paimen_poika

Sydämen sulkakynä.
Silmäni kun suljen,
silloin haaveissani kuljen,
mietin mietettä niin syvää,
liikuttelen sydämen sulkakynää.
Sen on Luoja minulle suonut,
ehkä sattumakin esiin tuonut.
Kaiken kauniin muistiin piirtää,
muistojen arkistoon sanat siirtää.
Antoi enkelitkin siihen luvan,
piirtää maailmastaan mieliin kuvan.
”Kun teet sen ilomiellä,
olemme oppaanakin siellä.”
**********************************************
Lastuna laineilla.
Seilaan lastuna laineilla veden,
näkyy väin aavaa tuolla,
ei tiedä minne nyt menen,
on rannaton ulappa joka puolla.
Kuljettaa kauaksi tuulet nuo,
veden pinnalla puhuri kantaa,
pääsenkö koskaan rakkaani luo,
seilaanko päin kotirantaa.
Odottaako siiloin siellä hän,
kun viimein rantaan astun,
tarjoaako pyyhkeen pehmeän,
nyt täällä likoan ja kastun.
Päättyykö lopulta matka tää,
näenkö hänet vielä kerran,
olkoon se silloin matkani pää,
oi luoja, armoa suo sen verran.
********************************************************
Spartalainen
kuka olen
mistä tulen
minne menen
olen spartalainen
ruoskittu melkein kuoliaaksi lyöty
armoton, ovela, varas
varastan sieluja
otan ne orjakseni
mutta olen lempeä isäntä
annan sielujen elää
elän heidän kanssaan
olen heissä kiinni
tunnen maailman manat
tiedän monet lempeät sanat
lyön takaisin niillä
se on kohtaloni
olen spartalainen
********************************************************
Paimenpoika parka.
Vesi maan mutaan liiskaa,
sade kasvojani piiskaa.
Kuljen, mietin, matkaa taitan,
jalkaa toisen edelle laitan.
Mietteet lie minne johtaa,
kunnes silmä tutun näyn kohtaa.
Edessä pieni rehevä heinäsaari,
kauniskin, muutama vaivainen aari.
On syksy, kohta maakin jäässä,
elanto jo muutaman askeleen päässä.
Pieni katras, muutama lammas arka,
siinä elosi, voi paimenpoika parka.
********************************************************
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Pieni tuuli äänen kuiskaa,
hipsuttelee sadun huiskaa,
kutittelee korvan takaa,
hymyhuulet poskiin jakaa.
Kesätuuli soi lempeästi,
laulaa laulun hempeästi.
Syksytuuli jonkun kerran,
itkee kesää hetken verran.
Talvituuli taikoo jäätä,
putsaa pöydän oikopäätä.
Tuulella on monta mieltä,
puhuu joskus sadun kieltä. - Puhaltaa lämpö tuulen vielä hento,
päättynyt on kesäinen perhosen lento.
Kuin juopuneena lehdet vaeltaa tiellä,
lintujen laulu ei kuulu enää siellä.
Muistoja kesän kera auringon saaton,
kaikuja kantaa tuo tuuli vain maaton.
Minne lie matkalla tämänkin kerran,
menee kai sinne mihin tahto on Herran.
Kesällä kulki pitkin piennarta pellon,
kuuli keijujen kuiskeen ja soiton kissojenkellon.
Auringon lämpöinen retki luo kesäistä harhaa,
ei näy keijuja ei enää kukkientarhaa. - Tuuli käy min silmä kantaa,
periksi ei voi yhtään antaa,
Tyynellä on niin pieni piiri,
ei liikahda edes tuuliviiri.
Lyö myrsky silmää, tuulta kantaa,
viirillekään ei voi rauhaa antaa.
Koivun oksista vitsat katkoo,
sillä pahatkin riidat ratkoo.
Virkeänä on aikaan kukonlaulun,
viillättää siinä yli kellotaulun.
