- On kovin ikävää, että Tampereen pääväylä Hämeenkatu joudutaan hetkellisesti palauttamaan sen jo kertaalleen menneisyyteen jääneeseen asuunsa, jossa jokainen osapuoli kärsi ruuhkista. Ostoboikotti Hämeenkadulle ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa oikea ratkaisu. Koska päätökset tulivat siten, että niihin ei ole voinut varautua. Pääasia kuitenkin asiassa lienee se, että mitä pikimmin katuosuus saadaan palautettua joukkoliikenne ja kevyenliikenteen väyläksi, sitä parempi. Esim. PK seudulla ollaan avaamassa jo toista kevyenliikenteen valtaväylää Baanan lisäksi Helsingin keskustaan. Milloin Tampereelle herätään siihen, että saadaan kunnollinen kevyenliikenteen runkoverkosto keskustaan siellä asioivia varten? Sitä asiaa tulisi pohtia.
- Miten sitä voi olla liikaa kiskoihin sidottu, jos rakentaminen tapahtuu ratikkareitin varrelle? Ja enimmälle osalle ihmisistä on järjestetty liityntämahdollisuus ratikkaan. Ja ne keitä ei kiinnosta kulkemisen helppous ratikalla istuvat sitten autossa ja jonottavat ruuhkassa. Oikeastaan ainoa huono asia ratikassa on se, että sille ei ole järjestetty liityntäpysäkkejä niille, ketkä tulevat pitemmältä hakemaan Tampereen palveluita.
Ratikan ansiosta myös luonnolle jää sen omaa tilaa. Vaikka Tampeen kaupunkipuisto, joka yhdistäisi kahden järvenrannan välisen alueen ja sen puistoalueet vihervyöhykkeeksi jääkin vielä toteuttamatta. Ensiarvoisen tärkeää olisi antaa myöskin seudun omille luontotyypeille, flooralle ja faunalle mahdollisuus olla ja menestyä niille lajityypillisessä ympäristössä. Tätä ajatus Tampereen kaupunkipuistosta tukisi. - Suurin osa autoilun haitoista tapahtuu lyhyillä matkoilla ja ruuhkissa. Siksi on tärkeää, että perusmaksun rinnalle voidaan kehittää myös sellaisia maksuja, joilla kaupungit ja kunnat voivat saada tärkeille am. momenteilleen lisärahoitusta. Ettei käy niin, että vain yhdet tahot vastaavat seuraamuksista.
Maksuvyohykkeet ja ruuhkamaksut ja niiden seuranta voisivat olla sellaisia samoin kuin tunnelimaksu, joita Tampereella voitaisiin pilotoida. Mikäli vain ihmisillä riittäisi oikeasti vastuuntuntoa ja aitoa halua edetä asiassa. Ajonopeuksien seuranta vyöhykkeittäin olisi myös mahdollista toteuttaa. Ja, josta viranomaiset voisivat saada seurantalaitteisiinsa dataa.
Sinänsä on ihan sama, kuka idean on keksinyt, jos se on hyvä. Ja silloin sitä on turha vastustaa, jos itse asian argumentaation sisältöön ei ole muuta todettavaa, kuin sen hiljainen myöntyminen. Vaan pitää olla mukan ottamassa käyttöön uutta ihmistenkin hyvinvointia palvelevaa teknologiaa.
Tärkeintä kuitenkin on muistaa kaikkien luonnon eri osapuolien hyvinvointi. Ihmisten kuuluessa myös osana luonnon monimuotoisiin järjestelmiin. Joilta se itse voi sahata omaa oksaansa kuormittamalla paikallisesti luonnon "avainjärjestelmiä", joko liiallisella pistekuormituksella tai globaalisesti yksipuolisuudella. - Ongelmat 70 luvun ja 80 luvun keskustassa olivat liikenteen aiheuttamat ilmansaasteet irtopölyn, pakokaasujen ja melun muodossa. Samoin kuin esim, jalankulkijoiden asema oli lähinnä lainsuojaton.
Väliaikainen ratkaisu näille saatiin esim. nykyisin purettavalla rantatiellä. Samoin rakennettiin ohitusteitä, jolloin keskustan vaikea tilanne vähitellen helpottui. Hitaan kasvun ja rakentamisen aika mahdollistivat nykyiset kehittyneet liikenneratkaisut vasta näinä viime vuosina. Vaikka esim. laadittujen suunnitelmien pohjalta Tampereesta piti tulla kaupunki, jossa ihmisten on helppoa liikkua lähitaajamista l. satelliittikaupungeista ratikoilla keskustaan.
