Talon perustuksetVastattu 11 v

Rossin vaiko laatan rakentaminen

Ennen tehtiin kunnon rossipohjia, mutta mahtaako nykyajan rossi olla yhtään samanlainen tai yhtä helppo ja nopea tehdä. Vai ollaanko lähempänä tuota laattaa rakennetta vaiko se yksinkertaisempi
Talon perustuksetVastattu 11 v

OntelolaattaRossi n.100m2

Onko kukaan laskenut paljonko mahtaa olla hinnallista eroa, jos haluaa rossipohjaisen talon ontelolaatalla toteutettuna, siis verrattuna kelluvaan maanvaraiseenlaattaan, kun kyllähän ne valut joutuu siihen laattaankin t…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Ulkokeittiön tuulettuva alapohja

Olen rakentamassa umpinaista ulkokeittiötä ruuvipaalujen varaan. Rakenne on ihan puutavarasta tehty runko ja verhous sekä peltikatto ja pari ikkunaa. Sisälle tulee puuliesi, työtasot sekä ruokaryhmä. Ulkoseinät ja yläpo…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Perustusten tekeminen pienen hirsitalon alle

Pihakokonaisuuteen kuuluu 37 neliön hirsitalo jonka alla ei ole lainkaan perustuksia. Nököttää lievässä rinteessä niin, että alamäen puolella on 20 senttiä kiviä nostamassa talon vaateriin, mutta ylämäessä makaa nurmiko…
Talon perustuksetVastattu 11 v

maaperätutkimus ja perustamistapa

Voidaanko tosiaan maaperätutkimuksessa määrätä millainen perusta taloon tulee kuten reunavahvisteinen laatta, pilari yms.. Ja se että voidaanko tälläisillä välttää suuret murskekuormat ja paalutukset jos maaperä ei ole …
Talon perustuksetVastattu 11 v

Tontin pintavesien johtaminen?

Nyt pintavedet ja kattovedet (kerrostalo) johdetaan rännejä ja kouruja pitkin tontin ja jalkakäytävän rajalla olevaa uomaa pitkin kadun risteyksessä tontin rajalla jalkakäytävällä olevaan kaupungin sadevesikaivoon. Uoma…
Talon perustuksetVastattu 11 v

holvivalu? rossiin

Onko tehty sellaisia betonirosseja, että ollaan itse tehty tuo valu mikä yleensä tehdään ontelolaatalla? Mitähän tuollainen voisi kustantaa verrattuna esim. Tuohon onteloon??
Talon perustuksetVastattu 11 v

Mäyrän luolastojen täyttö

Hei, Onko jollakin kokemusta talonalla asuneen mäyrän luolastojen poistamisesta / täyttämisestä? Maa on hiekkaista ja selvää tietoa ei ole miten syviä luolastot ovat. Talo on ryhdissä mutta luolat ovat syviä ja niitä on…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Takapihalle varastorakennus

Tuollainen 13m² koottava varatorakennus. Ilmeisesti liian kivipitoinen (irtokiviö) maaperä, joten pettymyksekseni joudun luopumaan kierrepaaluperustuksesta. Ajattelin seuraavaksi pylväsvaihtoehtoa. Kertokaa aiheesta, jo…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Miksi mursketta niin paljon?

Mitä varten niin paljon ajetaan mursketta tontille perustusta varten? Eikö se ole jo iso kustannuserä kokonais kustannuksesta siis talosta?? Onko sellaista perustamista missä ei tarvitsisi murskevuoria? Onko perustamise…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Valkoinen valumajälki harkkosokkelissa

Isojen ikkunoiden alle ilmestynyt kuvassa näkyvät keväällä valumajäljet. Talo valmistunut 2010 joten uudehko ja salaojat ja maakaadot on kunnossa. Sokkeli harkkoa, maanvarainen laatta. Sokkeli maalattu harmaalla ykillä …
Talon perustuksetVastattu 11 v

Lattiaelementtien tarjouksen arviointi

Terve, Teemme omakotitaloomme rossipohjan. Tarvitsisin teiltä apuja jotta osaan arvioida tarjousta lattiaelementeistä, alla sisältö. Elementit rakennetaan virossa, kuljetus suomeen ja asennus käykin sitten nopeasti. Lat…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Luukut kiinni vai auki?

Niin tätä on varmaan kyselty mutta kannattaako kissanluukut pistää kiinni talvella alapohjasta.. Tällä hetkellä kiinni ja tila on plussanpuolella ja kosteuprosentti 60
Talon perustuksetVastattu 11 v

Maaperätutkimukset

Terve Olen lohkaisemassa tonttia vanhasta talosta ja ajattelin jos vaikka rakentaisi tuohon talon. Mutta tuollainen maaperätutkimus varmaan pitäisi tehdä mitä tälläisestä tutkimuksesta selviää ja vaikuttaako se perustam…
Talon perustuksetVastattu 11 v

Tuulettuvaalapohja

Kertokaa nyt milloin valitaan tuulettuvaalapohja rakenne?, tietysti joissain talopaketeissa se on valmiina, mutta miten muuten. Miten tälläistä huolletaan?
Talon perustuksetVastattu 11 v

Maatyöt ja perustukset?

Olen katsonut, että monet talovalmistajat ilmoittavat perustusten tulevan mukaan, mutta ns. maatöitä ei ja jos talossa on maanvarainenlaatta niin puhutaan jostain sisätäytöistä joka on itse hankittava, mutta ihanmielenk…