paimen_poika

Sydämen sulkakynä.
Silmäni kun suljen,
silloin haaveissani kuljen,
mietin mietettä niin syvää,
liikuttelen sydämen sulkakynää.
Sen on Luoja minulle suonut,
ehkä sattumakin esiin tuonut.
Kaiken kauniin muistiin piirtää,
muistojen arkistoon sanat siirtää.
Antoi enkelitkin siihen luvan,
piirtää maailmastaan mieliin kuvan.
”Kun teet sen ilomiellä,
olemme oppaanakin siellä.”
**********************************************
Lastuna laineilla.
Seilaan lastuna laineilla veden,
näkyy väin aavaa tuolla,
ei tiedä minne nyt menen,
on rannaton ulappa joka puolla.
Kuljettaa kauaksi tuulet nuo,
veden pinnalla puhuri kantaa,
pääsenkö koskaan rakkaani luo,
seilaanko päin kotirantaa.
Odottaako siiloin siellä hän,
kun viimein rantaan astun,
tarjoaako pyyhkeen pehmeän,
nyt täällä likoan ja kastun.
Päättyykö lopulta matka tää,
näenkö hänet vielä kerran,
olkoon se silloin matkani pää,
oi luoja, armoa suo sen verran.
********************************************************
Spartalainen
kuka olen
mistä tulen
minne menen
olen spartalainen
ruoskittu melkein kuoliaaksi lyöty
armoton, ovela, varas
varastan sieluja
otan ne orjakseni
mutta olen lempeä isäntä
annan sielujen elää
elän heidän kanssaan
olen heissä kiinni
tunnen maailman manat
tiedän monet lempeät sanat
lyön takaisin niillä
se on kohtaloni
olen spartalainen
********************************************************
Paimenpoika parka.
Vesi maan mutaan liiskaa,
sade kasvojani piiskaa.
Kuljen, mietin, matkaa taitan,
jalkaa toisen edelle laitan.
Mietteet lie minne johtaa,
kunnes silmä tutun näyn kohtaa.
Edessä pieni rehevä heinäsaari,
kauniskin, muutama vaivainen aari.
On syksy, kohta maakin jäässä,
elanto jo muutaman askeleen päässä.
Pieni katras, muutama lammas arka,
siinä elosi, voi paimenpoika parka.
********************************************************
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Revontulet
Iltaa väistävät päivän valot heikot,
tanssiin ryhtyvät silloin metsänpeikot.
Salon hongat tumman laulun ääntää,
karhu pesässään vain kylkeä kääntää.
Yön tähtitaivas hohtaa jylhää valoviittaa,
yksin uinuja ei siitä mitään piittaa.
Väsyneenä on nyt vain vällyn alla,
revontulet leiskukoon muille taivahalla. - Salaisuus
Jäiset hileet jo hiipivät tummaan puroon,
pikku pakkanen ei häiritse unta uroon.
Silmänsä kun sulki mitään peljännyt ei,
unelmat rohkeimmatkin mukanaan vei.
Pieni huokaus ”hmm” jokin mieleen kai palaa,
toinenkin ”aah” keväällä kerran mitä luontokin salaa.
Korvanlehtikin siinä taisi värähdellä vähän,
huokaukset kaikkineen kuuluivat tähän. - Peitto
Kun valo vaivainen ei enää länteen riitä,
pohjan perälle se on muistutus siitä.
Aika sammalvuoteen ja salatun sijan,
unikuvien luokse täytyy kiiruhtaa pian.
Vällyn pehmoisen sade sakeana täyttää,
niin hiljaiselta ja uniselta maisema näyttää.
Mielessä kaihoisasti ajat villinä valvovat,
silti uneksijat pitkää untansa jo palvovat. - Syksy
Syyspimeä, vähän ennen lunta,
metsän valtias varovainen kaipaa jo unta.
Mistä uneksii silloin nuttunsa nurkan alta,
siitä kai mihin on mielensä valta.
Muistelee, miten kauniisti pääskynen oli päivän päällä,
nyt sekään iloiten viserrellen liitele täällä.