Tulevaisuudessa keskustaan saadaan selkeät ratkaisut liikenteelle ja sen eri muodoille. Ainoa asia, mikä herättää närää on se, että miksi pyöräkaistoja ei varattu keskustan ajoneuvoteiden reunoista? Ja miksi ne piti ottaa jalankulkijoiden reiteiltä? Koska, jos ne olisi otettu ajoneuvoteiden reunoilta, niin tällöin polkupyörät ja niiden reitit olisivat voineet toimia luonnollisina hidasteina alueella operoiville autoille. Ja tätä vaihtoehtoa olisi tullut miettiä. Ja muutoinkin em. ratkaisu olisi ollut selkeä. - On kovin ikävää, että Tampereella, ei ole noussut julkiselle agendalle rantaluonnon ennallistamisen asiaa. Tällöin on mahdollista, että infra ja muissa projekteissa voidaan törmätä ap:n mainitsemiin ilmiöihin.
Vaikka vastuu luonnosta kuuluu jokaiselle. Niin silti tilanteiden hallinta on kovin hankalaa, kun julkinen luontoagenda on niin heikko.
Ennenkaikkea rantaluonto, joka on paikallisten ekosysteeminen kannalta avainasemassa voidaan muutoksien avulla saattaa tilaan, joiden vaikutukset kaikkeen elolliseen voi olla jopa katastrofaaliset. Ellei tarvittavia toimenpiteitä ole asiantuntijoiden avustuksella laadittu sellaisiksi, että ne ovat mahdollista toteuttaa samalla, kun niitä itse työprosessien aikana ja niiden jälkeen seurataan tärkeimpien ympäristöparametrien osalta. Jotka ennakkoselvitysten ja muun yleisen tietämyksen kannalta ovat olennaisia. Koska on syytä muistaa, että Tampere on pitkän industrialistisenhistorian omaava alue. Jossa tarve kokonaisvaltaisten ympäristöntilanselvitysten osalta on akuutti. - Oikeastaan ratikka tuo kevyenliikenteen väyliin selkeyttä, kuten voidaan osoittaa asianlaidan olevan esim. uusissa Hämeenkadulle tulevissa liikennejärjestelyissä. Edelliset kevyenliikenteen ja pyöräkaistojen kokeilut kuivuivat kokoon tiedon puutteen takia siitä, kuinka asiassa tulisi toimia. Kevyestä liikenteestä pitäisi tiedottaa ja jakaa valistusta paljon enemmän.
- Maisemoidun rantaluonnon eräs tarkoitus on muodostaa suojavyöhykkeitä rakennetun alueen ja suojeltavan luonnon välille. Luonnolle alkuperäinen kasvillisuus ja rantaluonnon ennallistus ovat osa sitä monimuotoista vastuuta, jolla ihmisten tulee pitää yllä luonnonsuojelua. Koska eläimet ja luonto eivät itse osaa pitää sitä yllä, niin kauan, kun ihminen toimii omine raskaine teknologioineen osana luonnon ekosysteemejä.
On vieläkin ihan ihmisten käsissä vaatia rantojensuojelun ohjelmaa Tampereelle. Ja selvitystä siitä mitkä ovat Tampereelle tärkeät rantaluontotyypit. Ja laatia niistä ennallistus, sekä maisemointiohjelma, joka huomioi sen, että rantaluonto tekee sitä työtä, joka sille kuuluu. Eikä se ole pelkästään sitä vasten olemassa, että se olisi alusta elementtitalojen kivijaloille. Jolloin Tampereen rannoista muodostuisi pelkästään tuulen viuhuttavia alueita talojen välissä. Ja siten myönnettäisiin, että ihmisillä on oikeus vähin erin tukahduttaa ja hävittää alueille ominaiset luontotyypit. Ja/tai ihmisten asumistakin tukevat ja maisemoineilla tehtävät luonnon omat suoja ja eliövyöhykkeet.
Toisaalta on hyvin vaikeaa nähdä ristiriitaa siinä, että kun on selvää se, että Tampere tarvitsee kiinteän ja tiiviin rakenteen asumisen suhteen. Niin miksi silti luontoarvot tahdotaan tietoisesti jättää hyödyntämättä ihmisten elämässä ja luonnon oman monimuotoisuuden ylläpitämisessä, kun tehdään tehokasta täydennysrakentamista. - Kyllä se muutos lähtee ihmisten asenteista. Ruuhkia ei ole, jos ihmiset lopettavat turhan autoilun. Ja, jos he eivät lopeta, niin sitten parasta on, että sille valitaan sellaiset paikat ja reitit, jotka eivät häiritse muita ihmisiä. Ja joissa voidaan kulkea autolla.
