Luzer
Nykyisin haluan vetäytyä vain omiin oloihin. Tiedän, ettei se ole hyväksi minulle, mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa. En halua, että huono elämäntilanteeni paljastuisi kenellekään. Avaudun murheistani mieluiten ammattihenkilöille jos mahdollista.Riittävän hoidon saaminen on kuitenkin vaikeaa, joten aina välillä maljani vuotaa tänne keskustelupalstoille. Kestämisiä!!!
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia16 aloitusta · 99 kommenttia
- En kerro täällä tarkemmin sitä, miten tilanteeni lähti nousuun siitä huolimatta, vaikka kaikki asiat taustalla ovat yhä ihan yhtä hujan hajan, kuin aina ennenkin. Olen elellyt hyvin varatonta elämää, käynyt hakemassa leivän leipäjonosta jne. Tällainen elämä näin syksyn pimenevinä aikoina alkaa taas kypsyttämään... Mielialani ei ole läheskään niin huono, mitä se oli viime helmi-toukokuussa, mutta jos avun piiriin en vieläkään pääse, ensi talvi tulee varmasti olemaan vielä rankempi :(
- En ole kysellyt itsemurhakeinoja, vaan siitä, kuinka olen riittävän hoidon puutteen ja lukuisten odottelujen ja pomputtelujen jälkeen ahdistuneena tyriny ja joutunut entistä syvempiin ongelmiin. Tällä hetkelläkin koen todella voimakasta ahdistusta, mutta en tartu viinapulloon. Olenkin nyt vain lähinnä ollu ja katsellut kattoa... Ei ole varaa mennä minnekään, joten tässä ei ole paljoa muuta vaihtoehtoa, kuin vain odotella ja odotella, sekä pyöritellä peukaloita, kunnes joskus ehkä tulee joku ratkaisu. Harmi vain, että yksin täällä asunnolla lojuessa on ihan mielettömästi aikaa murehtia ja murehtia, kun ei saa ajatuksia siirrettyä minnekään muualle. Tuon valkoisen seinän kattominen kun ei tarpeeksi poista minua tämän hetkisestä tilanteesta.
Aivoni ovat jumissa, enkä kykene itse järjestelemään asioita.
Rahahuolet ovat täyttä todellisuutta, koska sitä ei juuri ole ja pommeja voi odottaa nurkan takana, onhan niitä jo menneisyydessäkin pitkä rivi.
Uusin pommi, eli mahdollinen rangaistus toilailuistani on tiedossa ja sekään ei yhtään helpota tilannetta. Kerron sen siis uudelleen ja toivon, ettei se taas johda tämän aloituksen poistamiseen. Erehdyin pitkän odottelun ja ahdistuksen alla tarttumaan viinapulloon. Join filmin poikki ja sinä aikana olin mennyt radalle hyppimään. Olin löytänyt hylätyt spraypullot radalta joita olin alkanut testaamaan ja jäin siitä rysän päältä kii. Siitä ei ole pienintäkään muistikuvaa, kun hyppelin radalla, saatikka siitä, että olin saanut spraypullot jostain käsiini. Ensimmäinen muistikuva oli, kun olin jo töhrimässä ja vartija yllätti minut itse teosta. Tästä siis on tulossa rangaistus. Vahinkojen suuruus ei ollut kovin suuri, mutta tiedän, että töhrimisestä on langetettu aika pahojakin rangaistuksia, joten mulle voi tulla aikamoisen kallis lasku!
Mitä tästä opin? Vaikka kuinka ahdistais ja seinät tuntuisivat kaatuvan päälle, en hukuta murheitani enää viinapulloon, vaan on kestettävä tämä kaikki loputon tuska ja hyväksyttävä se tosiasia, että en ehkä tule pääsemään riittävään terapiaan lähiaikoina, jos nyt en koskaan. Hyväksyttävä se tosiasia, että elämäni on ehkä ainaista rämpimistä tästä eteenkin päin. - Ihme moderoija tuolla masennuspalstalla. Kaikki kirjoitukseni poistetaan, mutta muiden paljon rankemmat kirjoitukset saa säilyä. Minulla ei ole oikein mitään muuta kanavaa enää avautua, kuin tämä vanhoillislestadiolaisuuspalsta :(. Ihan samanlaisia kirjoituksia olen sinnekin kirjoitellut, mitä tänne, mutta sieltä ne putsataan pois.
- Välillä se vain vaikuttaa nukkuvalta tuo Jeesus. Eilen sain muutaman asian etenemään. Pieniä asioita ne on normikunnossa olevalle ihmiselle, mutta minulle todella suuria ponnistuksia. Vielä on paljon ponnisteluja edessä päin. Mulla on taipumus pelätä pahinta, koska menneisyyteenkin kuuluu niin paljon monenlaisia epäonnistumisia ja takkiin ottamisia.