Mutta onhan nyt massu pullea puolukkapovin,
mietteissään samoilee saloja vielä tovin. - Luonnon juhlaa
´
Linnun lauluun pitkä päivä hukkuu,
sirkut, rastaat, jossain vielä käki kukkuu.
Korkealla keinuu koti peipon kehdon,
puhtahina loistavat värit kukkalehdon.
´
pellon mullassa jo uusi siemen itää,
hennoin juurin maasta kiinni pitää.
Näin se alkoi lämmin kesä juuri,
luonnon juhla, kaunis, suuri. - Hurmiossa
´
Puhdasta, kirkasta niin huumaavaa vettä,
kastehelmet ovat sitä elämän mettä.
Silloin kuulee, näkee ja tuoksut muistaa,
syntyvät kun aamu kasteen päältä puistaa.
´
Kevät jo kukki ja maa kesää odottaa,
tuskin malttaa se silmiään ummistaa.
Herää aamuhuutoon, päivällä käki kukkuu,
vielä iltamyöhään tienoo rastaan lauluun hukkuu. - Hetken tie
´
Valuen alas, taivas vapautta vaatien,
pienet pisarat omat lakinsa laatien.
Kastavat kedon, puun ja pensaan juuren,
sanansaattajat voiman nähneet ovat suuren.
´
Muuttavat maan taas vihreäksi kerran,
sitä odottanut on perhonen koko talven verran.
Tahtoo päästää vapauteen siipensä sorjat,
lentää kauneuteen elämän nuoret ja norjat. - Sirosiivin
´
Lentää korkealla, ylinnä taivaan sineen,
päivän päällä oli yksin unelmineen.
Näkymättömistä vielä kaunis laulunsa kantoi,
kunnes illan rusko rauhan antoi.
´
Korkeimmalla sitä tienoon ylintä puuta,
taivaan rajassa sadoin sävelin vasten kuuta.
Mitä mietti siellä kun laulujaan ilmoille laittoi,
sitä kai, missä morsio nyt siipensä uneen taittoi.
´
Ei uskaltanut vielä esiin sinisiipi,
yön kylmät varjot kun esiin hiipi.
Oma aikansa onneen on poutapäivien päässä,
lentää sirosiivin kesän kultaisessa säässä. - Trulli
´
Tulivat taiat esiin uumenista vuoren,
padan lämmöstä noidan vielä niin nuoren.
Helmat heiluen mukana pannu ja luuta,
musta kissa lensi matkassa ilman muuta.
´
Virpoen, varpoen vaivat terveeksi noitui,
silti tulinen hehku illalla sille kohtaloksi koitui.
Savuna haihtui tarun henkinen valta,
naurava iloinen ilme paljastui naamion alta. - Yks pöllö
´
Kuuli sen tähtien alla taivas tumma,
mistä tulee tuo uusi sointu kumma.
Mikä saa kuusen latvan noin soimaan,
iltayöhön sulon kaipuun karkeloimaan.
´
Kuulta odottaen kysyy, mutta vastausta vailla,
ken kuulee sen nyt näillä sydänmailla.
Missä lienee joka kantaa helminauhaa,
tuuditellen, tunnustellen kaipaa metsän rauhaa. - Lumikeijut
´
Lumikeijut tanssivat lumoten porraspuulla,
herkällä korvalla niiden laulun voi kuulla.
Kuistin ikkunan kulmasta tavoittelee kuuran kukkaa,
päivän säteellä silittelee posken nukkaa.
´
Talvi ei vielä mennyt, jättänyt meitä jää,
liian lyhyeen loppui poutaisen päivän pää.
Tanssit jatkuvat, vielä pyörteessä heiluvat helmat,
keväästä kertovat nyt sateen kuvitelmat. - Toiveita
´
Se lumi tuli taas toiveita tuoden,
valkeanaan maahan vaippansa luoden.
Pieni hentoinen päivät kiteenä kiilsi,
niin kauan kuin tuuli jäinen viilsi.
´
Sitä minne sen nyt maailma vei,
leuto lämpökään sitä arvannut ei.