Huomaavainen autoilu, ei ryntäytä moottoreita, ei aja siellä missä siitä on eniten haittaa (lyhyet kaupunkimatkat, yöaika jne), ei toimi siten, että muodostuu ruuhkia. Ei pysäköi toisten pihoille, luontoon, teiden pientareille teiden huoltoaikaan, kevyenliikenteen reiteille, huoltopaikoille jne.
Mitä muuten olisitte siitä mieltä, jos Hämeenkadun länsipää jätettäisiin kokeeksi myös henkilöautojen käyttöön? Niin saataisiin kokemusta siitä, jos joku osaisi jotenkin hyödyntää sitä, että henkilöautot ajavat liikkeiden ohi.
Myös pyöräilyreitistöt tulisi merkitä katutilaan esim. punaisella värillä. Jotta kaikki liikkujat voisivat erottaa ne paremmin. Luontokohteet ja vihervyöhykkeet yhdistävät reitit voitaisiin merkitä vihrein viivoin punaiselle pohjalle. Ja asukaspuistot ja kansalaisalueet, sekä Tullintorille kehitettävä kansalaispuisto ja niiden reitistöt voitaisiin merkitä sinisin viivoin punaiselle alustalle. Tällä tavalla kansalaisalueiden ja luonto, sekä vihervyöhykkeiden sijainnit olisivat kevyenliikenteen helposti havaittavissa ja löydettävissä. Esimerkkejä selkeästä liikennetilan merkitsemisestä on olemassa useissa eurooppalaisista kaupungeista käytettäväksi.
Koska kuitenkin kaupunkiin tulee paljon väkeä erilaisten tapahtumien, johdosta. Niin olisi hyvä, että heillekin voitaisiin tarjota myös mahdollisuus tutustua palaan autenttista Tamperetta. Ja ihmisille voitaisiin tarjota kohtaamisenpaikkoja myös ihan ruohonjuuritasolla.
Olisi myös hyvä, että kaupunki voisi esittää ensi kesäksi paikan jonnekin Tammerkosken itäpuolelle, jossa erilaiset katutaiteilijat voisivat esittää performanssejaan. Koska ilman kansalaistoimintaa ei kaupunki kuitenkaan ole sitä, mitä sen pitäisi olla. - Juuri noin sen pitää mennäkin. Koska on todettu, että varsinkin kaupunkikeskustojen alueella on parasta, että pyörätiet otetaan ennen yksityisautoilulle varatuista reiteistä. Koska tällöin saadaan esim. talvipyöräilylle vaadittava reitistö kuntoon samalla aurauskalustolla, jolla pidetään palo ja pelastustoimen, sekä hyötyliikenteen reitistöjä operoitavassa kunnossa.
Kuten asia on monesti todettu, ei Tampere ole mikään Las Vegas, Monte Carlo tai Monaco, vaikka Tampereelle Casino tuleekin, joissa ihmisten kulkeminen on varaa laskea yksityisautoilun varaan. Sen sijaan Tampereelle on rakennettu erinomaiset parkkitilat yksityisautoilun tarpeita varten. Joista ihmiset voivat vapautua kaupunkitilaan. Mutta kuitenkin joukkoliikenteen runko tulee olla kaikkien tavoitettavissa.
Tosin on niin, että Tampereelle tulisi rakentaa pk-seudun esimerkin mukaisesti asukaspuistoja tai kansalaistoiminnan alueita, keskustan elämään vilkastuttavien suuren rahan miljoonahankkeiden lisäksi. On arvioitu, että asukaspuistoja voisi olla n. 1kpl/10 000 asukasta. Eli Tampereella n. 20-25kpl.