- Eivätkö nämä tukihenkilöt ole lapsia ja nuoria varten?
Itse en ole syrjäytynyt, ainakaan vielä. Ihmeen kauan oon pystynyt olemaan ihmisten kanssa, vaikka viimeiset vuodet onkin ollu mieletöntä rämpimistä. Ystäviä en kuitenkaan tahdo kuormittaa omilla huolilla. Eiväthän he edes tiedä, missä mudassa uin.
Ainoastaan muutamalle olen kertonut jotain ja he ovat rehellisesti sanoneet, ettei jaksa kuunnella niin raskasta tekstiä. Haluan säästää ystäviä, etten menetä niitä lopullisesti.
Vaikeuksistani johtuen en jaksa olla aina hirveän sosiaalinen, mitä normaalisti olisin. - Mullekin on tarjottu vain lääkkeitä. Ei noista SRRI-lääkkeistä oo ollu yhtään mitään apua. Niitä toki napsin, mutta oloni on ihan sitä samaa.... jatkuvaa alakuloa jota pahentaa tekemättömät työt ja se, etten kykene hoitamaan mitään asioitani. Lääkkeet eivät lohtua tuo, vaikka määräisivät mitä huumeita. Luotto on kyllä mennyt lääkäreihin täysin. Taitaa köysi tai niskalaukaus olla paras ja toimivin hoitomuoto. Miksi se itsemurhan tekeminen onkin niin vaikeaa?????!!!!!
Suosittelisin näille pillerilääkäreille pyssyjä... joilla ne ottais hallitusti masentuneelta nirrin pois, ni ei tarvis sitte ite sitä tehä. - Yhä odotellaan. ja odotellaan. Kuinka monen asian täytyy kaatua niskaan ennen, kuin hommat alkavat oikeasti edetä?
Odottelevan aika on pitkä.
Erityisesti tämä epätietoisuudessa eläminen rasittaa.
En saa mitään aikaiseksi. Minua jopa syytetään laiskuudesta ja on sanottu, että se on vain mun syytä, miksen pääse oikeanlaiseen hoitoon. Kuulemma lääkärin b-lausuntokin olisi helppo saada!
Mikä minussa on siis vikana, kun itse en sitä onnistu saamaan.
Ja toinen on tuo HUS:in lähete neurologisiin tutkimuksiin. Sieltä sentään olen saanut myöntävän vastauksen, mutta asia ei ole edennyt siitä eteen päin.
On jotenkin turhauttavaa taas mennä sinne ns. matalankynnyksen paikkaan puhumaan, ku tässä on soudettu ja huovattu kuukausi jos toinenkin. Tai jos lähetään siitä, että eka kerran hain apua jo vuosia sitten.
Jos huomennakin jäpitän tässä samaisella sohvalla saamatta yhtään mitään aikaseksi, lähen kyllä sinne ns. matalankynnyksen paikkaan. Ei tämä voi näin jatkua. En pääse ikinä toteuttaa niitä pienimpiäkään unelmia tällä menolla. - En usko, että sen enempää uskot, kuin ateismikaan tuo kenellekään auvoa. Ateismi ei sovi kaikille, niin kuin ei myöskään uskonnot. Tärkeintä on se, että on sinut oman vakaumuksensa kanssa, oli se sitten mitä tahansa. Jos uskonto ottaa enemmän, kuin antaa, se ei ehkä ole hyväksi. Itelle tämä oma usko antaa enemmän, kuin ottaa. Ongelmani eivät johdu uskosta, vaan ihan muusta. Toki jotku voivat väittää, etten olisi ikinä kokenut mitään ahdistusta tms. jos olisin ateisti. Miksi masennusta ja vaikeuksia on myös uskonnottomien keskuudessa?
- On ja vaikka mitä, mutta ne eivät johdu tästä uskosta. Usko on minulle voimavara, joka auttaa näissä vaikeuksissa. En ala tässä erikseen luettelemaan niitä, kun luulen, että ne ovat käyneet aika hyvin ilmi aiemmissa kirjoituksissani.
- Ihan samoissa tunnelmissa menen itsekin. Suviseuroissa sielu ja mieli lepäsi. Oli kiva nähdä tuttuja, laulaa yhdessä muiden kanssa, sekä kuunnella seurapuheita ja puheenvuoroja.
Säätkin olivat tänä vuonna seuravieraiden puolella.
Takaisin tullessa ahdistus taas valtasi mielen. Vaikka olen yksin, enkä siis perheellinen, minullakin on runsain määrin huolia ja murheita. Ehkä enemmän, kuin perheellisillä, sillä heillä sentään on toisensa. Minulla ei ole muuta, kuin aikaa murehtia omaa tilannettani (vaikka pitäisi koko ajan järkkäillä omia asioita paremmalle mallille). - Pääsin suviseuroihin. Sai hetken olla irti murheista. Nyt taas ollaan täällä asunnolla. Ahdistus nousi heti pintaan, kun tulin takaisin asunnolleni. Niin moni asia vaiheessa. Niin moni. Piristyn heti, kun pääsen irti tästä kaikesta normaalista arjesta.