Lähti vain matkaan pisarana pieni,
hiljalleen kuin kohtaloon taipuva tieni. - Pakkasvahti
´
Kuului kerran, jossain napsahti kaksi,
se on talo joka muuttuu kaiketi puhuvaksi.
Kaikuen kertoo miten on asioiden laita,
töppöset jalkaan ja ylle lämmin villapaita.
´
Kuuran kukkasella on myös sellainen juttu,
tumppurasat käteen ja hartioille untuvanuttu.
Antaa silloin tulla vaan, ilmojen kipakkana kulkea,
tiedäthän myös miten lämmön voi syliin sulkea. - Pakkanen
´
Nurkat paukkuvat, kimaltelevat kiteet huurrejäissä,
nenässä tuntuu, näkyy hehkuna poskipäissä.
Valo vielä vartoo kaamokseen vangittuna,
metsän takaa nousee päivään purppuran puna.
´
Luonto nukkuu hiljaa talvista untaan,
kuusen keräävät oksilleen valkeaa luntaan.
Arkana nukkuu puun juurella pupunen soma,
pieni piiri on sen maailma oma. - Kipuna
´
Kynttilän sydämen se kipuna kiivas,
säkenen lento ylös sauhussa riivas.
Tunsi nyt, että oli lentänyt tähtenä juuri,
vapauttanut sen tuli lämpöinen suuri.
´
Tali sulanut kului alta liekin ahneen,
kuin taiottuna kuivui kadoten tuleen.
Sytytä uusi kun yksi on sulanut pois,
muuten täällä kylmä ja pimeä ois. - Talikynttilä
´
Talikynttilät, lumenvalkoiseksi sydänlankaan valetut,
taivaan tähtösiltä tuikkeen saaneet salatut.
Liekki palaa, joskus lehahtaen hetken liikahtaa,
kuin tuulen henki sitä silloin varovasti puhaltaa.
´
Sydänlanka antaa vastaukseksi pienen merkin,
säkenen kirkkaan huomaa siinä katse herkin.
Rauhassa taas aatoksen lämpöisen hehku tuo,
joulurauhaa tuli eläväinen kotiin luo. - Tonttujen touhut
´
Maa kun valkoinen, silloin sinitinttiset sievät,
tärkeää viestiä tonttusten luokse vievät.
Aika on sopiva pukea ylle puuhkat ja nutut,
hämärän tullessa kuunnella viimeiset lapsosten jutut.
´
Jäljet hangella huomaa, vikkelät varjojen eleet,
ikkunan laidassa pienet huurun heleet.
Siellä ne ovat, supinat suusta suuhun kulkee,
unessakin joskus kun silmänsä sulkee. - Päiväuni
´
Puolukat punaiset ja suomättäällä karpalot karvaat,
tuoreena säilöttyinä luonnon antimista parhaat.
Survosta sekaan ja päälle vadelmaista mehua,
aromien määrää ei turhaan tarvitse kehua.
´
Hymyssä suin nauttivat sitä tonttujen pienoiset piltit,
lautanen tyhjäksi muistavat ohjeen lapsoset kiltit.
Täysi on vatsa ja silmät pientä unta nyt vailla,
näin eletään satumetsässä tonttusten lailla. - Iltatee
´
Naavakuusikon kätkösissä on tapana sanoa,
ohikulkijat ne vain tuntevat janoa.
Kotiin tullessa kun nappaa vihreän puolukanlehden,
hauduttamalla siitä maukasta teetä tehden.
´
Kennoista hunajaa, sitä pienten pörriäisten mettä,
kannussa lähteestä maan raikasta vettä.
Karhunsammal pehmeä ja kupissa kuumaa,
illan hämärässä on satumetsän huumaa. - Salaisuus
´
Naavaparrat näet ja naurut suiden,
tuulessa heiluvat pisarat oksilla puiden.
Jotka paremmin tietävät kertovat muuta,
kirkkain silmin tonttuset kiertävät puuta.
´
Kikattaen hyörivät rallatellen leikkejä lasten,
välillä supattaen salaisuuksia poski poskea vasten.
Olethan sen nähnyt, kuiskeenkin sieltä kuullut,
ehkä tuulen hengeksi vain sitä luullut.