paimen_poika

Sydämen sulkakynä.
Silmäni kun suljen,
silloin haaveissani kuljen,
mietin mietettä niin syvää,
liikuttelen sydämen sulkakynää.
Sen on Luoja minulle suonut,
ehkä sattumakin esiin tuonut.
Kaiken kauniin muistiin piirtää,
muistojen arkistoon sanat siirtää.
Antoi enkelitkin siihen luvan,
piirtää maailmastaan mieliin kuvan.
”Kun teet sen ilomiellä,
olemme oppaanakin siellä.”
**********************************************
Lastuna laineilla.
Seilaan lastuna laineilla veden,
näkyy väin aavaa tuolla,
ei tiedä minne nyt menen,
on rannaton ulappa joka puolla.
Kuljettaa kauaksi tuulet nuo,
veden pinnalla puhuri kantaa,
pääsenkö koskaan rakkaani luo,
seilaanko päin kotirantaa.
Odottaako siiloin siellä hän,
kun viimein rantaan astun,
tarjoaako pyyhkeen pehmeän,
nyt täällä likoan ja kastun.
Päättyykö lopulta matka tää,
näenkö hänet vielä kerran,
olkoon se silloin matkani pää,
oi luoja, armoa suo sen verran.
********************************************************
Spartalainen
kuka olen
mistä tulen
minne menen
olen spartalainen
ruoskittu melkein kuoliaaksi lyöty
armoton, ovela, varas
varastan sieluja
otan ne orjakseni
mutta olen lempeä isäntä
annan sielujen elää
elän heidän kanssaan
olen heissä kiinni
tunnen maailman manat
tiedän monet lempeät sanat
lyön takaisin niillä
se on kohtaloni
olen spartalainen
********************************************************
Paimenpoika parka.
Vesi maan mutaan liiskaa,
sade kasvojani piiskaa.
Kuljen, mietin, matkaa taitan,
jalkaa toisen edelle laitan.
Mietteet lie minne johtaa,
kunnes silmä tutun näyn kohtaa.
Edessä pieni rehevä heinäsaari,
kauniskin, muutama vaivainen aari.
On syksy, kohta maakin jäässä,
elanto jo muutaman askeleen päässä.
Pieni katras, muutama lammas arka,
siinä elosi, voi paimenpoika parka.
********************************************************
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Hempeää
Niin on hempeää kuin keväiset heinät haassa,
tuoretta ja tuoksuvaa kuin vanamot metsämaassa.
Missä muut eivät kulje soittajan säveltä kuullen,
käyskentele karjan mailla sitä kai oudoksi luullen.
Siellä päivä päättyy aina illan suloon,
kesäyö alkaa vasta uuden aamun tuloon.
Aika makaa aamun marjamättähällä,
päivä paistaa vielä eilisen ehon jättämällä. - Keijukaisuni
Päivän tuulet muistona korvissa suhisee,
melkein rauenneen nenä jo untansa tuhisee.
Silmiin piirtyy vielä kuvat keijukaiskellojen,
jostain vaimeat äänet kyyhkysten sellojen.
Silmät kun sammuvat ja yöhön painuu pää,
päivän aatokset mieleen näin jää.
Siinä on päivällä lammelle johtanut retki,
sanoitta jäänyt se kohtaamisen hetki. - Mustikan kukka
Kulkija mietteissään tutulla polulla karjan,
kukkui käki, punersi kukka mustikkamarjan.
Varpumättäät reunalla synkän kuusikkosalon,
purppurakellot ääneti katveessa varjoisan valon.
Kaunista on pientä katsella päältä,
kuinka tahtoisikaan sitä suojella hallasäältä.
Pehmoinen kuin pinta punertavan posken,
raikkaana kukoistaa vierellä virtaavan kosken. - Yöhön
Sanan sävelet eivät tahdissa souda,
kuorolauluun ei soittaja ryhmäänsä nouda.
Silti yhdessä kaikki joka hetki,
aamuvarhaisesta iltaan joukolla touhukas retki.
Usvavarjot nousevat ylös kuin aaveet,
unikuvissa kulkevat kai nyt haaveet.
Siihen rauhaan ken yhtyä voisi,
ajan parhaan muillekin soisi. - Hetkessä
Siinä vapautta on kuin käärme nahkaansa loisi,
tuimaa makua milloin elämän lähteestä joisi.
