KurikkaVastattu 7 v

Keskustan labyrintti-shakkilauta-

liikenteen-pilppuajaa (o)saakin välttää nyt 1. kerran jälkeen. Ne betonitolpat panssariesteitä vai? Kerrottiin, että siinä on ajatuksena ydinkeskustan lievä "hankaloittaminen" autoilulta siten, ettei kuitenkaan ole kiel…
KurikkaVastattu 7 v

Reilukerho

Mielenkiintoista miten yksi katkeroitunut puolueaktiivi (ps.) myy puolueensa saadakseen syrjäytettyä nuoren pätevän naisen kunnanhallituksesta. Tilalle siis keski-ikäinen demari joka ilmeisesti on parempi vaihtoehto.
KurikkaVastattu 7 v

Mietaaturvonnut

Kuinkatuo Miataan Jussi on noin paisunut? Ei ole kuin jokunen vuosikun se moitti puoluesihteeri Korhosta lihavuudesta ja nyt on itse kovin hoitamattomassakunnossa. Ei tuollaasta vesilehmää kukaan äänestä.
KurikkaVastattu 7 v

Olipa hyvä juttu

Oli hyvä juttu että uusi hallitus säästi meidät mämmiverolta. Olis rajoittanu minunki syöntiä. Okis jääny muutamaan ropeseen näillä palkoilla.
KurikkaVastattu 7 v

Koiranpentuja

Hei Kurikassa on erikoisrotuisia, mutta paperittomia koiranpentuja myynnissä, paikallistuntemus auttaisi ostopäätöksen tekemisessä :D
KurikkaVastattu 7 v

Jalasjärvi kunniaan!

Miksi kuntajako muka on ainoa autuaaksitekevä keskustelun pohja. Jalasjärvi ansaitsi oman palstansa.
KurikkaVastattu 7 v

Mämmiä velaaksi

Myiräänkö vielä mämmiä velaaksi (kyllä mä sitte joskus maksan?)
KurikkaVastattu 7 v

Rami teki modernin kampanjan

Hei, Rami yritti loppuun saakka. Me kurikkalaiset saamme olla kiitollisia fiksusta ehdokkaasta. Huomenna palkitaan tämä yritys.
KurikkaVastattu 7 v

yrittäjä pitäjä

taas sai lehdestä lukea kun mies henkilö oli perustanut yrityksen .ruvennut perinteiden mukaan viljelijäksi ja vielä viemään tuotettaan ulos...kohta puoliin iso ilkeä virkavalta väitti ettei näin saa tehdä ja takavariko…
KurikkaVastattu 7 v

Vesamatin äänet Tähtiliikkeele

Nyt kepun romahdus kyllä tarkoittaa sitä, että äänet pitää keskittää alkiolaiselle Tähtiliikkeelle. Saarakkala on hoitanut hyvin leiviskänsä, mutta uskottavaa jatkajaa ei Kurikasta löydy ei sinisistä eikä persuista. Mui…
KurikkaVastattu 7 v

Kepu pettää aina

Ala-Niksulan ja P-Usan johdolla pimitettiin raportti Jalasjärven kiinteistöjen korjauskustannuksista ja nostettiin uimahalli kolmoskorista uudiskohteiden ykköseksi. Nääs kun Rami laski, että saa sillä konstilla hän saa …
KurikkaVastattu 7 v

Missä ilvesjoella

Mikä tulipalo oli ilvesjoella juuri ja olisko samana päivänä jokurekkakin kaatunu. Missä ja kukahan olikaa
KurikkaVastattu 7 v

Mäki kuskaa trumppia

https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/kauhavalta-vahvistetaan-trumpin-kone-laskeutuu-kauhavan-kentalle-1.2916765 Oman maan autot jätetään kotiin trumpilla koska trump on ilmasto ystävällinen mies.
KurikkaVastattu 7 v

Tähtiliike Kurikassa

Paavo ja Tähtiliikkeen Vaasan vaalipiirin ehdokkaat 3.3 Kurikka-Hotellilla. Puitteet olivat hienosti järjestetty.Porukka innolla mukana. Lupaa hyvää Tähtiliikkeelle! Kansalaispuolueen surullinen loppu odotettavissa.