1960-luvulle asti Uuraisilla oli kauppoja

Kaupan palvelut ovat nykyisin Uuraisilla vähäisiä ja huonoja. Paikkakunnalla on vain yksi Keskimaan myymälä, jossa ei ole edes liha- ja kalatiskiä. Toista oli muutamia kymmeniä vuosi sitten. 1960-luvulle asti Uuraisten kirkonkylässä oli viisi kauppaa. Syrjäkyliilä kauppoja oli vielä suuri määrä lisää.

Kirkonkylällä oli etelästä lukien Airakselan kauppa, Uuraiten Osuuskauppa, Hännisen kauppa, Mäki-Matti ja Esa Paanalan kauppa. Valinnan varaa oli riittävästi.
351562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Miksi et sitten perusta kauppaa??

Äänestä
  • Onpas taas viisaan uuraslaisen kommentti taitaa olla aikanaan pipo unohtunut pakkasella ja nyt se näkyy aivo toiminnassa

    Äänestä

Onnea uurainen saadaan s kauppa kansa voitti kerrankin näin

Äänestä
  • S-kauppahan oli selvää jo mutta S-market tulee eikä Sale. Asiakkaat varmasti tuplaantuvat hintojen myötä. Sale on kuitenkin kalliimpi hinnoiltaan, kuin S-market.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    S-kauppahan oli selvää jo mutta S-market tulee eikä Sale. Asiakkaat varmasti tuplaantuvat hintojen myötä. Sale on kuitenkin kalliimpi hinnoiltaan, kuin S-market.

    Elä ootko tosissasi oot hyvin viisas ihminen se on niin että uusi kauppa ja uudet isot hinnat jonkunhan on maksettava uuden kaupan rakennus kulut eli mikään ei muutu

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Elä ootko tosissasi oot hyvin viisas ihminen se on niin että uusi kauppa ja uudet isot hinnat jonkunhan on maksettava uuden kaupan rakennus kulut eli mikään ei muutu

    No Äänekoski, Savela, Laukaa hyviä esimerkkiä edullisista hinnoista remontin jälkeen. Sale on Sale ja S on S, hinnoiltaan. Myymälå maksanut muillakin paikkakunnilla Uuraisten lisäksi, mutta sehän on tulevaisuuden satsaamista ja edullisemmat hinnat tulee olemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    S-kauppahan oli selvää jo mutta S-market tulee eikä Sale. Asiakkaat varmasti tuplaantuvat hintojen myötä. Sale on kuitenkin kalliimpi hinnoiltaan, kuin S-market.

    Mikä ihmeen kyttääjä istuu autossa salen pihassa. Kolmena päivänä oon käynny saleissa peräkkäin ja aina sama ukko istuu autossaan kyyläämässä. On aikoihin eletty eikö ole muuta elämää

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sitähän on jatkunut jo kauan,ei ole mukavaa käydä kaupassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sitähän on jatkunut jo kauan,ei ole mukavaa käydä kaupassa.

    Onko mahdollisesti koululaisen vanhempi, joka odottaa lapsen pääsyä koulusta? Koululla ja terveysaseman luona ahtaat pihat, joten tämä tuli mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mikä ihmeen kyttääjä istuu autossa salen pihassa. Kolmena päivänä oon käynny saleissa peräkkäin ja aina sama ukko istuu autossaan kyyläämässä. On aikoihin eletty eikö ole muuta elämää

    No jospa se odottaa vaikka puolisoaan joka on siellä kaupassa. Sattunut samaan aikaan, niin kuin sinä käymään siellä kolmena päivänä peräkkäin. Käytkö itse myös kyttäämässä ketä Salessa käy, vai miksi siellä ravaat niin usein? Vähemmälläkin käynnillä saa ostokset otettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Taitaa olla sun ukkos kun noin kilahit ja sitäpaitsi ei käy muija kaupassa ukko istuu autossaan puolipäivää varmaan niin yksinäinen joistakin ei kiva kun kyylätään ja ps haen olutta kolmesti viikossa kori kerrallaan ei Uuraisilla muuten ole kivaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juuri näin.Seuraa ihmisten kaupassa käyntiä.Jo vuosia sama homma.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ehkä on vaan yksinäinen ja haluaa olla siellä missä ihmisiä liikkuu, ennen kuin kauppareissun päätteeksi lähtee kotiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Taitaa olla sun ukkos kun noin kilahit ja sitäpaitsi ei käy muija kaupassa ukko istuu autossaan puolipäivää varmaan niin yksinäinen joistakin ei kiva kun kyylätään ja ps haen olutta kolmesti viikossa kori kerrallaan ei Uuraisilla muuten ole kivaa

