Pitäisikö ahne kissa lopettaa?

Sain maatiaiskissan taannoin ja ongelmana on sen ahneus. Se syö aivan kaiken mitä saa eteensä. Pahimpana esimerkkinä polyuretaanieristettä, jonka jälkeen oli kipeänä pari päivää mitään syömättä. Minulla on ollut kissoja…

Kissa kynsii kasvojani

Minulla on aikuinen kissa. Sen olen ottanut löytöeläintalosta. Kissalla on hypertyreoosi ja nivelrikko. Hypertyreoosiin menee lääkitys, joka todennäköisesti joudutaan muuttamaan, koska ei oikein tahdo kilpirauhasarvo ol…

Pullea kissa

Mikä olisi paras ñimi lihavalle kissalle? Itsellä on mielessä nimet, Rollo, rulla tai pulla.

Kissa aina yksin

Seuraavanlainen tapaus: nuori 'asuu' omassa kerrostaloasunnossa, mutta käytännössä on kykenemätön siellä yksin olemaan joten lähes kaiken aikaa on vanhemmillaan. Asunnossa on kissa. Henkilö käy siellä lähes päivittäin t…

Onko kissan sterilisaatio pakollista?

Narttukissa on jo vuoden vanha eikä ole ollut ruikkimista tai mouruamista, silti on jäänyt kalvamaan mieltä onko kissa aina pakko sterilisoida, minulle ainakin sanottiin että sterilisoimatta jättäminen olisi eläinsuojel…

Ruokaöljy kissalle

Hei! Voiko kissalle antaa pieniä määriä ruokaöljyjä (esim. rypsi,-tai oliiviöljyä) ruoan seassa? Tarkoituksena siis ehkäistä suolitukoksia ja edesauttaa suolen toimintaa.

Maine Coon?

minkälaisia kokemuksia tästä rodusta lemmikkinä? pitääkö turkki pestä usein ja harjata joka päivä? mitä käy, jos niin ei tee? paakkuja/ takkuja tietysti tulee.. entä kynsien leikkaus ja hampaiden harjaus.. pärjääkö ilma…

Kissa pissaa laatikon ohi

Onko mitään keinoa mitä voisin tehdä.. Ongelma on se, että toinen kissani ei voi sietää umpinaista laatikkoa ja toinen taas pissii siten, että monesti pissi osuu laatikon reunan ohi, ja seurauksena joudun siivoamaan laa…

Onko mitään enää tehtävissä?

Mulla on ongelmana 3-vuotias pissaava kollikissa. Pissaamista on kestäny varmaan ainakin vuoden. Olen käynyt todella monet kerrat eläinlääkärillä, kissa on syöny muutamat antibiootitkin ja silleen. Aina kaikki pissa yms…

Syökö pöllö kissoja?

Niin, otsikossa olikin kysymys. Meillä oli tällainen tilanne, että kissa oli normaalisti hihnassa ulkona (sillä on sellainen 10-20 metriä oleva naru), jonka kanssa se saa liikkua. Siinä se vaan istuskeli ja kun menin ka…

yöllä häiritsevä kissa, apua?!

olen pari kk sitten hankkinut noin puolivuotiaan kollin. joka yö kissa puree korviani tai ravaa päältäni edestakaisin ja maukuu äänekäästi. ja herään tähän monta kertaa yössä enkä saa enään ollenkaan nukuttua.. mitä teh…

Hyvä kissanhiekka?

Aikani painiskeltuani ja tyydyttyäni Rainbown paakkuuntuvaan kissanhiekkaan päätin huonon laadun takia vaihtaa merkkiä. (Paakut eivät pysyneet, hiekkaa joutui vaihtamaan hyvin useasti hajun takia) Menin sitten eläinkaup…

kissan anaalirauhaset!!!

Miten uroskissan anaalirauhaset saa tyhjennettyä ja kärsiikö se siitä? mulla on noin 8 kk uros kissa oon myös miettinny sille kaveria kannataako? olis kiva jos joku vastais jos tietää.

Hajuton kissanhiekka

Nyt on neuvot tarpeeseen, kun koko asunto haisee kissan kuselle ja paskalle. Taas raskaana oleva vaimo valittaa päivästä toiseen suodattimella olevan hiekkalaatikon/laatikoiden hajusta, vaikka putsaan sitä useasti päivä…

Maksaarvot

Kissallamme todettiin verikokeista maksaarvot olevan koholla. Läääri määräsi hoidoksi erikoisruokaa eläinlääkäriltä hankittavaksi. Onko kokemuksia taudista ja mikä siihen on tepsinyt. Jos on niin minkälaisia ja mitkä ol…

hilsettä

Huomattiin että meidän 1,5-vuotiailla maatiaisilla on erittäin paljon hilsettä. Ne ovat sisäkissoina (kerrostalo) jotenka kuiva sisäilma ilmeisesti aiheuttaa sitä. Mikä on paras keino ehkäistä hilseen muodostumista? Aut…

Kissan diabetes

Hei! 7-vuotiaalla naarasmaatiaiskissallamme todettiin diabetes. Onko yleistä, että näinkin nuorilla on sokeritautia? Suurimmaksi ongelmaksi minulle on muodostunut insuliinin pistäminen. Luin jostain, että kissan niskaan…

Rautakaupan pelletit

Uudessa K-Raudan esitteessä on tarjouksessa rautakaupan lämmityspellettejä. Hinta on alle seitsemän euroa ja pussi painaa 20 kg. Miten nämä rautakaupan pelletit eroavat "kissapelleteistä"? Onkohan ne yhtä käyttökelpoisi…

Stronghold.

Voiko eläinlääkäriltä saada puhelimitse Stronghold-reseptin? Meiän kissoilla on korvatulehdus, mut ei voida viedä niitä eläinlääkäriin, koska toinen ei oo käynyt 7-8-vuoteen eläinlääkärissä, enkä tiiä miten se kestäis s…