OLEN MASENTUNUT
No joo,olen jo päälle 30v,mutta meillä on ollut 4 muijan tiivistymä jo iät ja ajat,tai no niin kauan kun tulin raskaaksi. Ilmoitettuani aisasta olin kuin spitaalinen lukuunottamatta pakollisia joulutervehtdyksiä. No sit…
En tiedä kuinka tämän pahan olon saisi loppumaan tai edes helpottumaan. Välillä tuntuu, että haluaisin kuolla pois millään ei ole mitään merkitystä, en jaksa iloita edes vauvastani joka on vielä pieni. Tulevaisuutta en …
Herranjumala kun olen järkyttynyt!! Luin mielenkiinnosta äitien kirjoituksia täällä palstalla ja rupesin ihan voimaan pahoin lapsienne puolesta. Toivon todella, että tapaamisriitojen tuomarit perehtyisivät aiheeseen, lu…
Oon 26-vuotias, parisuhteessa elävä, omassa talossa asuva, työssäkäyvä, lapseton, masennuksesta toipuva nainen. Melkein 3 vuotta sitten hain ekan kerran apua kauan jatkuneeseen masennukseen. Reilun vuoden ajan olen käyn…
Olen äiti, jonka mielestä äidin tehtäviin kuuluu lähes kaikki lapsiin liittyvä. Isien tehtävä on mielestäni vain käydä työssä ja leikkiä lasten kanssa, sekä opettaa "miesten juttuja". Olin ensimmäisen lapseni kohdalla y…
Hei! Olen kirjoittanut tänne aiemminkin, sillä tämä on ainoa paikka jossa voin kertoa miltä minusta tuntuu. Olen nyt 3. kuulla raskaana ja mieltä vain ahdistaa ja masentaa. Kun kuulin eka raskaudesta, olin syöksyä abort…
asiaa on kovin vaikea selittää, mutta musta tuntuu etten saisi olla väsynyt. kaikki alkoi 3 vuotta sitten. siihen mahtuu siis ensimmäinen raskaus ja vaikea synnytyspelko, sukupolvenvaihdos, jossa maatila siirtyi miehell…
olen 4kk lapsen äiti. lapsi on esikoiseni. olen tuntenut synnytyksen jälkeistä masennusta toisesta viikosta asti...olen väsynyt ja stressaantunut.lisäksi erosin juuri mieheni kanssa. ja tuntuu etten kestä yhtään lapseni…
Vituttaako? Kerro se Keijolle: http://www.vittukunvituttaa.org
Kettu et ketuttaa. Ihan vaan kaikki. Onneks sain nyt talon itselleni, mies ja lapsi lähtivät juhannuksen viettoon ja saan viettää yksin aikaa kerrankin. Aiemmin olin paljonkin yksin, sitten tuli mies ja sitten tuli laps…
Miksi minä en saa nauttia elämästäni? En ole enää saanut nauttia 20 vuoteen! Olen 40v. Nainen. Äiti.Vaimo(?).
Tätä on ollut jo pitkän aikaa, tosin vaihtelevasti, välillä on oikein hyviä aikoja ja meillä on oikein ihanaa, ollaan yhdessä perheenä (meillä 2 lasta). Sitten on taas näitä hemmetin masennusjaksoja, jolloin kaikki heit…
2lasta 5 ja 2vuotiaat.. yksinhuoltaja. lapsilla eri isät, toinen häipy kun kuuli tytöstä ja toinen valehtelija kusipää. nyt olen parisuhteessa miehenkanssa jolla myös lapsi. lapsi on meillä jokatoinen vkonloppu. mutta a…
Huoh... Menen suoraan asiaan. Minulla on n. 3,5kk vanha tyttö, ihana ja rakas sellainen. Päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta kaikki asiat tuntuvat vain kuitenkin vaikeutuvan. Tyttö raivoaa usein rinnal…
olen 4kk poika vauvan äiti. ajattelin koko raskauden että minä tulen pärjäämään hyvin jaksan huudot ja itkut ja osaan kaisen,olenhan sentään koko ikäni hoitanut lapsia ja opiskellut lastenohjaajaksi. mutta karu totuus i…
Halusimme kovasti mieheni kanssa lasta.. tulin raskaaksi ja raskausaika oli mitä ihaninta, nyt kun on vauva mies vaan koneella ja olen yksin vauvan kanssa vaikka kuinka tarvitsisin apua.. mies ei auta ja oma perheeni tu…
hoidettavana siis lapset 5kk ja 1v11kk...takana siis 2 vuotta univelkaa. Esikoinen heräilee edelleen useimpina öinä, vauva heräsi monta kuukautta 4-5 kertaa yössä syömään, nyt taas harjoittelee konttaamista ja oppi kään…
Olen aikeissa hankkia apua masennukseeni ja toivon saavani myös lääkkeet. Kuitenkaan en voi kertoa miehelleni, ainakaan mahdollisesta lääkityksestä. Varmaan psykologikäynnit saa tietää, jos lapsia joutuu vahtimaan, mutt…
Pakko kirjottaa, koska kenellekkää en tästä voi suoraan puhua. Näitten ajatusten ja tunteitten takia pidän itseäni itsekkäänä, mut toisaalta en näille oikeen voi mitään. Muuta ku yrittää peitellä. Ehkä tää raskauskin va…