Yön pimentoon kun päivä hukkuu,
tuuli levähtää ja vähän nukkuu.
Aamuun asti aika saa luvan,
tuudittaa uneen tuulentuvan.
Ummistaa silmät sudenhetken,
aikainen aamu tuo uuden retken. - Ylös katsoin, kaukaa kuulin
tulevan sen myötätuulin.
Kuljen vain piennarta ojan,
polkuja pienen paimenpojan.
Jo puiden lehdet irtotyvin,
tietää sen saman varsin hyvin.
Länsi puhuu pohjan suulla,
näkee sen kun alkaa tuulla.
Kertoo aina karua kieltä
kun lähti pois kotoansa sieltä,
miten ypöyksin matkallaan,
kulkee, kulkee ja kulkee vaan.
Matkallansa luo katseen tiehen,
näkee pienen matkamiehen.
Hetken huoaa, katse jotain kysyy,
pienen matkan samalla tiellä pysyy. - Vauhdikas ja rento
on syystuulen lento,
ei turhaa tee majaa,
tunne esteitä ei rajaa.
Kiirii kautta rantain,
hyvän tuulen antain.
Mielessä sen monta,
tarinaa hyvää, ajatonta.
Luoteeseen se liitää,
lännestä usein kiitää,
pahaa pohjan akkaa,
rakeilla niskaan nakkaa.
Lämmin lounatuuli,
kesän kutsun kuuli,
sinne lähti ilma nätti,
meidät tänne kylmään jätti. - Elämän kaarta, kapeaa sarkaa,
muistot haalenee, mielestä karkaa.
Mitä oli ennen, mitä on nyt,
sitä nuo sanat on kysynyt.
Lienee mieli vastausta vailla,
jollei kulje isiensä mailla.
Siellä olen isäntä, siellä olen renki,
voimaansa uhkuu vielä taattojen henki. - Niin pienen pieneen aikaan,
kuin ei hetkeäkään ois,
mitä aatos aikaan saikkaan,
vei sekunnin vain pois.
Tuo aatos hetken kiisi,
vei unelmani tuo,
hänen luokseen liisi,
joka hetken mulle suo. - Aika kiireinen jo huokaa,
rauhanenkelit viestiä tuokaa.
Lentäkää alas luokse lasten,
päät painakoot siipeänne vasten.
Vei kiire aikuiset harhaan,
hukkaan heittivät elämän parhaan.
Aika armoton kotiinpäin juokse,
vie lapset äitinsä luokse. - Aika kun elämän tuo,
pieniin hetkiin onnensa suo,
paljon ilonhetkiä jakaa,
muistoja kauniita vuosien takaa.
Menee menojaan menneet ajat,
menköön nuo kasvojen vanhentajat,
kuulkoon miten kulkumme täällä,
ajastaikaan on palomme päällä. - Aika mi vierellä käy,
sille ei huomista näy,
se käy mukana niin,
koko ajan vierellä siin.
Ajalla jolla mahti on,
sekä eloon, että kuolohon.
On läsnä, vaiti ja vakaa,
oman aikansa huolella jakaa. - Valtapeliä
Auringon lämpö sen aikaan saa,
jo kuivuu kastuneinkin maa,
pisarat joita kyyneleiksi luulin,
alas ropsahtelevan kuulin.
Se oli sen kasteen aikaa,
luonnon luomaa pyhää taikaa.
Näin oli elon vuoro taas,
näyttää kellä on valta maas.
http://www.youtube.com/watch?v=jMG9ShM40ZA - Vesisade
Puut itkevät kyynelten lailla,
vesipisaroita täällä metsämarjojen mailla.
Puro pienoinen uomassaan herää,
pisaroina veden pohjalle välkkyen kerää.
Oli taivas harsoinen, pilvistä sankka,
sade vetinen, kiukkuinen ja rankka.
Näin kasteellaan nimen maalle tuo,
kodin ja onnen mi suo.
http://richardxthripp.thripp.com/files/photos/stock/source/raindrops-ss.jpg - Tervapääsky
Laiuloin oksallain, minne mensin?
