Kaupan palvelut ovat nykyisin Uuraisilla vähäisiä ja huonoja. Paikkakunnalla on vain yksi Keskimaan myymälä, jossa ei ole edes liha- ja kalatiskiä. Toista oli muutamia kymmeniä vuosi sitten. 1960-luvulle asti Uuraisten …
Kaksi miestä ja yksi nainen. Kierretään pummimassa ihmisiltä tavaraa ja myydään suurella voitolla
Nuoriso työn tekijä käyttänyt yli tehokasta voima käyttöä,ku ulkoistanut jonkun pihalle??
Viime aikoina on uutisissa ollut irtokoirien aiheuttamia tapaturmia ihmisille tai toisille koirille. Olin kesällä käymässä tuttavan luona Tuurentiellä, kun ihmeekseni näin lauman (3-4) irrallaan juoksevia koiria tiellä.…
Onkohan miten hyvin saaneet Ukrainasta tulleet töitä tai toimintaa arkeen? Kielitaito tärkeää heti alkuun oppia ja tukea kotouttamisessa. Ei taida monella paikkakunnalla vaan työtä löytyä.
Olisiko demarien uusi tunnus palava kissa? Pitäisikö täälläkin ruveta huolehtimaan, ettei kisulit joudu tekemisiin demarien kanssa. Kun tuntuvat olevan eläinten vihaajia. Ja romanien. Sellaista romaninaistahan se Näkkäl…
Stenintien ja Vehniälle päin lähtevän metsäautotien varrella on valkoinen puuristi, jossa teksti K&T 23.6.1995. Osaako joku kertoa ristin historiasta mitään?
Mitä äänekoskelainen tekee Uuraisten valtuustossa? Onko vallanhimo niin valtava ettei malta lähteä pois?
Eiks osaa sanoa sanoja ees oikein mikä on design bi by Markku😂👍👍
Ei ollut Markun oma suunnittelema vaan oli matkittu roihu kaulakorusta mikä on miehille myynnissä kultasepän liikkeissä Oli siis kopio
Jännä seurata, että mitähän tuostakin tulee. Hauska projekti! https://yle.fi/a/74-20061911
Jaahas, taas ollaan keskustaa kehittämässä uudella puistohankkeella. Paljonkohan siihenkin lopulta uppoaa. Eikö olisi nyt viisaampaa pistää suu säkkiä myöten, kun valtio kiristää kuntien tuloja - kiitos kepulaisten keks…
Lauantaina joukolla syömään, yhteisöjen tarjoama ilmainen jouluruoka ja mm.seurakunnan ohjelmaa tilaisuudessa. Niitä pitäisi kiittää eikä vain yhtä perhettä. Kiitos seurakunta ja lukuisat sponsorit, että olette järjestä…
Varmaan lähtee. Mitäs näistä syrjäkylien asukkaista. Saastuttavat vain vihreiden ilmaston. kaikki muuttamaan Novan naapurustoon! Mutta jos yksikin maaseudun tuhoa ajanut kepulainen tai demari vinkaisee tuosta terveyskes…
Talousarvio tillintallin ja nyt vasta kysytään viisaammilta neuvoja! Eiköhän tuo herra kunnanjohtaja joutaisi ekana pois, kun päässä on vain kalliiksi käyviä oikkuja. Niin kuin ympyrän maapallo, joka sekin maksoi maltai…
Kyllä on älyvapaata nuorisoporukkaa, että pitää noin pahasti pistää kenttä pilalle! Ei muuta kun vitsaa kintuille ja ajopelit pois! Eikä veronmaksajien kontolle kentän korjausta vaan kersojen vanhemmille!
Miks ihmiset maksaa jostain kuparipannuista älyttömiä hintoja, ei oo mitään järkee. Muutenkin sais jo koko touhu loppua. Aikansa kutakin
Vihdoinkin Uuraisten vuokratalojen tyhjiin kalliisiin huoneistoihin saadaan asukkaita, kun ukrainalaiset majoittuu paikkakunnalle. Kalliit vuokrat, niin asukkaat lähteneet.
Miekat, pistimet, kypärät, kunniamerkit, sotilaspuvut. Näille löytyy helposti ostajat, jotka maksavat tavaroista selvästi huutiukkoa paremmin !!
Kepu on Uuraisilla ollut valtapuolue, mutta nyt on tarina lopussa. Maalaisliitto ei huolinut ehdokaslistalle kahta maanviljelijää ja pitkäaikaista kuntapoliitikkoa. Menivät kristillisten ehdokkaiksi. Pitäiskö nyt sit ää…