Kielen kannoille päätyy sodan katkeran uhman,
lyhyeksi jää sananen karvasaromin tuhman.
Pieni kiireinen maailma, vain pari syltä,
ehdoitta, empimättä sija aarteensa yltä.
Kasattu siihen kaikki minkä maailma heille antaa,
niin pienestä se aito elämä kantaa. - Pajupilli
Pilli sorea on kevään pajupuusta vuoltu,
kuoritusta vitsasta keon tulilientä nuoltu.
Aistien varassa kuin yhtyisi taivas ja maa,
sen vain luonnon sylissä tuntea saa.
Kaikuvat nuotit yhdessä kanssa satakielen,
tulevat syvyyksistä kevättä hehkuvan mielen.
Murheet ovat unholassa kaukaisilla maillaan,
siitä kertovat soittajat kukin omalla laillaan. - Kankahalla
Hongikko kankaan aamun tuulessa suhisee,
auringonsäteiden lämmössä keossa kuhisee.
Pienet jalat touhuavat niin ahkerina aina,
lepopäivää ei suoda edes sunnuntaina.
Paimenpoika silloin vain virittelee kättään,
päänsä painaa päälle puolukkamättään.
Pilli jo huulilla soi säveltä piiparin lailla,
kesäiset soinnut tulvivat esiin kiirettä vailla. - Niin lähellä
Kepeästi nousee suosta kurjen nilkka,
valuu siitä alas varpuun vesitilkka.
Iltahuutoon päättyy sillä päivän pää,
kankaan laitaan pesän vartijana yöksi jää.
Tulvavedet vierineet ovat taakse niittypellon,
jostain kuuluu jo ääntä lehmänkellon.
Vielä on kovin kylmä paljasjaloin kulkea,
paimenen salomaille sydämensä sulkea. - Herätys
Herätti aamuun, tarjosi tuoksut maan,
pienet sinivuokkoset kiirehtivät loistamaan.
Nousee unestaan kaunis perhonen lentoon,
mahlasta voimaa saa siipeensä hentoon.
Pääskyset päällä vielä kevättä kysyen,
ilmojen korkeuksissa ylväästi pysyen.
Kesän kynnys oli nyt vain sadetta vailla,
hiirenkorvat puhkeavat aina kuin ihmeen lailla. - Palkka pivossa
Tikkurimetsä se on paimenpojan pankki,
sieltä hän talvisen elantonsa hankki.
Siinä on palkollisen ratingit tasassa,
vaikka kahmalo vasta on kahisevaa kasassa.
Tuuhea on nyt puuhkassa muoti,
sähäkästi lähtee ylös tuliluikusta luoti.
Hyvällä karvalla, saaliin tuppeen nykäisi,
vaivan palkat siitä reppuunsa lykkäsi. - Oravametsällä
Pieni maailmani nyt peiton alla makaa,
vaivoin kuiske kuuluu nietoksen takaa.
Horroksessa siellä kesäiset kukkain juuret,
saman kohtalon saaneet puutkin suuret.
Siihen maahan vajosi syvälle äsken,
huohottaen jo koukkuun polvea käsken.
Missä oli syksyllä vaivaiskoivussa ruska,
nyt siinä kulkijalla taivaltamisen tuska.
Ei ole helppoa oravallakaan olla,
vaikka kulkea voipi maailman katolla.
Mitä tehdä kun loikat eivät enää riitä,
käpymetsään on päästävä kuitenkin siitä. - Mietteissään
Lauman kuopus oli paimenelle rakas,
suri sitä illoin kun tullut ei takas.
Tiesi silti hyvin luonto vaikka tuhlaa,
ei se ole samaa kuin ihmisten juhlaa.
Tuli mieleen kaukaa muistoista tuo huoli,
mietteissään kun siinä tervapäreitä vuoli.
Sanoillaan haki kai lohdutusta silkkaa,
samalla kun seurasi piian kiireistä nilkkaa. - Tuoksu
Kanervat kumartavat vierellä paimenen polun,
arominen tuoksu huumaa jokaisen solun.
Miehisen tunteen salon kulkijalle antaa,
kotiinpäin mennessään sinne aatos jo kantaa.
