Onko heinäkuun lopulla odotettavissa hullun halpaa, vaiko onko alet Lontoossa ihan alkukesästä? Lasten vaatteet, kengät, laukut kiinnostavat.
Oon suunnitellut lähteväni Lontooseen syyskuun alussa yksin ja vähän jännittää, että kuinka siellä pärjää yksin kokematon matkustaja. Kauheesti ei kiinnostaisi metrolla tai busseilla kulkea muuta kuin "pakolliset" (lent…
Moi. Lontoossa hyvä yöpaikka (yhdelle kun on kapea huone) kakkosalueella ja tosi hyvällä alueella Belsize Parkissa , olin ja voin suositella. Lyö halvat hotellit sata nolla ja emäntä ottaisi mielellään Suomalaisia viera…
Kuusi kappaletta, hartaudella valittu, kirjoitettu osoitteet oikein. Kuningattaren naamakin liimattu oikeaan yläkulmaan. Tästä on runsas viikko, mitään ei näy kellään. Postilaatikkoon tiputettu.
Olemme syksyllä tai talvella matkustamassa Liverpooliin. Suunnittelimme että lennämme Manchesteriin ja jatkaisimme siitä esim. junalla. Mutta miten tämä junajuttu toimii? Lähteekö Manchesterin lentokentältä juna Liverpo…
Hei, olemme menossa Manchesteriin ja mitä kulkupeliä kannattaa käyttää, Novotel hotelliin pääsemiseksi ja onko taksia helppo saada?
Ollaan menossa ens kuussa Lontooseen ja kyselin että miten pääsee kätevästi ja suht edullisesti Heathrow- Hyde Park välin. Taksi kun on vähä kalliinpi kulku muoto. Pääseekö suoraan jollain linja-autolla vai pitääkö mone…
Osaako kukaan kertoa, miten tällainen helleaalto vaikuttaa lomailuun Lontoossa? Ovatko kaupat pääsääntöisesti ilmastoidut, entä nähtävyydet esim. Madame Tussaus, musikaalit jne. Hieman kyllä huvittaa, kun alunperin toiv…
loppuviikosta Lontooseeen ja mukaan Samsung Tablettti 7. En oikein hiffaa pitäisikö ostaa siihen täältä joku pre-paid sim, vai Lontoosta sim. Ei ole koko sim korttia nyt laitteessa kun se toimii kotona langattomassa ver…
Vai olisiko vakuutuksesta vielä hyötyä?
mistä löydän halvan majoituksen Englannissa? saa myös olla 1-3 tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Olen etsinyt mutta nyt on kaikki kallista enkä ole löytänyt majoitusta, mielellään alle 100e yö.
Työttömyys uhkaa Suomessa, ja olisin kysellyt, onko kokemuksia IT-alan töistä Englannissa tai UK:ssa yleensäkin. Mitä kautta olette töitä saaneet? Itselleni riittäisi ns contract, eli 3-6 kk:n työjakso aina kerrallaan. …
Ekaa kertaa menossa ja bilettämään tekisi mieli, mitkä on parhaat mestat? Pikkukuppiloissa käydään alottelemassa, mutta olisi kiva nähdä ison kaupungin menoa kun siellä kerran ollaan?
Olen kohta lähdössä Lontooseen 6 päivää, ja miettinyt kannattaako/ saako Londonpass/Travelcardin yhdistelmän ostaa Lontoosta. Vastauksen saaminen googlettamalla tuntuu kovin sekavalta, vai olisiko sittekin parasta vain …
Oon menossa heinäkuun loppupuolella lontooseen ja en tiiä oikein lontoon parhaita shoppailupaikkoja, niin mitkä sellaisia on? Eli siis perus vaatteita, mutta vois myös olla sellasia kauppoja kun '' man tai man's kind) e…
Olemme tässä Lontooseen lähdössä ja tuli mieleen että onko Englannissa olemassa samantyylistä siideri tms kulttuuria kun Suomessa? Itse en voi oluita sietää, ja olen huomannut esim. Itävallassa ja Berliinissä ollessani,…
en tajua miks kaikki ihmiset jonotti sielä samalle kassalle ? :D olikohan niitä kerroksis nyt 3 vai neljä mut kuitenkin, siel oli jotain 50m jonoja eikä toi mikään vitsi ollu.. ite olin viisas ja meni alimpaan kerroksee…
Olemme menossa heinäkuun lopussa Lontooseen. Nyt kysynkin, että miten kannattaa tehdä musikaalilippujen kanssa? Ne saa kyllä kätevästi varattua etukäteen Suomesta käsin, mutta onko mahdollista säästää kymmeniä euroja os…
Olen menossa syksyllä kattoon Fulhamin fudis peliä. Eli millä tubelinjalla pääsee stadionin viereen ja mikä on päätepysäkki?
Olen menossa syksyllä kattoon Fulhamin fudis peliä. Eli millä tubelinjalla pääsee stadionin viereen ja mikä on päätepysäkki?