    Huoh, kukahan nyt kilahti?
    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
    Sinä saat kolme kertaa viikossa käydä kaupassa siis kyyläämässä selvästi ihmisiä, mutta toinen ei saisi käydä kun kauhea kitinå käy kyyläämisestä.
    Hae huomasi kerralla älä ramppaa siellä, niin ei kiristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Voi voi kun sinuun sattuu Luepas noi kommentit huomaat että muitakin häiritsee minä voin kyllä käydä muualla kaupassa ettet häiriinny ja tule kytätyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olen huomannut myös, että samoja autoja kaupan pihassa. Minua ei haittaa yhtään. Hienoa, että ihmiset jöy oman kylän kaupassa ja jäävät juttusille kaupan pihassa, jokunen tässäkin tapauksessa. Antaa jokaisen olla asioilla niin kaupan kuin haluaa. Aina on asiakkaiden autot mahtuneet pihaan. Älä annam sinäkään tämän häiritä elämääsi. Uskon, että hän ei seuraa haetko kolme vai neljä kertaa olutta kaupasta. Kevät aurinko paistakoon kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voi voi kun sinuun sattuu Luepas noi kommentit huomaat että muitakin häiritsee minä voin kyllä käydä muualla kaupassa ettet häiriinny ja tule kytätyksi.

    Minua ei ainakaan haittaa. Meitä on monia, ketkä ei kiinnitä asiaan huomiota. Mene sinäkin suoraan kalhalavalle ja lähde kotiin pian. Pian joku antaa sulle kylän leivän. Autoja en ole minä nähnyt, mutta polkupyörällä sama ukko ajaa joka kerta ja pysähtyy kyyläämään liikkujia. Sinäkö se olet? Mahtuuko kaljat takaritsalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Just näin. Pienet täytyy olla murheet ihmisellä, jotka tuosta ahdistuu. Neuvoksi, älä katso, äläkä ajattele asiaa vaan hae juomasi ja jatka omaa matkaa ja elämää. Itsellä ei aika riitä kyllä seuraamaan, ketä on parkissa vaan käyn ostokset ostamassa ja jatkan päivääni siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Huoh, kukahan nyt kilahti?
    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
    Sinä saat kolme kertaa viikossa käydä kaupassa siis kyyläämässä selvästi ihmisiä, mutta toinen ei saisi käydä kun kauhea kitinå käy kyyläämisestä.
    Hae huomasi kerralla älä ramppaa siellä, niin ei kiristä.

    Kirjoitatko kännissä vai muutenko kirjoitustaito hukassa

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Koita nyt vaan vastata kun sinulta kysytään. Älä yritä kiertää kiertää kysymystä sil, että sananstöttö muuttanut kirjoittajan tekstiä. Muut sen taisikin ymmörtä, vaan sinä takeerruit tuohon.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Minua ei ainakaan haittaa. Meitä on monia, ketkä ei kiinnitä asiaan huomiota. Mene sinäkin suoraan kalhalavalle ja lähde kotiin pian. Pian joku antaa sulle kylän leivän. Autoja en ole minä nähnyt, mutta polkupyörällä sama ukko ajaa joka kerta ja pysähtyy kyyläämään liikkujia. Sinäkö se olet? Mahtuuko kaljat takaritsalle?

    Minäkin jätin muuten sanan, mistä varmasti saat aivopähkinän tälle päivälle. Etsi sanat, joissa huomaat kirjoitusvirheitä! Tee tehtävä ensin ja mene sen jälkeen vasta Saleen vahtimaan ketkä tänään on kaupalla liian kauan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Juuri näin.Seuraa ihmisten kaupassa käyntiä.Jo vuosia sama homma.