Keveä on askel, siinä keinuva lanne,
askareet ahertaa hänellä ahkera ranne.
Kesäillan unelmaan siinä kulkuaan joutaa,
niityltä kukkaset vielä mukaansa noutaa. - Hei! Kiitos kommenteista, eipä vielä ole näitä tullut laulettua, mikseipä joskus yrittäisi.
Tuossa edellisessä tuli heti alussa muistisääntöön virhe, siksi tein muutaman oman, tässä kaksi.
Lastuja
Keväinen paju ilon parhaansa koittaa,
vuolusta sävelen pilli ilmoille soittaa.
Mahlainen kuori rakoholkiksi pantu,
heleästi helkkää sydänpuuhun veistetty rantu.
Rauduksen raipasta parhaat vitsakset vääntää,
valiten vehmaimmat esiin selkäpuolensa kääntää.
Kiedottu varsi tyvestä, pituus kyynärää liki,
sillä vastalla irtoaa rantasaunassa hiki. - Halonhakkaaja
Koivua keskelle, havua haaraan,
ohjeensa muisti, ettei joutuisi vaaraan.
Tahkottu taos ja viistetty teräs,
voima puhuu vielä vartensa peräs.
Keskelle ja kovaa sen sanoma on varmaa,
uppoaa syvään vanha kiilaterä harmaa.
Motti jo täynnä, siinä katsahtaa pihaan,
oikaista selkää ja pyyhkii otsansa hihaan.
… - Perhonen
Kasteisena aamuna perhonen pitkään nukkuu,
jossain kaukana jo hetken varhainen käki kukkuu.
Tuuli taivuttelee nuorta ohran päätä,
selkeys enteilee päivälle kaunista säätä.
Mikäs siihen on päiväperhosen tulla,
aurinko paistaa, kutsuvat kukkaset aromin tuoksulla.
Lentää liihottaa, lepattaen siipiään huiskii,
kesän iloista niille myös mettiäiset kuiskii. - Yksinäni soitan
Lentävät yhdessä kyyhkyset, parin löytänyt naakka,
takaisin ovat tulleet kotikonnuille saakka.
Täällä on heleä kesä, ken siitä unelmoida voisi,
lentää ajatus yksin, kai sille ymmärrystä soisi.
Joku yksinänsä laulaa kuin kesän käkönen vain,
kaihomielellä kaulaa, sillä omaa pesää lain.
Polullaan orpona astuu, edes virsuista jälkiä jää,
tietäen kulkunsa suunnan on matkalla alku ja pää.
Kun aamu alkaa ja lintuset lauluun ryhtyy,
siihen sointujen kuoroon hempeä mieleni yhtyy.
Pillin pajupuisen ääni kuoren alta helää,
siellä paimenpojan henki sävelinä elää. - Odotusta
Kauaksi kuuluu, hyvä kello kantaa,
laidunmaille karjan mielisi mennä antaa.
Vielä tovi, saa korsi ensin vähän nousta,
virittelen väliin karjankellon jousta.
Mystikin, Mansikin kohta aika ulos päästä,
odottakaa hetki kun pääsee rimpi jäästä.
Malttaisi ei odottaa kun valo aukot täyttää,
kevät jo siellä vehreyttään näyttää.
Kirmailuun kaihoaa siinä vapaa mieli,
vaikka märehtien rehuansa juuri nieli.
Uutena jo odottelee riukuaita siellä,
veräjäkin valmis avattavaksi maitotiellä. - Luopumisen aika
Ajassa näkee pieniä vaiheita ruskan,
elon ilmeitä ja luopumisen tuskan.
Silloin joutsenen kutsut keräävät salattua voimaa,
auraksi asettuen sitä uskoa soi maa.
Aatoksen siivillä hetken mukana lensin,
vaikka tiesin, niille on aina oma elämä ensin.
Se on tunne jonka vain vapaus antaa,
siinä on voima joka mukanaan kantaa. - Viimeiset
Lensivät pois linnut viimeisetkin,
sataparvina taivasta auras.
Taipuu maahan varsi vaivainenkin,
joka on niin hento ja hauras.
Kantaa siivet yli ulappain nuo,
sinne minne aurinko laskee illoin.
Tietää kukka pienoinen tuo,
talviunen on aika silloin.