Kasvimaan perustaminen kun pihassa on koivuja

Kaipaisin kokeneiden neuvoja seuraavaan: Puutarhamme ongelma ovat pari omaa ja erityisesti naapurin useat koivut, jotka imevät kaikki ravinteet. Haluaisin kuitenkin kasvimaan ja ajatukseni on seuraava: Levitetään 3.5 x …

Miten maan saa happamaksi?

Olen kuvitellut että maan saa happamaksi lannoitteella (esim. havu ja rodolannoite) kuten happamuuden saa pois kalkilla mutta asia ei olekaan ilmeisesti näin vaan ainoa mikä toimii on multa. Onko näin? Olen netistä hake…

Jasmiini kasvaa

Hei osaakohan kukaan sanoa miten jasmiini kukkimaan KAUNIISTI. Nyt se vain rehoittaa villipensaana, vaikka keväällä yritin leikata, lehdetkin ovat jättsuuret, mutta kukkai tuli vain vanhoihin oksiin jonnekin alle piiloo…

Kokemuksia kaupasta: www.pensasaitakauppa.fi

Moi, Onko kokemuksia ko. liikkeestä ja heidän tuotteistaan? Kauppa on ilmeisesti hollantilainen ja ilmeisesti kasvitkin ovat sieltä peräisin. Myynnissä on pyökkiä, orjanlaakeria, puksipuuta, kiinanpunapuuta yms. suomala…

Kukkapesä haudalle

Hautausmaille on ilmestynyt kukkapesiä. En ole pitkään aikaan käynyt kävelemässä, joten voi olla että niitä on ollut jo monta vuotta. Tarkoitan sellaisia muovisia, usein mustia, altaita, jotka kaivetaan siihen paikalle …

Varjostussäkki

Suojaako varjostussäkki myös rusakoilta ? Tai onko siitä yleensä mitään apua muiden kuin havujen kohdalla (esim. parin vuoden ikäiset angervot tai ruusut tai hortensiat) ?

Plantagenin asiakaspalvelu

hei, minulla on joutomaata jossa mikään muu paitsi sammal kasva, niin ajattelin piristää sitä pirteällä värillä, ja löysin netistä voikukan siemeniä, mutta halusin ne heti, niin tulin teille kysymään niitä.ensimmäisenä …

Lavakaulus, juurimatto ja madot

Lavakauluksiin myydään niihin sopivia juurimattoja rikkaruohojen torjumikseksi. Niiden sanotaan läpäisevän vettä, mutta mitenkähän on sitten matojen laita, pystyvätkö ne tunkeutumaan juurimaton läpi multaan ??? Vähän ep…

Säästetään kukkakedot ja nurmikot

muistetaan pörriäiset, öppiäiset, loppiaiset, koppiaiset, sittiäiset, perhoset, ampparit, kimalaiset sun muut ruokatalouttamme hyödyttävät pölyttäjät. Ei nyhdetä kukkaketoja, nurmikoita, niittyjä millin sängelle. Lisätä…

Kuollut orava

Orava oli hukkunut sadevesitynnyriin Oli jo aivan turvonnut. Hautasin kurren. Voiko tuota vettä enää käyttää kasteluun ????

Naapurissa puutarhaharrastajat

Aamusta iltaan tehdään jotain ja sit kytätään meidän pihaa mis ei kasva kun pari pensasta ja nurmikko rehottaa. Välillä käy naapurin akka salaa ottamassa trimmerillä heinät meidän puoleltakin pensasaidan juurelta kun ei…

Hamppusilppu

Haluaisin hamppusilppua mansikan taimien ympärille.MIllaista sen pitää olla ja mistä sellaista saa ostaa. Löytyy vain eläinten kuivikkeeksi mainostettua silppua ja purua. Mutta haluaisin kunnollista silppua. Minkä merkk…

Apua, iso 3000m2 puutarha,!

Mitä kasvattaisin, ettei kaikki aika menisi maan hoitamiseen. Nyt oli suurin osa "paljaana" ja rikkakasvia ( Ohdake, Saunakukka, Jauhosavikka, Vesiheinä) kasvoi koko kesän, vaikka oli niin kuivaa! Nyt on satanut ja pitä…

Punatammi.

Tammisaaressa ,puistossa lähellä terveyskeskusta kasvaa punatammia.Runko on samanlainen kuin tavallisessa tammessa ,mutta lehdet,ne ovat hiukan kuin tammen ja vaahteran väliltä.Viime syksynä hain terhoja ja laitoin pien…

SYPRESSI ULOS VAI??????

Meillä on nyt jouluna ollut kuusena tuo sypressi. Kuitenkin nyt on epäselvyytenä missä se säilyisi parhaiten kevääseen, niin että saisi sen istutettua maahan. Ennen joulua kun pyydystin sypressiä joulukuuseksi, niin yhd…