KurikkaVastattu 5 v

Ensitreffit alttarilla

Emma on ihan karmea: rumasti tatuoitu, liikaa huulipunaa käyttävä, huonosti pukeutuva kälättävä eukko jolle ei mikään kelpaa. Harmitti kun Tuomakselle oli valittu moinen kun hän on fiksu, treenattu ja komea!
KurikkaVastattu 5 v

Junttilankylä

Onko BB- Vili oikeasti kurikkalainen, vai on syntynyt ja kasvanut jossain muualla. On kuitenkin niin fiksu mies, ettei millään uskoisi kurikkalaiseksi. Kävin takavuosina Kurikassa työni puolesta viikottain enkä silloin …
KurikkaVastattu 5 v

vaasassa tuulivoimala

joku väitti täällä että vaasassa oleva suomen suurin tuulivoimala muka purettaisiin. Se on täyttä puppua. Yhtiö nimeltä Merinova Oy pyörittää sitä 13 hlön voimin ja lähes 2 miljoonan euron liikevaihdolla. Sitä ei tulla …
KurikkaVastattu 5 v

Tuulivoimalat maakunnassa

Oliko fiiatiski mettänomistajat antanu tuulivoimayhtiön käskystä kaikki omistamansa metsähehtaarit sopimuksen alle? Ja kaupanpäälle antoovat vielä etusijajärjestyksenki vai? ja ettei heti lopu niin siihen päälle vielä s…
KurikkaVastattu 5 v

Miksi Rami Ala-Nisula lopetti politikoinnin?

Ei lähde ehdolle edes Kurikan Kepun kunnallisvaaleissa. Jotakin huhuja ja juoruja olen kuullut syistä, mutta jos joku tietää tarkemmin , kertokoon! Kun ei ole enää mattiolliloitaeikä rameja, niin kukas on se ykkösnyrkki?
KurikkaVastattu 5 v

surullinen uutinen

14 vuotias hukkui auton upottua järveen. Onko jäät oikeesti ollut riittävän paksuja? Toisissa paikoissa kun ei kestä ihmisen painoakaan. Voimia perheelle jota onnettomuus koskee ja ystäviä myös .
KurikkaVastattu 5 v

Tuulivoimalan purku

Vaasassa puretaan parhaillaan 26v. käytössä ollutta tuulivoima puistoa. Ko. myllyt eivät ole aiheuttaneet näiden vuosien aikana mitään terveys haittaa.. Nämä ongelmat näyttävät keskittyneen lähinnä kanta Kurikan alueell…
KurikkaVastattu 5 v

Koskuen esso- ikinä kuullukkaa..

Mieshenkilö väitti pohjanmaan radiossa ,että vaikka Rovaniemellä tiedettiin heti tämmönen asema. Onpa jännä, ettei tässä jo kuuttakymppiä menevä autoilija oo ikinä ennen kuullukkaa moisesta. Aukko sivistykses:).
KurikkaVastattu 5 v

Julkkis"selviytyjä"

Voi luoja sitä myötähäpeän määrää minkä koin kun tänään katsoin tuota "julkkisselviytyjiä" , kurikan oma poika Juha Mieto ei jumalauta osannut tehdä edes laavua tai pressusta suojaa.... naisen piti tehdä kuten myös syty…
KurikkaVastattu 5 v

Mikä ihmeen kurikka?

Eikö ennen saanu kurikasta ku teki pahaa ja onko kyläpahasessa nykyään muuta näkyvää ku joku mankeetin kaatunu mainos ku ajaa sataa ohi, jottei vain tartu mitää.
KurikkaVastattu 5 v

myllis keuruun kaupunginjohtajaksi ? mitäs nyt ?

Mylliksen ja Hietikon kirjoitustyyli on ihan sama eikä sellaista voi monella olla . Kauhajokisen sisarensa mukaan Terttu virolainen vanamontie 8 , oikea hietikko on kuollut 10 vuotta sitten eikä edes hänen oma poikansa …
KurikkaVastattu 5 v

Valakoone paketti-auto

Ajeloo hiljaa toisten pihojen ohi ja katteloo sen verran,että jotain mielessä.Onko kelläkään tietoa mitä meinaavat?Kuulemma käy ovien takana.
KurikkaVastattu 5 v

taitamatonta

PS-Asko Salminen uusi piirinne käskyläinen 4 VASTAUSTA 60 LUKUKERTAA Tilaa palstan RSS-syöte Aloita uusi keskustelu Poista kirosanafiltteri käytöstä OSAAMATON JOHTO27.9.2014 07:47 5 Ei näköjään hyväksy puolueensa tasa-a…
KurikkaVastattu 5 v

Tuulivoimala tutkimus

Tutkimus tuulivoimaloiden infra äänistä ym. valmistunut. Tutkimuksen loppu tulos, ei minkäänlaista näyttöä infraäänten terveys haitoista. Tulevissa voimala hankkeissa ei näitä terveys haittoja tarvitse tutkia. Täysin od…
KurikkaVastattu 5 v

Uusi patsas

Trumpetti patsasta suunnittelevat Kurikkaantaa paikalliset hevoset.
KurikkaVastattu 5 v

Canis Lupus

Missä vaiheessa Kurikkalaaset aikoo ottaa susitilanteen haltuun,Kylävuoren Kaikukin joutuu luopumaan pian sarjasta jos susi syö kopparit.
KurikkaVastattu 5 v

Kurikan kaupunginjohtajan virantoimitukset??

Miten voi olla mahdollista, että Etelä-Pohjanmaan toiseksi suurimman kaupungin johtaja toimii kahdessa eri virassa saman aikaisesti? Kumpi päävirka, kun on ilmoittanut. että on myös vaasalaisen terveysalan yrityksen pää…