Ylös taivaalle taas lensin.
Näkyi kaikki laaksot sekä vuoret,
ihmetteli sitä kovin silmät nuoret.
Tuli vastaan outo kiitäjäinen,
kaunis, siro, huimapäinen.
Lentänyt varmaan kaukaa pilvistä saakka,
musta lintu, mutta ei naakka.
Uteliaisuus pojan mieleen hiipi,
huusin, mitä siellä ylhäällä näkyy sirosiipi?
”Eipä siellä sen kummempia,
pilvet tuolla kaukana vähän tummempia.”
Maailma kaikkea ihmeitä on täynnä,
vaikka vasta muutamalla lennolla oon käynnä.
Paras paikka silti vielä pesäpuussa,
siellähän äiti odotteleekin jo toukka suussa. - Surusävel
Yöhön nukkui punarinta,
karu kaunis ajan ilta.
Elo niin kuin koskikaran,
kylmä suihku ylle aran.
Lauloi laulut tilhenmarjan,
kuuli äänet lypsykarjan.
Kysyi uneen tietä mustarastas,
tule, korppi hänelle vastas. - Juoruja
Ojan penkalla, vähän vino,
vanha harmaa seipäiden pino.
Silloin kaikki käsillä taiten tehtiin,
aikaa ollut paneutua juorulehtiin.
Kaikki juorut suusta suuhun kulki,
asiat tehtiin koko kylälle julki,
kenellä se eilen puhelin taas soikaan,
tyhjä katiska yhdistettiin siihen hulttiopoikaan.
Kenelle oli tullut viinasta taakka,
tiesi heti kuka käynyt on kaupungissa saakka.
Kaikki tuntemattomat ja tutut,
jakoi kaupan penkillä nämä jutut. - Yksi monista
Kedoilla ja pellonpientareilla,
ojan suulla ja kiviaidanteilla,
kukkii kukat kesän kauneimmat,
joista laulut ja villit unelmat.
Yksi niistä on kasvanut kauniimmin,
se on kukista kaikkein suloisin,
lehdon suojassa viihtyy vain,
puhdas ja kaunis kuin oma unelmain. - Suoniitty
Suo syliinsä sulkee,
pieni polku sinne kulkee,
kuuset sen suoja,
kedon tehnyt on luoja.
Siellä aiemmin laidunsi karja,
nyt elää peurat ja sudenmarja,
alla seittien nukka,
yllä ohdakkeen kukka.
Sinne vaimenee tuulet,
vain linnunlaulun sa kuulet,
paljon on aikoja nähneet
aikaiset elämän lähteet. - Niitty
Niittypellon piennarpuku,
siinä loistaa kukkain suku.
Aho antaa mansikoita,
metsänpuoli puolukoita.
Kellertää leinikinkin kukka,
kiven luona pieni tähti rukka.
Apilatkin aurinkoiset,
siellä kesän kukat suurenmoiset. - Päivä kedolla.
Aikainen aamu jo auringon suo,
lämpöisen katseen kääntää kukkasten luo.
Luojan luomat, kauniit ja somat,
niityn koristeet, maailman omat.
Päivä on kirkas, lämpöä henkii,
hattarapilvet taivaalla leikkii.
Kedolla kukkasten pystyssä pää,
aika kun hetkeksi paikoilleen jää.
Laskee jo kehrä kohti taivaan rantaa,
siunatun kasteen vielä kukille antaa.
Yöhön kukkanen nuppunsa sulkee,
aurinko autuas maillensa kulkee. - Kutsulaulu
Kuuluu laulu lainehilta,
kutsuhuutoon vaipuu ilta,
istuu siinä kuoro noita,
rantakaislikon sammakoita.
Kurnuttelevat niin tietävänä,
viretuulen vietävänä,
kuulostellen kevätaikaa,
katsastellen kutupaikkaa.