UurainenVastattu 4 v

Huutokauppakeisari

On ko jo tekemässä konkurssia kun ei ole uusia jaksoja tullut. Samoja vanhoja viikosta toiseen
UurainenVastattu 4 v

pride-bileet

Eiköhän kannattaisi jättää pride-bileet Suomessa järjestämättä. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan valtaosa Afrikan ulkopuolella todetuista tartunnoista on tarttunut miesten välisessä seksissä. Suomessa jo 21 tapaus…
UurainenVastattu 4 v

Helin vointi

Heli luvannut heinäkuussa tiedottaa voinnistaan. Onko kukaan kuullut miten hän nyt voi?
UurainenVastattu 4 v

Palsanmäki

Mitäs väärennettyjä kelloja tää palsanmäki oikein myy
UurainenVastattu 4 v

Olen perustamassa liikettä

Ollaan tulos asumaan koko konkkaronkka. Meitä olisi kolme, apupoika mäntti asuisi piha navetassa ja nikkaroisi kaikkea romua ja minä myisin ne vanhoille ihmisille kunnon hinnallla, vaimoni myisi vanhoja torttuja. Viikol…
UurainenVastattu 4 v

Seurakunta

Vieläkö Uuraisilla ollaan ahdasmielisiä erilaisuuteen seurakunnan sisällä? Suokonautio sai kenkää, kun erottui persoonana ahdasmielisestä, vanhoillisesta ajattelutavasta. Mites nyt kanttoriksi kelpaa homopoika?
UurainenVastattu 4 v

Uudeksi nähtävyydeksi?

Olen harkinnut muuttamista Uuraisille alkoholistiksi. Yritin jo Hartolaan, mutta kiintiö oli siellä jo ylitetty. Kelalla katsoivat listoja ja ehdottivat Uuraista. Teillä on muutama paikka vapaana ja paikkakuntalaisia ei…
UurainenVastattu 4 v

Uuraisilla toiminut pappi

Savon Sanomat julkaisi uutisen viikolla Markku Suokinaution kuolemasta. Kyseinen pappi savustettiin pois Uuraisilta. Oli pidetty pappi monen mielestä, moki seurakuntalainen piti. Nuoriso tykkäsi hänestä. Moni pari halus…
UurainenVastattu 4 v

Uuraisten entinen pappi

Savon Sanomat julkaisi viikolla uutisen Markku Suokonaution kuolemasta. Hän toimi 2000-luvun alkupuolella Uuraisilla pappina. Entinen pappi Tukiainen sai ajojahdin aikaan, minkä seurauksena hänet savustettiin pois Uurai…
UurainenVastattu 4 v

Uusi liikeidea Palsanmäelle

Rouva on kovasti valitellut juoksevia kuluja, todellisuudessa firma = autotallin rähjä asunnon yhteydessä. Suosittelisin itselleen juoksevia kuluja lähimetsään. Kun ne olemattomat kulut kovin huolettavat niin Heli-rouva…
UurainenVastattu 4 v

Helillä syöpä, mitenkäs nyt kateelliset?

Voisitteko olla enää haukkumatta, kadehtimatta, kaikkea pahaa toivottamatta? Nyt rukoilen Helin puolesta ja toivon voimia vaikean sairauden voittamiseksi. Tuntuu, kuin kateellisten ihmisten pahat toiveet nyt toteutuvat,…
UurainenVastattu 4 v

Hello Uurainen!

Mikä meininki? Onko kissagaten jälkeen ollut rauha kunnassa? Onko tullunna uusia hössötyksiä?
UurainenVastattu 4 v

Päiväkotilaiset nälässä

Ruoka-annoset päiväkodissa ovat kovin pienet eikä lisää saa. Henkilökunta saa puolestaan päivässä yhden kupillisen kahvia. Näinkö nuukaksi on kunta lasten kohdalla ruvennut. Kyseessä on kuitenkin kasvuikäiset, jotka tar…
UurainenVastattu 4 v

Asuminen Uuraisilla....

Täytyi oikein nyt ottaa kantaa Uuraisten asunto tarjontaan ja laatuun. Olen jonkin aikaa asunut Uuraisilla, mutta en ole alkuasukas vaan muualta tullut. Olen ihmetellyt, miksi Uuraisten kunnan vuokra-asunnoista ei pidet…
UurainenVastattu 4 v

Onko Paikallisuutiset keskustan propagandalehti?

Uuraisten keskustan hallituksen jäsen Tellervo Lehtoranta on Paikallisuutisten toimittaja. Työssään Lehtoranta voi aina sujauttaa lehteen sopivissa yhteyksissä keskustan propagandaa. Paikallisuutisten pitäisi olla puolu…