Isovanhempien jututVastattu 12 v

Dementtia esiaste Alzheimerin tautiin?

Alzheimerin tauti on vielä melko tuntematon, ilmeisemmin siksi että on iäkään ihmisen sairaus. Ihan pyydän, tuokaapa tähän klinkkejä ja kaikkea tietoa taudista. Äitini sairasti Alzheimeria vaikka ei siihen kuollut oli l…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Neuvo palstalaisille - kysymättä

Tuossa alla jossakin pitkässä ketjussa väitetään jonkun ottaneen toisen nimimerkin omaan käyttöönsä. Hei haloo! Sen voi välttää rekisteröimällä oman nimimerkkinsä, jolloin toinen ei voi sitä käyttää. Itse en välitä reki…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Hiusten leikkaaminen

Lapsenlapseni oli vuoden vanha ja hänellä kasvoi takkuista hahtuvaa ja hyvää, tervettä tukkaa. Kerran häntä hoitaessani leikkasin hahtuvat pois kun siinä sojottivat niin rumasti. Vanhemmat suuttuivat ihan hirveästi, oli…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Haluaisitteko tietää lapsenlapsesta?

Meillä isä ei ole tunnustanut lapsen isyyttä ja olen ollut yksinhuoltaja alusta lähtien. Lapseni isällä on lapsia ennestään, mutta tutustuessamme olemme molemmat olleet sinkkuja, eli kenenkään perhettä ei ole rikottu. L…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Neuvoja - kamalaa

Nuori polvi ei tunnu sietävän pienintäkään ohjetta tai neuvoa kokeneemmilta. Kuitenkin on kyse vain siitä että ihminen joka on kantapään kautta oppinut jotain, haluaa helpottaa omista kokemuksistaan toisia, että he pääs…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

nuoret vanhemmst uusavuttomia

Ei nää nykynuoret osaa eikä kykene tekemään mitään jos joku ei auta niitä esim muutossa yhden lapsen hoidossa, rahaa olisi ottaa muuttofirma mut ei, säästetään muttei hermoja.. Sit muiden päivät menee uusiksi kun toiste…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

teistäkin tulee vanhoja

Olen tehnyt yhden tosi tärkeän huomion täällä, lueskellessani näitä juttuja. Näyttää siltä että nuori väki ei todellakaan ilmeisesti tajua sitä tosiseikkaa, että ihmisen voimat OIKEASTI VÄHENEVÄT KUN IKÄ LISÄÄNTYY. Että…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

"Mummupuoli"

Minulla on elämässä uusi tilanne: olen jo oikeastikin mummu, mutta nyt yksi lapsistani on ottanut "valmiin perheen". Olen ollut aktiivinen mummu, hoidellut omia lapsenlapsia aika paljon ja auttanut harrastusten ja muide…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Mummo 70v vanhainkotiin.pappa kuoli.

Mitäs tehdään? Pappa tippui katolta ja kuoli viime talvena.Ollaan itse yli 40v kolme aikuista lasta ja vanha n.70v äitimme on masentunut ja dementoitunut eikä pärjäile isossa omt-talossa.Laskut jää maksamatta mutta vast…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Nakuilija mummot ja papat

Naapurimökin mummo ja pappa nakuilevat rannallaan. Keväästä syksyyn, koko päivän. No, en pidä mutta minkäs teet. Kesällä heidän lapsenlapset, useita ja eri-ikäisiä käyvät usein uimassa heillä. Tämä on minun melipide, et…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Leikkikehä

Vieläkö nykyperheet käyttävät leikkikehiä? Olen yrittänyt sanoa pojalleni että hankkisivat 10 kk:n ikäiselle meneväiselle pikkuprinsessalle leikkikehän että lapsen äiti saisi enemmän vapautta kotona. Siis tarkoitan että…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Huono uudistus

Miksi meidän keskustelut on piilotettu tänne Kasvatus ja Kasvattajat -otsikoiden taakse? Eihän kaikki perhejutut koske kasvattamista eikä kasvattaminen ole isovanhempien asia vaan lapsen omien vanhempien asia. On myös p…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Miksi rakas, nuori perhe särkyi ?

Syvälle sydämeen sattuu, kun nuoret vanhemmat eroavat - syyt eivät kuulu minulle - mutta seuraukset - kaikki isovanhemmat kärsivät, molempien osapuolten sisarukset, vanhemmat - ero vaikuttaa kaikkien kanssakäymisiin emm…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

anoppi ei ymmärrä

en löytänyt oikeaa palstaa tälle mutta kirjoitan tälle. kehuin miestäni anopilleni jokin aika sitten että on mulla niin mukava ja kiltti mies ja hyvinkasvatettu. ja on tullut äitiinsä. anoppi aikoi haastaa minut oikeute…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Mummon masennus

Mummi jäi leskeksi vuosia sitten. Hän oli aikanaan hyvin tarmokas, hoiti perheen, työn ja harrasti hyviä asioita. Leskeksi jäätyäänkin jaksoi hyvin tavata tuttavia, olla mukana riennoissa, varsinkin eläkeläisaikanaan. N…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Juoppo appiukko

On kyllä ärsyttävä, itseään kehuskeleva appiukko joka salaa tissuttelee. Jokainen näkee päältä että on alkoholisti ja puheet ovat sekavia. En halua että lapseni joutuu tapaamaan alkoholistia vauvana. Ihan appiukon oma m…
Isovanhempien jututVastattu 12 v

Olisiko täällä kasvattaja feederiä.

Olen kaupunkilais laiha nuori poika haaveeni olisi että feederi syöttäisi minut jättimäisen lihavaksi syöttöpossuksi / kompostiksi kun oon nyt 13v 172cm 55kg niin voitko kertoo paljonko sinä laittaisit ä minulle painoa …