Hoidokki karkaa, mikä avuksi ?

Onko kenelläkään ideoita pulmaani ? Hoidan ystävän kissoja ja aina kun avaan ovea niin kisut odottaa oven raossa ja karkaavat rappukäytävään. Olen ne vielä saanut estettyä mutta luulen että en kovin kauan. Hoksaavat hyv…

Vanhan kissan siisteysongelmat

Meillä on hyvin vanha kissa joka ei enää pysty pitämään turkkiaan kunnossa eikä putsaamaan pyllyään. Olen yrittänyt auttaa vanhusta harjaamalla sitä päivittäin, mutta silti sen turkki rasvoittuu ikävästi varsinkin hännä…

Kissanpennun kotiuttaminen

Meille tuli tänään kissanpentu, maatiainen, isä Maine Coon. Naukui automatkalla melko paljon, mutta ei ihmekään kun ei ole ennen ollut autossa ja joutui uusien ihmisten luokse. Tuli kopasta ulos samantien ja hieman tutk…

Adoptiolapsi(kissa)

Läheiselleni kävi köpelösti ja otin puolitutun kissan omaan hoiviini. Kissoista minulla on muuten aika paljon kokemusta ja hoitaminen onnistuu, mutta nyt minulla on ongelmatilanne. Entinen omistaja ei jättänyt mitään ti…

Kissan punainen pissa

Meillä on 4-vuotias tyttökissa, joka on ruvennut pissaamaan sisälle. Nyt viimeisen kahden viikon aikana pissa on ollut punaista ja lattialle pissaaminen joka päiväistä. Muuten kissa on hyväkuntoinen. Mistä tämä voisi jo…

kissani elää kartanossa

Omistan kissan,oikeastaan kolme. He elävät maalaistalossa ja pihaa on yllinkyllin. He pääsevät pihalle ja sisään. Ruokaa on yllinkyllin vaikka muille jakaa!!

eteerisestä sitruunaöljystä karkoteainetta

osaatteko kertoa paljonko on laimennussuhde tehtäessä sitruunaöljystä kissan kynsimiseen, huonekalujen raapimiseenc tarkoitettua karkotetta... monta pisaraa esim / cl? jotta tehoaa mutta toisaalta ei tule liian kirvelev…

mikrohiekkojen yhdistäminen?

oletteko kokeilleet yhdistää kahta eri mikrohiekkaa miten kissa suostunut käyttämäänniitä? Esim. nyt käytössä Pirkan ultrahiekka mutta ajattelin kokeilla myös Cattia-hiekkaa, koska aina ei ole kaupassa em. merkkiä....

kissa-aitaus

hei, kertokaas mistä saa hyvää kissa-aitaus verkkoa, tarpeeksi pienisilmäistä ja mielellään että on muovitettua, aitauksesta tulee iso ja kattokin verkotetaan, että olisi kiva kun löytäisi aika leveääkin verkkoa, ettei …

Kukkuluuruu, kuuluuko?

Olen huomannut että kissastani on tullut kuuro,se ei enään reagoi kun kutsun sitä nimeltä ja se maukuu myös kovaa johtuen varmaan sen kuuroudesta. Haittaako kun kissani elää kuulematonta elämää?

Olen 12v ja haluaisin hoitaa kissoja.

Hei, olenko liian nuori hoitamaan kissoja esim. Kun omistaja menee lomalle. Minulla on ollut kokemusta kissoista, koirista, liskoista ja jyrsijöistä. Minulla on ollut kissoja ja nytkin 1kisu. Olisi kiva saada kesätyö va…

pelletistä hiekkaan?

miksiköhän usein suositellaan että pelletistä pitäisi totuttaa kissa hiekkaan? kissani pissaa pellettiin mutta ei mielellään kakkaa pellettilaatikkoon vaan käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tekee kakit lavuaariin

Oletko tilannut Amazon.com:ista?

Haluaisin kissalle ylhäältä käytävän wc:n, ja Amazon.com tarjoaa sellaista varsin halvalla verrattuna muihin. Oletko tilannut sieltä jotain, minkälaiset ovat toimituskulut? En löytänyt tietoa ko sivuilta. En ole tilaill…

seitiä kissalle?

Meidän 4 ja 2 vuotiaat kissat syövät lähes joka päivä mikrossa kysennettyä seitiä. Onko tästä jotain haittaa? Lisäksi niillä on aina saatavilla raksuja ja vettä.Välillä ne syövät myös katkarapuja tai tonnikala shebaa.

Kissanhiekka

Mitä kissanhiekkaa käytätte talouksissa missä on useampi kissa? Tuntuu että näitä markettien "halppishiekkoja" joutuu ainakin vaihtamaan muutaman päivän välein.