Eräs hyvä esimerkki asukaspuistomallista, joka soveltuisi Tampereellakin käyttöön otettavaksi voisi olla Espoon Suvelassa oleva aika uusi asukaspuisto. Johon tulisi vielä lisätä mm. miehiä palvelevat modernit ulkokuntoilulaitteet. Eli paikka, jossa on ulko ja sisätilat alueiden ihmisten yhteiselle toiminnalle ja myös erilaisten orgaanien kohtaamiselle ja yhteistoiminnalle. https://fi.yelp.fi/biz/suvelan-asukaspuisto-espoo
Lisäksi Tampereen puistot ja luontoalueet yhdistävät kevyenliikenteen väylästöt ja kokonaisvaltaisesti kattavat viherväylästöt tulisi ottaa mitä pikimmin päätöksen ja työn alle,
Vaikka Tampereen tulevaisuus onkin nyt tehtyjen päätösten johdosta saanutkin positiivista valoa, joka antaa sitä tulevaisuuden uskoa, jota juuri nyt ja tällä hetkellä tarvitaan. - Kun keskustasta kehittyy kaupunkikulttuurialue, niin silloin sinne pitää saada myös sellaisia elementtejä, jotka kaupallisuuden ulkopuolellakin kiinnostavat ihmisiä. Vaikka kaupallisuus nykymuodossaan on turhaa esim. henkilöautoilun osalta, johon kansakunta sitoo valtavasta rahaa ja hukkaa siihen resursseja. Koska valitettava tosiasia on, että nykyään sadan ihmisen kuljettamiseen käytetään n. 100 kpl henkilöautoja. Vaikka se kaikki voitaisiin hoitaa muutamalla ratikan vaunulla. Ja sitä kautta ihmisille jäisi huomattavasti enemmän ostovoimaa ja aikaa itselleen, perheilleen, ystävilleen ja läheisilleen.
Pop-up tori paikallisille tuottajille, lähialueen erilaisten alojen pientuotannoille ja toisaalta kansainvälisillekin reilunkaupan pientuotannoille on eräs vaihtoehto, jossa otetaan huomioon myös tavallisten ihmisten toiveet ja tarpeet. Kun pop-up alue käsitetään laajassa mittakaavassa kulttuurin, palveluiden ja eettisesti oikealla tavalla toimivien tuotantoketjujen toimintamahdollisuutena, niin silloin ihmisille herää mielenkiinto keskustan aluetta kohtaan. Ja saadaan se pieni ruohonjuuritason toiminta aikaiseksi, joka ehkä jossain vaiheessa mahdollistaa toimivien pientuotantojen vakiintumisen ja uudet luontoa säästävät innovaatiot, joilla voidaan vaikuttaa paitsi yksittäisten perheiden talouteen, niin myös kokeilla pienessä mittakaavassa kuinka tuotantojen parissa toimitaan.
Tätä kaikkea tukee sujuva ja päästötön joukkoliikenne, sekä sitä tukeva palvelukonsepti periaatteella toimiva yhdysliikenne. Ja toimiva kevyenliikenteen väylästö, joka yhdistää paitsi kaupungissa sijaitsevat erilaiset hoidetut luontoalueet, niin myös ihmisille tarkoitetut puistoalueet ja kaupunginosakohtaiset kansalaisalueet ihmisten ja luonnon muodostamiksi vihervyöhykkeiksi. - Kyseessä on tärkeä asia. Nimittäin se, että on olemassa vesistäjen paikallista pistekuormitusta ja niiden kokonaiskuormitus. "Suhteessa" kokonaiskuormitukseen voi paikallinen pienkuormituskin olla ko. luontotyypille tai kohteelle ja sen flooralle sekä faunalle liaallinen. Kyse on kasvi ja eläinpeitteen lajistosta ja maaperän muutoksesta vs. lajiston elinalosuhteisiin.
Säilyttämällä ja ennallistamalla rantaluonnon alkuperäisiä lajistoja ja niille tyypillistä eläimistöä, voidaan myös saavuttaa eräänlainen rantaluonnon tilan elävä "mittaristo" , jonka eläimistä ja kasvistoa seuraamalla saadaan kaikille avointa tietoa siitä, mikä niiden tila on suhteessa ihmisen aikaansaamiin toimenpiteisiin. Tämä on vain yksi niistä monista syistä, jotka ajavat rantojen suojelun asian merkitystä Tampereella.
Joista toisena seikkana voidaan mainita kaikille avoimen ranta-pronadiston vapaa-ajan käyttö. Ja, jo sitkeimpienkin vastustajien täytyy myöntää, että luontokosketuksen puuttumisen mahdollisuuden suhde mm. ihmisten stressin tasoon. Josta on olemassa kirjoituksia ja tutkittua tietoa. Mikäli Tampereen rantojen rakentamisessa voidaan ja osataan ottaa huomioon se, mitä niiden kasvistossa ja eläimistössä voi olla elementteinä ns. luonnonrantamaisemasta, voidaan tällätavoin myös myös sen biokemiallisesta tilasta saada suoraa kaikille havaittavissa olevaa tietoa.
Tampereen rannat tulisi jättää ihmisille avoimiksi vihervyöhykkeiksi ja kevyenliikenteen keinoin tavoitettettaviksi kaikki kaupungin viheralueet ja puistot yhdistäväksi orgaaniksi, jossa ihmiset voivat kulkea. Ja jolla jätetään tulevaisuuden lapsille ennallistettu ja puhdistettu luonto.
Tämä tulisi huomioida, jo tässä vaiheessa kaikkiin rantarakentamisen suunnitelmiin, ettei rannoista tehdä vain rakennusten kivijalkojen "tukipilarimaita". Tämä ei siis ole rantarakentamista vastaan, mutta tämä on luonnon ja ihmisten puolesta, että voidaan vihdoin herättää kysymys siitä, mitä tehdään, miten tehdään ja mikä on riittävän leveä ihmisten ja luonnon kannalta toiminnallinen rantavyöhykkeen suojelu/hyötyvyöhyke. Ja miten toisaalta saadaan riittävästi perinnemaisemallisia luontotyyppejä ja kuinka rakennettaan uudenlaista enstistä "alkuperäisimmillä" elementeillä varustettua uutta rantamaisemaa. - Kun kaikkien tietämä historia ja faktat ovat hyvin selviä kaikille. Niin oikeastaan ei jää eteen kuin kysymys, kuinka kulkea, kun isot lautat ovat uponneet? Silloin on kehitettävä monipuolinen kudos pienempiä yhteyksiä, joista kenties jonain päivänä, jotkut saavat niin suurta suosioita, että ne ovat kerran niitä isoja. Mutta, että väliaikanakin kaikille on.
Maan perustuslaki on hyvin yksiselitteinen ja tärkeä asia, kun se tuo esille ihmisten yhdenvertaisuuden periaatetta. Tässä näkökannassa voidaankin aivan oikeutetusti kysyä onko se yhdenvertaisuuden periaatteen mukaista, jos ihmiset isänmaansa tähden ja rakkaudesta sen luontoon eivät tahdo olla mukana missään sellaisessa toiminnassa, jossa niiden kokonaisvaltaista etua ei huomioida. Ja, siten vastustavat turhan henkilöautoilun yhteiskunnalle ja maan luonnolle aiheuttamia moninaisia ongelmia.
Samoin voidaan kysyä onko se yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista, että rakennetaan lähiöitä, joiden pääasiallinen kulkumuoto on sidottu henkilöautoiluun?
Maan perustuslaissa on myös maininta, että julkisen vallan tulee tukea jokaisen mahdollisuutta itsensä kehittämiseen. Tässä katsantokannassa henkilöautoille rakennettu todellisuus pois sulkee monien ihmisten toiminnan.
Samoin kuin henkilöautoihin sidottu kulkeminen toimii perustuslaissa mainittua ihmisten oikeutta valita asuinpaikkansa ja elinkeinonsa vastaan. Koska, jos ihminen omantunnon syistä tai muuten tahdo ei voi olla mukana sellaisella, joka tuhlaa yhteiskunnan voimavaroja. Ja ei takaa kaikille yhdenvertaisuutta, niin hänelle ei jätetä muuta vaihtoehtoa kuin valita sellainen asuinpaikka, jossa henkilöautoilu ei ole pääsasiallinen kulkumuoto.
Ja tämä on monien seutujen ongelma monin eri paikoin. Joukkoliikenteen toimimattomuus jättää alueet kehittymättä. Lähikaupat ja palvelut taantuvat. Ihmisten siirtyessä yhä enenevissä määrin isoihin laatikkomarketeihin toistensa tönittäviksi. Ja samanaikaisesti esim. keskustan aluekin jätetään kehittämättä palvelemaan ihmisten tulevia tarpeita. Kun ainoa vaihtoehto on laatikkomarket ralli, kun toimiva joukkoliikenne torpataan. - Nykyajan ihmiset ovat ympäristötietoisia, eivätkä he tahdo sitoutua hankalaan henkilöautoilulla liikkumiseen. Toimiva joukkoliikenne ja kevyenliikenteen verkosto ovat niitä asioita, joita uusissa asuinalueissa arvostetaan. Samoin kuin sitä, että vanhat bussinperä ja henkiköautoilulähiöt modernisoidaan ja jo niille luvattu ratikka tai yhdysliikenne ratikalle saadaan kuntoon.
Vertaamalla esim. PK seutua ja Tamperetta voidaan todeta, että kiskokalustoon voimakkaasta panostava PK seutu on pärjännyt monilla eri talouden lyhytaikaisiin indekseihin perustuvilla mittareilla paljon paremmin, kuin henkilöautoilunsa kanssa taantuva Tampere. Hyvänä esimerkkinä aiemmin samankaltaisessa tilanteessa kuin nykyinen Tampere on, on ollut Espoo, joka kääntänyt suuntansa ja nykyisin voimakkaasti panostomassa kevyeen raideliikenteesen.
Myös ympäristö ja luontoarvoissa on voimakas ero PK seudun ja Tamperen välillä. Kaavoituksen avulla PK seudulla ihmisille tärkeät merirantamaisemat on suojeltu siten, että niitä ei rakenneta. Vaan ne ovat ja säilyvät kaikkien ihmiset vapaa-ajan ja virkistyksen käytössä. Vaikka osa rannoista onkin rakennettu. Mutta keskustelu asiasta on kuitenkin käyty ja päätökset tehty. Samoin PK seudulla on monia merkittäviä luonnonsuojelualuita Sipoonkorpi ja Nuuksio eräinä niistä. Keskuspuisto ja pyöräväylä Baana, sekä toimiva citypyöräverkosto, kansalaistori, pop-up toiminta, kävelykadut ja monet muut asiat ovat aidosti ihmisten elämänlaatua parantavia ratkaisuja.
Kyllä ihmiset myös Tampeella ovat ihan yhtä tärkeitä. Vaikka kaupunki onkin pienempi. Niin on silti syytä muistaa, että SuurTampeen alue on kuitenkin yli 400 000 ihmisen palvelualue. Ja oikeita ratkaisuja tekemällä, ei alueen kehitykselle aseta turhia pullonkauloja. - Vaikka henkilöautoiluissa on aina ja kaikkialla läsnä mainitsemasi em. suuronnettumuuden vaara. Niin silti siirtämällä niiden operointi sellaisiin paikkoihin, joissa niiden haitat muille ihmisille ovat pienimmat, on silti kuitenkin kaikkein kannalta paras ratkaisu ja pienimmän haitan tie. Vaikka se onkin yhteiskunnan ja veronmaksajien kannalta kallista. Ja niillä rahoilla voitaisiin oikeisti hoitaa monia todellisia ongelmia, jotka upotetaan henkilöautoilun erilaisten kustannusten pohjattomaan suohon.
Eräs tapa estää henkilöautojen aiheuttamaa hijaista suuronnettomuutta niiden saasteiden muodossa, on todeta se, että on olemassa aluieta, jonne ihmiset eivät tahdo henkilöautoilun mukanaan tuomia minkäänlaisia riskejä ja haittoja. Ja joissa ihmiset saavat kulkea vapaasti ja huoletta. Eiväthän tavalliset ihmiset tahdo esim. mennä kävelemään keskelle henkilöautojen ajorataa. Vaan vaativat kaikille toimivaa kevyenliikenteen väylästöä. Niin miksi sitten henkilöautojen pitäisi tulla ja viedä ihmisten kulkutilat? - Kun turhasta henkilöautoilusta luovutaan, niin se säästää energiavaroja ja maan riippuvuutta ulkomaisesta energiasta. Suuri osa maan vaihtotaseen alijäämästä ja ihmisten kotitalousvelasta kulutusluottojen muodossa selittyy henkillöautoilla.
On ymmärrettävä se millaisiin ajoihin henkilöautoa voidaan käyttää. Ja millaisilla matkoilla sen haitat ovat kaikkein suurimmat. Mm. lyhyet matkat ryntäyttämällä kylmiä moottoreita, ovat juuri niitä kaikkein haitallisimpia. Samoin turha tyhjäkäynti jne. Ja juuri näihin tuleekin kaikkein eniten puuttua.
Laittamalla joukkoliikenne ja sen polkupyöräparkisto kuntoon, voidaan lähes kaikki kulkeminen Tampereella hoitaa ilman em. haitallista henkilöautolla kulkemista. Samoin lisäämällä uudenaikaisia citypyöriä kaupunkiin, voidaan henkilöauton käyttäjille tarjota vaihtoehto, jolloin keskusta voidaan säilyttää ihmisten kulkemisen, harrasteiden, palveluiden, työn ja vapaa-ajan alueena. Uusi ja kehittyvä kaupunki voi saada uusia toiminnallisia painopistealueita. Ja Tamperekin oman omaleimaisen vanhan kaupungin, joka perinteineen ja sen palveluineen toimii vastapainona muille kehittyville alueille, sekä kokoaa ihmisiä yhteen. Ihmisten, ympäristön ja luonnonarvojen Tampere on olennaisen tärkeä asia. Ja se kertoo kulttuurien sivistyksen tasosta, kuinka he osaavat hoitaa asiat siten, että luonto ja ympäristö niiden käytön jälkeen ennalistetaan siihen asuunsa, jossa se on ollut ennen ihmisten haittatoimenpiteiden alkamista. - On hyvin vaikeaa nähdä miten autoilu tuottaa, jos sen "tuotto"on veroluontoista. Itse autot ja niiden kalliin polttoaineen raaka-aineet ovat ulkomailta ostettuja. Ja verot kerätään jo valmiiksi tienatuista markoista. Joten eivät ne varsinaista tuottoa ole, koska ne eivät tuo kipeästi kaivattuja euroja ulkomailta Suomeen, mitä esim vihreä talous voisi mukanaan tuoda. Samoin, kuin vihreä ekotalous, jossa mm. säästämisen ja toimivin joukko ja kevyenliikenteen ratkaisujen kautta vähentään mm. henkilöautoilussa menetetyn rahan virtaa ulkomaille.