    Moni puhuu autoista, mutta mikäs tarina tällä polkupyörällä päivystävästä ukosta? Milloin missäkin nurkalla nojaa pyöränsä ja kyttää ihmisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Koita nyt vaan vastata kun sinulta kysytään. Älä yritä kiertää kiertää kysymystä sil, että sananstöttö muuttanut kirjoittajan tekstiä. Muut sen taisikin ymmörtä, vaan sinä takeerruit tuohon.

    Voi hyvää päivää ja piste

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Voi hyvää päivää ja piste

    SASSE

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Taitaa olla sun ukkos kun noin kilahit ja sitäpaitsi ei käy muija kaupassa ukko istuu autossaan puolipäivää varmaan niin yksinäinen joistakin ei kiva kun kyylätään ja ps haen olutta kolmesti viikossa kori kerrallaan ei Uuraisilla muuten ole kivaa

    Mites se oma kielioppi ja oikeinkirjoitustaito?
    Älä ota enempää. Vasta maanantaina haet Salesta lisää!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kirjoitatko kännissä vai muutenko kirjoitustaito hukassa

    Sultakin löytyy kirjoitusvirhe, huomasitko itse missä?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Taitaa olla sun ukkos kun noin kilahit ja sitäpaitsi ei käy muija kaupassa ukko istuu autossaan puolipäivää varmaan niin yksinäinen joistakin ei kiva kun kyylätään ja ps haen olutta kolmesti viikossa kori kerrallaan ei Uuraisilla muuten ole kivaa

    Tästä puuttui pisteet kokonaan. Minä käyn Prismassa, mutta tankkaamassa Salen mittarilla.
    Sinäkö se äijä olet polkupyörällä aamusta asti kyttäämässä ihmisiä. Pari kolme kertaa joka päivä sama ukko sotkee pyörällä kaupan ja liikkeiden pihassa.

    Äänestä

Olihan niitä kauppoja joka tuppukylässä ennen vanhaan kun ei ollut autoja, kävellen, polkupyörällä tai hevosella kaupassa käytiin. Ei nykyisin sellainen kyläkaupan pito kannata, josta käydään vain ensi hätään ostamassa jotain pientä, oari keppanaa, röökiasti tai kaapista puuttunut leivontahiiva, isommat ostokset aina ostetaan suurmarketeista (ja viikon tarjouksista).

Äänestä
  • Juurikin näin. Onko Uuraisilla kauppa tosi siistiä luulin että ostavat Akilta myös ruuvat. Kehittyvä maalaispitäjä tuo uurainen vai ihan kauppakin siellä takapajulassa. Ootte siirtyneet uudelle vuosisadalle. Seuraavaks saatte varmaan kioskin siitä se riemu repeää

    Äänestä

Muistakaa huutokauppaa

Äänestä
  • Miten tuo liittyy ruokakauppaan Ostatko huutokaupasta leipäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten tuo liittyy ruokakauppaan Ostatko huutokaupasta leipäsi

    nimen ommaan, piirakat ja rähmäpullat ja Markun makkarat

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten tuo liittyy ruokakauppaan Ostatko huutokaupasta leipäsi

    Saapi sieltä kahavetta ja mehhuu ja. Vuan voe mahoton niitä Markun makkaroita jotta on hyviä! Kelepaa mahansa viereen oekasta kun kuusi kyrsää on syönnyt.

    Äänestä

Vieläkö Holopainen myy omatekoista Fiatin takaluukusta?

Äänestä

Uuraisten kakku ja dildo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaupan palvelut ovat nykyisin Uuraisilla vähäisiä ja huonoja. Paikkakunnalla on vain yksi Keskimaan myymälä, jossa ei ole edes liha- ja kalatiskiä. Toista oli muutamia kymmeniä vuosi sitten. 1960-luvulle asti Uuraisten kirkonkylässä oli viisi kauppaa. Syrjäkyliilä kauppoja oli vielä suuri määrä lisää.

Kirkonkylällä oli etelästä lukien Airakselan kauppa, Uuraiten Osuuskauppa, Hännisen kauppa, Mäki-Matti ja Esa Paanalan kauppa. Valinnan varaa oli riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu