Seuraavan Thaimaan matkan enen käymättömänä kohteena on sitten "pohjoisen pääkaupunki" Chiang Mai. Siellä on sitten tarkoitus lähteä moottoripyörällä/scootterilla vähän vuoristoon ajamaan muutaman sadan km:n reissuja (l…
Olen matkustamassa Thaimaaseen tammikuussa kahdeksi viikoksi. Minua hieman huolestuttaa jo näin etukäteen mahdollinen auringossa palaminen, kun mitään pohjarusketusta ei tuohon aikaan ole. Osaisitteko neuvoa olisiko esi…
Onko Rayongin hotellien läheisyydessä olevat rannat kunnossa? Ovatko siis puhtaita? Entä lähisaarien rannat, onko snorklauskelpoisia? Emme ole olleet tuolla suunnalla aiemmin, mutta nyt kiinnostaisi, jos uintivedet vain…
Eli Syys-Lokakuun vaihteessa olisi seuraava Thaimaan matka edessä, mutta kohde/kohteet vielä mietinnässä. Etelä-Thaimaassa tahtoo olla pahimmat sade-ajat juuri kyseiseen ajankohtaan, joten sinne tuskin tulen suuntaamaan…
Olen ollut nyt viikon taalla Mekong joen varrella. Ilma on mita parhain, koska joelta puhaltelee lempea tuuli ja ilma ei ole tukalan kuuma. Tanaan tilasin kaksi kyita kivia ja kaksi kyita hiekkaa pihalle. Tavarat tuotii…
Hei, Grillasimme juuri kokonaisen kanan kaasugrillissämme ja siitä tuli tosi hyvää. Innostuimme hieman isompien lihapalojen grillaamiseen muutama kuukausi sitten Amerikan matkallamme. Täältä Suomesta oli tosi yllättävän…
Kun nyt aina thaityttöjä morkataan, niin sanompa yhen jutun tässä. Vaikka tämä ei matkailujuttu olekkaan. Mulla itsellä on thaityttökaveri ja loukkaa lukea paskajuttuja täällä Suoli24.fi:ssä thaitytöistä. Viime yönä sit…
Kirjoittelu tällä saitilla on hyvin kummallista. Kirjoitukset käsittelevät pääosin prostituutiota. Prostituutio on jopa Suomessakin laillista toimintaa sitä on kaikissa Euroopan ja välimeren alutte maissa laillisena tai…
Itselläni alkaa taas jossain vaiheessa tuo tulevan syksyn (matka ajoittunee jonnekkin Syys-Marraskuun tietämille, ja kesto taasen joku 10-15pv.) Thaimaan matkakohteen mietintä. Viime syksynähän olin pohjois-Thaimaan Chi…
Onko kenelläkään tietoa Elisa Teposta(Oulusta), hänen perheestään ja vanhemmistaan?En löytänyt miltään listalta- toiveekkaasti oletan , että ovat turvassa, ehkä jo pian Suomessa.Olivat katastrofihetkellä Phuketissa.
Oletko suomalainen mies? Tykkäätkö matkustaa Thaimaahan? Oletko joskus maksanut seksiseurasta? Jos vastasit kyllä edeltäviin kysymyksiin, olet oikea henkilö vastaamaan seuraavaan kyselyyn. Olemme kaksi restonomiopiskeli…
SAAKO SIIS viikon aikana rusketusta thaimaassa? tarttuuko parhaiten liikkeessä vai maaten, rannalla vai "terassilla"?
Liput Bangkok-Chiang Mai maksettu. Tuntui mukavalta paikalta netistä saadun tiedon mukaan. Olemme siellä lomalla loka-marraskuun. Jos joku lukija on käynyt siellä, kuulisin mielelläni millaisena pidit Chian Maista. Hote…
Kertokaapa minkälainen viisumikäytäntö on Myanmariin tänävuonna. Saako viisumin Thaimaasta matkustaessa rajalta ja jos saa niin kuinka pitkäksi aikaa kerrallaan ? Mitä muuta tarvii ottaa huomioon noin viikon reissulle ?
Tuli sitten äsken varattua seuraava (tai eihän sitä tiedä jos Tammikuulle halpoja lentoja löytyy, niin...) Thaimaan matka Toukokuulle (naisystäväni kanssa menemme) kun Finnairin edullisista (449€ 2000pst./hlö) lennoista…
Tiedän että tähän kysymykseen tulee taas kommenttia tyyliin "taasko se Santtu kysyy samoja asiaoita", "etkö osaa vieläkään itse selvittää" yms. mutta siitä huolimatta kysyn "taas". Eli ensikuussa on edessä taaseen "peri…
Mitä mieltä olette "kaksoishintajärjestelmä" Thaimaassa? Ulkomaalaiset (farangit) joutuvat maksamaan enemmän kuin thait, kun he menevät kansallispuistoon (kuten Khao Yai on Korat), tai eläintarhaan (kuten Chiang Mai Zoo…
Onko länsimaalaiset vähentyneet Thaimaassa vai onko intialaisten, turkkilaisten ym. vastaavien määrä kasvanut? Ei näy länsimaalaisia katukuvassa enään samassa määrin mitä joitakin vuosia sitten.
Kannattaako ottaa valmis paketti, vai tuleeko erilliset lennot ja majoituksen järjestäminen esim. Trivagon kautta halvemmaksi? Kahden hengen matka noin kahdeksi viikoksi suunnitelmissa.
Pitääkö olla naimisissa jos haluaa saada thainaisen sekä hänen lapsensa suomeen pariksi kuukaudeksi?