paimen_poika

Sydämen sulkakynä.
Silmäni kun suljen,
silloin haaveissani kuljen,
mietin mietettä niin syvää,
liikuttelen sydämen sulkakynää.
Sen on Luoja minulle suonut,
ehkä sattumakin esiin tuonut.
Kaiken kauniin muistiin piirtää,
muistojen arkistoon sanat siirtää.
Antoi enkelitkin siihen luvan,
piirtää maailmastaan mieliin kuvan.
”Kun teet sen ilomiellä,
olemme oppaanakin siellä.”
**********************************************
Lastuna laineilla.
Seilaan lastuna laineilla veden,
näkyy väin aavaa tuolla,
ei tiedä minne nyt menen,
on rannaton ulappa joka puolla.
Kuljettaa kauaksi tuulet nuo,
veden pinnalla puhuri kantaa,
pääsenkö koskaan rakkaani luo,
seilaanko päin kotirantaa.
Odottaako siiloin siellä hän,
kun viimein rantaan astun,
tarjoaako pyyhkeen pehmeän,
nyt täällä likoan ja kastun.
Päättyykö lopulta matka tää,
näenkö hänet vielä kerran,
olkoon se silloin matkani pää,
oi luoja, armoa suo sen verran.
********************************************************
Spartalainen
kuka olen
mistä tulen
minne menen
olen spartalainen
ruoskittu melkein kuoliaaksi lyöty
armoton, ovela, varas
varastan sieluja
otan ne orjakseni
mutta olen lempeä isäntä
annan sielujen elää
elän heidän kanssaan
olen heissä kiinni
tunnen maailman manat
tiedän monet lempeät sanat
lyön takaisin niillä
se on kohtaloni
olen spartalainen
********************************************************
Paimenpoika parka.
Vesi maan mutaan liiskaa,
sade kasvojani piiskaa.
Kuljen, mietin, matkaa taitan,
jalkaa toisen edelle laitan.
Mietteet lie minne johtaa,
kunnes silmä tutun näyn kohtaa.
Edessä pieni rehevä heinäsaari,
kauniskin, muutama vaivainen aari.
On syksy, kohta maakin jäässä,
elanto jo muutaman askeleen päässä.
Pieni katras, muutama lammas arka,
siinä elosi, voi paimenpoika parka.
********************************************************
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Hetki päivällä
´
Päivänkorennot liitävät kuin leikkiä lyöden,
lennon taitaja kulkee vauhdilla veden pintaa myöden.
Laineilla liikkuu myös kohtalon oma,
ruovikon kaukainen vieras, pullea ja soma.
´
Auringon paisteessa vielä moni voimiaan kerää,
siihen samaan taivaalle haukkakin herää.
Joku syntynyt on tähän suven suloon,
aatokset kantavat vain seuraavan hetken tuloon. - Aamupäivä
´
Hetki päästää pois henget utusauhujen,
valo väistää harhat öisen unikauhujen.
Huoli huomisen on jättänyt jo lehteen arven,
sitä viestii myöskin levottomuus rastasparven.
´
Tämä aikaa on pellonreunan hahtuvatukkojen,
neitoperhosten, sirkkojen ynnä kuoriaiskukkojen.
Vaikka ilmassa leijuu kesäkyyneleen tuntu,
metsämättäitä somistaa uusi sini-puna huntu. - Uusi aamu
´
Taivaanranta avautuu ylös kirkkain valkein,
tuuli puhaltelee vielä hennoin palkein.
Tämä on hetki jolloin päivä koittaa,
yön kasteen kosteuden ja varjot valo voittaa.
´
Tuntuu lämpönä iholla, tuoksuna kedon puntarpäissä,
pillin soinnut ovat juuri ne jotka heräävät näissä.
Väri taivaan ja muhkean mustikkakesän,
ajan kulusta kertoo luona hiljenneen kyyhkysen pesän. - Aamuaurinko
´
Aamun aurinko kuivattaa kasteista verhoa,
vieno tuuli liehittelee torkkuvaa perhoa.
Pientareen pää ovat apilat jo vähän apeina,
kukkasten terälehdet yön tummuudesta kapeina.
´
Siihen aikaan ja paikkaan maailma herää,
aikainen rastas siitä heti matoset kerää.
Valon säteen kedon taas loistamaan saa,
sellainen on kauniiden kukkasten maa. - Aamun viestejä
´
Se on töihin kutsu tuo aamuinen kurjen juoksu,
ääni kimakka kirkas, pannussa tuoreen kahvin tuoksu.
Ajatus harhailee vielä, miettii niitä ja näitä,
katse tavoittaa ikkunasta pörröisiä ohdakkeen päitä.
´
Portaan pielessä vielä yksi päivänkakkara nukkuu,
toinen nyhdettynä, joku kai siinä nyt onneensa hukkuu.
Paljasjaloin kasteisen pihan poikki, vielä aitan vierestä,
ne terälehdet kun eivät vain siinä kaikkoa mielestä. - Yön muisto
´
Siinä seisoessani katse yli maiseman kulki,
aamuinen raukeus vielä hetkeksi silmät sulki.
Oliko se totta mitä unten vielä unen saarelta näin,
sitä kummaa tapahtumaa miettimään jäin.
´
Sattumaa vaiko tahteja suuremman sävelen,
yksinkö silloin siellä satumaassa kävelen?
Yöperhosen laillako jostain valoa etsien,
nekin löytävät jotakin tummuudesta metsien. - Kesä
´
Punertavan ruskon vielä kolostaan näki,
silloin oli herännyt jo aamuun varhainen väki.
Unisen maailman luomiensa alle päästi,
kauneimman kuvan niistä sydämeensä säästi.
´
Vaikka oli itkenyt taivas, valunut alas pilvi harmaa,
siinä myös elämä virtaa se on varmaa.
Myös lämpimiä auringonsäteitä torkkuen pohti,
niiden kirkkaisiin kesäpäiviin muistonsa johti. - Aamurusko
.
Minkä yön yli valkenevaan aamuun kantaa,
taivaanrannassa rusko sille uutta voimaa antaa.
Kuin purppurameri nostaisi aallon selkää,
elämän kuohuja miksi silloin pelkää.
.
Sitähän se on, punerrusta puhtaaseen päivään,
valon kajastusta yön varjoista jäävään.
Kiertänyt on yli oman vartensa tiukan,
lahjoittaa jälleen säteen syntyvän niukan. - Hämärän renki
Metsän taikaan kajastaa jo valon henki,
piiloonsa käy yksin hämärän renki.
Kun maailma yhtyy näin kiireen kantaan,
haaveet kiirivät pois kauaksi taivaanrantaan.
Mikä toisille hoppu, työn tuskan taakka,
uneksijalle aikaa riittää näkymättömän ääriin saakka.
Matkan päähän aamun sarastus on jo saapunut,
siipensä suppuun laittaa nyt matkallaan uupunut. - Harmaa raita
.
Aika jo sovitella ylleen unista paitaa,
jossain vilahtelee vähän harmaata raitaa.
Oliko se siellä vai aivan jokin muu,
unikuvaksi kun jälleen tämä ilta tummuu.
.
Valvoo jokin vielä illan lumouksen yli,
turvanaan vain taikametsän tummuva syli.
Aamuun on aikaa, kulku salaiseksi jää,
tietää vain yksin missä on retkensä pää. - Liito-orava
.
Taikametsässä kaukana tanhujen takaa,
liito-orava piilossa pesäkolossaan makaa.
Illan hämyssä jostakin suojastaan esille hiipi,
varovasti, ääneti liitää kuin enkelin siipi.
.
Mitä katseessaan siinä maailmalta anoo,
vaienneena kun salaisuuden lausumatta sanoo.
Ei paikkaa minne edes hetkeksi karkaa,
niin vain myrskyt tuudittelevat tuota arkaa. - Vuolas virta
.
Alta siltain, päällä painanteisen uoman,
ajan kuluessa esikuvaksi vapaudesta luoman.
Sinne päättyy missä uuden mahdollisuuden antaa,
niin kauaksi kun vain silmän katse kantaa.
.
Sinne lentää lokki haaveiden lailla,
sen voi tehdä ken kahleita on vailla.
Levätä illoin aallon päällä kaukana ulapalla,
hengähtää suuren sinitaivaan alla. - Luonto
Omat laulut, sirkkojen soitot, tikkojen rummut,
metsäiset maat, purot, on kukkivat kummut.
Siinä kaunis on luonto joka usvan kätköistä herää,
paikka mikä suuret salaiset haaveet kerää.
Ikuisia ovat nämä ajan antamat aarteet,
aina olleita sen kaukaisuuden kantamat aatteet.
Siellä kulkee olennot oman unensa lailla,
sen tuntee vain kun kulkee kahleita vailla. - Taikaa
Keijukaiset, ovatko ne jo mennyttä aikaa,
löytääkö vielä niiden tanhujen taikaa?
Ken näkee ja kokee hetken usva-aamun tulon,
tuntea voi kesän kauneuden sulon.
Tanssivat perhoset laidassa metsäisen ahon,
toukat koloissaan juurella kannon lahon.
Kaikille paikkansa, oma tehtävä suuri,
siinä kasvaa tarunhohtoinen elämä juuri. - Keijukainen
Tänne saapui kuin meistä huolta kantaen,
kaiken kauniin omastansa näin antaen.
Mitään vastausta, kiitosta pyydä keijukainen,
kaiken antaa palkkioksi sydämen armahainen.
Sinne liitää tuulen oma kaunokainen,
mahtuu vaivoin mukaan tuo kunnia mainen.
Näkee sen minkä herkkä silmä voi esiin tuoda,
usko, toivo siitä kaiken esiin luoda. - Keijun aamuretki
Lauloi laulun keijukainen joka aamuun heräili,
hyräili sävelmän kun metsäkukkasia keräili.
Kertoi laulu ihmeistä satujen maassa,
kukkasista, perhosista, ajan kulusta metsähaassa.
Valkokukat hiuksiin kietoi, taitellen varovasti,
vielä kimpun sitoi vietäväksi kotiin asti.
Tuuli haukkaa keijun siivistänsä ylös liitoon,
pitsihelman unelmineen päivän kiitoon. - Niittyunelma
Unelma uudesta joka unestaan ensiksi herätä ehti,
kirkas, raikas kuin se kevään pieni vihreä lehti.
Siellä jossain palaa se ikuinen elämän tuli,
lähes ihmeen kautta kun silloin elämään suli.
Sille valon ja lämmön hetkelle pillit nyt soivat,
päiväperhosten lailla nauttien uudelleen ilakoivat.
Olethan kuullut mielessäsi niiden hempeät sävelet,
kesäiltana kun niityllä hiljalleen kävelet. - Muistelu
Siro päiväperhonen, lentää taas kuin aiemmin,
sille päivä paistaa lämpimästi yhä kauemmin.
Uudet kukat tuoksuineen valtaavat nyt alaa,
muistot haaveineen mieleen näin palaa.
Tämä ei ollut kesä ensimmäinen,
tiesin menneestä ajasta kaunis lentäväinen.
Silloin kun syksyn kukat ruskaan hukkuivat,
perhoset pitkään lepoon myös nukkuivat. - Säikähdys
Miten hengitys voikaan näin hetkeksi lakata,
säpsähtäen sydän kurkkuun asti niin hakata.
Kun hämmästys hetkeksi silmistä jo katoaa,
punavärin poskipäihin jännitys heti patoaa.
Mitä se oli kun aatos harhailevaksi käy,
katse kaukaisuuteen vaikka mitään ei näy.
Sitähän tuo olikin hetki satumainen,
mielen täytti aatos niin erilainen. - Päiväperhonen
Sinne kaunis päiväperhonenkin lensi kerran,
tuo pieni, siro kuin enkelisiipi luontoherran.
Näki siellä tähdet, vuokot, kukat sinimarjan,
seurannut oli kai kaitaa polkua lehmikarjan.
Lensi, liiti siinä pitkin kevätpäivää,
sinne, tänne ilman suurta huolen häivää.
Lähteen luona kohtasi arvaamatta sen,
kuin ihmeen, unohtaen siinä kaiken entisen.