ja mielenkiintoista on ollut. Ensitöikseen aloittivat pihapuiden karsimisella, suoraan ikkunani edessä ollut pih…
Verkkoaidalla päädyttiin omakotitalon tontti aitaamaan. Aidan teko on edessä parin viikon kuluttua. Tolpiksi on ajateltu kestopuutolppia, 3x3" (aidan korkeus on 1,8 m koiran takia). Kysymys kuuluu: MITEN PUUTOLPPIEN TER…
puinen tai metalli/lasi(muovi) ??
Eli kyseessä on uudisrakennuksen piha. Tällä hetkellä muutama puu on istutettu, sekä rajalle tuijaa ja angervoa aidaksi. Muuten piha onkin oikeastaan vain tasaista nurmikkoa. Mistä aloittaa pihan suunnittelu ja rakentam…
Olen unelmoinut tekeväni mosaiikkipolun puutarhaan i. Suunnitelma on tosin vasta alkutekijöissään, elikkä paljon on otettava selvää, siispä jos jokin kultainen sielu avustaisi ja kertoisi perusasioita kivimosaiikin teos…
Ehkä aloitan väärässä keskustelupaikassa tätä kysymään, mutta kertokaa sitten, jos tiedätte paremman paikan. Eli haluaisimme tehdä oman lammen, joka oli noin 50 x 100 metriä. Puut kaadetaan ensin ja raivataan kannot poi…
Olisiko kenelläkään ohjeita seuraavan ongelmaan. Talomme läheisyydessä metsässä on pieni lampi n.10x30metriä. Edellinen asukas on jättänyt lammen hoitamatta ja se on pahasti metsittynyt. Eli mikä paras keino saada lampi…
Kuusiaita on viihtyisyyttä lisäävä piha-alueen rajaaja tai muuten vain upea koristeaita. Ikivihreästä aidasta saat vihreyttä ja suojaa läpi vuoden. Leikkaamalla saat siitä juuri sinulle sopivan korkuisen aidan, se muoto…
Olemme pyytämässä pihasuunnittelijaa tekemään 1980-luvulla rakennetulle kesämökillemme suunnitelman. Meillä ei kuitenkaan ole jäljellä missään mökin piirustuksia ja lisäksi suunnittelija kai tarvitsisi asemapiirroksen, …
Ehtisikö sitä vielä laittaa linnunpönttöjä pihalle? Asumme pääkaupunkiseudulla. Harakka mokoma jo ainakin kyhäsi pesänsä pihapuskaamme, mutta missäs vaiheessa pikkulinnut on näissä pesänetsimis- ja rakentamistouhuissaa?…
Meillä kävi Janakkalainen maanrakennusfirma tekemässä pihan. Tilattiin multamaa ja tuli savi. Pahinta on et piha kalliomaa eikä ime juurikaan vettä et savi ei mikään hyvä aines tähän. Kaivuumies kauhisteli jo kun hiekan…
Lampi kaivettiin viime syksynä ja se täyttyi noin 4:ssä viikossa. Saimaan rantaan noin 70m. Saimaalta voisi pumpata happipitoista vettä jos tarve. Pienen puron voisin rakentaa jossa lampivesi kiertäisi ja hapettuisi. Is…
Omakotitalon piha, n. 700 m2, kaipaisi kunnon remonttia mutta nyt kun ihan pienet lapset ajateltiin ensi raivata pahimmat pois. Pihan yksi nurkka on yhtä 'kukkulaa', pitäisi raivata pois, eli samaan tasoon loppupihan ka…
Kevät saapuu ja pihatyöt alkaa. Olis pari puuta mistä haluaisin eroon. Ideoita yrityksistä?
http://aijaa.com/jzzxeJ Eikö olis aika majesteetillinen???!!? Onko vaikea tehdä...saisko jotain vinkkejä jos on odotettavissa jotan vaikeaa tällaisessa kuvioinnissa... millä hinnalla saa noita erikokoisia kiviä joita ta…
Olisi tarkoitus tehdä tontille 100neliöinen koiratarha. Mitä aitaa käyttäisitte(Myyjä)? Tolppia? Koira on 80kg. Miten aloittaisitte rakentamaan, tontti on hankalan epätasainen.
Hei. Onko kenelläkään kokemusta asfaltin reunakivien asentamisesta asfaltin asennuksen jälkeen. Homman nimi on tämä: Asfalttimiehet kävi tekemässä pohjat pihan asfaltointia varten. Pikimiehet tulevat kuulemma ihan pian …