Tosin Uudessakaupungissa on tehdas, joka tuotannollaan tuo euroja Suomeen. Samoin, kuin vientiin osallistuvat rekat. Joten kyllä henkilöautoilu on pikemminkin tulonsiirtoerä, joten on täysin ymmärrettävää, että sitä pyritään veroluontoisesti ohjaamaan ja myös suitsimaan turhaa henkilöautoilua siten, että esim. luonnonsuojeluun saadaan resursseja.
Parhaiten henkilöautoilun haitat esim. kaupunkialueella korostuvat mm. siten, että jos ihminen on viimeisinä syksyn lämpiminä öinä citykierroksella katsomassa kaupungin miljöötä, sen upeita katuja, bongaamassa lepakkoja tai cityluontoa tai muuten vain katselemassa tähtitaivasta ja kuuta. Niin, eikö vain jokin henkilöauto tule jostain rapisuttamaan tietä lepattavine äänimaailmoineen. Ja, jo pitkältä kuulee sen moottorin ärsyttävän äänen, joka peittää luonnon äänet alleen. Jo se osoittaa, että suurimmassa osassa käytöstään henkilöauto on täysin tarpeeton kapistus erottaen ihmisiä osana siitä luonnosta olemisesta, joka on olennaista.
Parasta olisi, jos Tampereellakin voitaisiin ottaa käyttöön Helsingin mallin mukaiset citypyörät. Joihin kirjaudutaan siten, että esim. luonnolle, ympäristölle ja kevyelleliikenteelle vihamieliset voimat eivät voi sabotoida ihmisten vapaata liikkumisen tahtoa. Vaan jäävät kiinnii, jos he esim. ottavat ihmisille tarkoitetun pyörän henkilöautonsa perään ja jättävät sen palauttamatta. Tällainen citypyöräresurssi yhdistettynä toimivaan joukkoliikenteeseen toisi esille ja alleviivaisi sitä, miten tarpeetonta suurin osa henkilöautoilusta Tampereenkin alueella on.
Henkilöautoilun roolin jäädessä erilaisiksi city autopooleiksi ja yhteis tai osuuskunnallisesti käytössä oleviksi tarkoin säädellyiksi yhteiskäyttöresursseiksi. Tai pitkänmatkalaisten liikkumiseen joukkoliikenteen yhdysparkkipaikoille. - Henkilöautoilun kustannukset vievät kaupungin vararikkoon. Tärkeintä tässä vaiheessa onkin terveellä tavalla ympäristötehokkaasti rakennetun joukkoliikenteen saaminen kaupunkiin. On totta, että mm. palamisen mahdollisuus on yksi niistä turvattomuutta luovista ominaisuuksista joita henkilöautoissa on.
Ja mm. ns. ryntäytetty henkilöauton moottori saattaa olla teknisesti niin viottunut, että se ei enää ole ympäristövaikutuksiltaan hyväksyttävällä tasolla. Puhumattakaan siitä, että henkilöautoilun rajusti nousevat kustannukst ovat pois kaikesta muusta kaupungin oikeasti hyödyllisestä toiminnasta. Jokainen voi miettiä sitä skenaarioita, jossa henkilöauto aiheuttaa pahimpia ongelmiaan esim. koulujen, lastentarhojen, sairaaloiden ja luontokohteiden yhteydessä.
Ja on totta sekin, että tamperelaisia on kusetettu. Siksi henkilöautoilusta tulee vähitellen päästä pois siellä missä sen haittavaikutukset ovat kaikkein näkyvimmät ja suurimmat. - On todella hyvä, että poliisi tehostaa henkilöautoilijoiden renkainden seurantaa. Koska henkilöauton vaarallisuus lisääntyy huomattavasti kun siinä on liian kuluneet renkaat tai väärä rengastus. Kyseessä on periaatteessa sama tilanne, kun joku henkilöautoilija ryntäyttää auton moottoria kiihdyttääkseen vaikka päiväkodin lähellä. Eli molemmissa on tilanne, jossa henkilöauto ei enää ole sen kuskin hallinnassa. Lisäksi näin koulujen alun aikaan kansalaisena ja veronmaksajana toivoisi, että poliisi voisi vielä tehostaa hetken aikaa henkilöautojen tarkkailua erityisesti koulujen, päiväkotien ja lasten koulu, sekä päiväkotireittien läheisyydessä. Kiitos poliisit, että olette meidän ihmisten puolella.
- Tietullit voisivat olla osa Tampereen tulevaisuutta. Samoin kuin ruuhkamaksut. Hyviä esimerkkejä niistä on Norjasta ja Tukholmasta. Norjassa pidetään itsestään selvänä, että autoilijat maksavat siitä, että ne käyttävät veronmaksajien eli valtion ylläpitämiä teitä. Eli on ikäänkuin perusmaksut. Ja ajaminen vastaa siten samaa kuin paikallispuhelu tai kaukopuhelumaksu puhelinliikenteessä.
Tekniikka henkilöautojen automaattiseen seurantaan on jo olemassa. Ja poliiseille voidaan hankkia tehokkaat välineet mm. laitteiden käyttämättä jättämisen seurantaan manuaalisesti, sekä automaattisen seurannan keinoin. Ruuhkamaksutkin tuntuisivat järkeviltä ja voisivat antaa ruuhkia aiheuttaville henkilöautoilijoille hieman ajattelemisen aiheutta. Ja ne voisivat ohjata ja motivoida henkilöautoilijoita hieman järkevämpään tapaan kulkea. Myös erilaiset maksuvyöhykkeet henkilöautoille voidaan ottaa harkinnan alaiseksi. Koska suuri osa valtion menoista on kuitenkin kytköksissä ja linkittyneenä henkilöautoilun aiheuttamiin vienti ja tuontitaseen alijäämän aiheuttamiin ongelmiin. Puhumattakaan siitä, kuinka ihmiset kärsivät siitä, että jos henkilöautot ovat vallanneet ihmisille kuuluvaa kaupunkitilaa, siten että siinä ei voi enää toimia. - Ihmisten tehtävä on toimia niin ettei luonto vahingoidu. Koska eläimet ja muut luonnon osat kuten kasvit, eivät itse sitä aina osaa ilmaista siten, että kaikki sen tajuavat.
Vaikka Suomi täyttää kohta sata vuotta. Niin siltikään ei vielä ole riittävästi tuotu esille sitä velvollisuuksien ja oikeuksien monikenttää, jonka kansakunnan isät ja ne muutamat äidit, jotka asiaa olivat päättämässä, kirjasivat sen aikanaan kovin edistykselliseksi maan perustuslaiksi.
Jossa mm. luonnosta ja ihmisen velvollisuudesta sitä kohtaan sanotaan seuvaavaa;
"20 § vastuu ympäristöstä
Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."
Sen sijaan perustuslakiin ei ole kirjattu, että henkilöautoille varattaisiin kaikki ihmisille ja luonnolle kuuluvat erilaiset alueet. Vaan on aivan hyvä, että niille tehdään omat erilliset tilansa jne., jotka häiritsevät ihmisiä ja luontoa mahdollisimman vähän.
Laissa ei ole otettu myöskään kantaa siihen, mitä eläimiä vastuun kantanminen luonnon monimuotoisuuden koskee. Semminkin, kun saman lain ensimmäinen pykälä käsittelee sitä, että Suomen valtiosääntö edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Ja toinen pykälä käsittelee sitä, että valta maassa kuuluu kansalle.
Ja näihin samoihin asioihin kuuluvat myös eläinten ja luonnon oikeudet, joita kansalaisten toimin voidaan edistää. Siksi myös delfiinikeskustelu on aivan relevanttia. Vaikka se ei pääfokuksena olekaan. Kuten esim. paikallisen luonnon ennallistus ja vaikkapa maaperäkartoitukset erilaisilla industrialismin jättömailla jne. Joista tulisi mm. selvittää niiden alkuperäiset luontotyypit. Ja aloittaa niiden ennalistamistoimenpiteet, sekä muiden poikkeamien korjaus ja puhdistamistyöt.