- Elämän ei pidä olla vaikeaa, mutta vaikeat elämänvaiheetkin kuuluvat elämään. Se, että elää askeettista elämää, ei tarkoita aina sitä, että sellainen elämä olisi vaikeaa.
Helpolla elämällä tarkoitin sitä, että ihminen hakee aina vain helpompaa ja helpompaa elämää, mutta murheet eivät kuitenkaan minnekään katoa. Ihminen on usein kärsimätön eläin. Ei jaksettais kestää hetkeäkään epämieluisaa oloa. Liiallinen kärsimys taas on eri asia. Sellaista ei varmastikaan toivo kenellekään! - Suviseuroihin kokoonnutaan siksi, että saa nähdä muita samalla tavalla uskovia. Suviseuroissa on mahdollisuus nähdä kaukana asuvia kavereita ja sukulaisia. Isossa teltassa on kivaa kuunnella seuroja ja laulaa yhdessä muiden kanssa. Ne, jotka ovat tässä yhteisössä syntyneet ja eläneet, ymmärtävät suviseurojen vetovoiman. Toki on niitäkin, jotka eivät nauti suviseuroista. Esimerkiksi yksinäisille suviseurat voivat olla koettelemus. Niin ne ovat minullekin olleet joskus. Nyt kävin suviseuroissa ja nautin niistä. Omat asiani toki voisi olla paremmin, mutta en antanut niiden haitata menoani. Tulin virkeämpänä pois, mitä sinne mennessä.
- Elin nälässä helmi-maaliskuun tienoilla. Kauraryyneillä ja nuudeleilla elin useamman kuukauden, kunnes nekin loppuivat. Myös häätö oli lähellä maksamattomien vuokrien vuoksi. Eli olin vähällä lentää ulos. Tuolloin en tiennyt mitään paikallisista leipäjonoista, enkä edes matalan kynnyksen avautumispaikoista. Yhdessä ammattilaisten kanssa sain luovittua elämästäni jonkinlaisen ja sain lopulta minulle kuuluvia etuuksia, joskin olin menettänyt aika paljon rahaa..... joita ei takautuvasti voinut enää saada!
Edelleen hajamielisyys, pätkivät aivot yms rasittavat matkaani. Tiedän, että niistä voi koitua jatkossakin taloudellista epävarmuutta, ellen pääse vihdoin ja viimein kauan kaipaamani avun piiriin.
Jotta asiat alkaisivat rullaa paremmin, tarvittaisiin
1. Keskittymiskyky paremmaksi
2. Paineensietokykyä (etten lamaannu paineen alla), sekä
3. Työ, jota voin tehdä vakituisesti ja jolla saa riittävän toimeentulon.
Oma äly ei riitä näiden asioiden ratkaisemiseksi. Olen kokeillut vaikka mitä. Esim rentoutumisharjoituksia, lenkkeilyä, itsensä kehittämistä, päivien aikatauluttamista jne. Vain lenkkeilyn ja rentoutumisen hallitsen. Muissa en. Ja hajamielisyys seuraa minua, kuin hai laivaa. Olen myös uskomattoman töhö. Mutta enää en säti itteä omista kommelluksista. Mitä nyt käsiin hajoaa kallis kahvipannu, potkasen varpaan kerran jos toisenkin ihan turraksi, astun vahingossa kännykän päälle niin, että lasi hajoaa, ja hukkailen ja unohtelen tavaroita sinne tänne. - Ainakaan minulla ei ole ketään, ketä raahaisin.... Riittää, että raahaan omat luuni. Välillä luuni vain tuntuvat niin kovin raskailta, ettei askel tahdo luonnistua.
Perheellisissäkin on eroja. Ei kaikki jaksa, eikä ole pakko. On ihan luvallista jäädä seuroista pois, jos voimat tai varat eivät anna myöten. Suviseuroissa käynnit eivät ole uskon mittari. Ei edes se, kuinka ahkerasti jaksaa käydä seuroissa. Toki seuroissa käynti tekee uskomisesta helpompaa.
Tiedän monia suurperheitä, jotka nauttivat suviseuroista ja jaksavat viedä kerta toisensa jälkeen kaikki lapsensa suviseuroihin. Monet perheelliset ovat sanoneet, ettei elämän tarvitsekaan olla helppoa. Jos helppoa elämää tavoittelee, sitä tulee niin mukavuudenhaluiskesi, ettei tyydy enää mihinkään, vaan aina löytyy jotain, mistä valittaa. - Kuulusteluissa minulle annettiin vaihtoehdot, eli mennä käräjille selvittää asiaa, tai sitten kirjallisena. Päädyin kirjallisiin, koska näen, että käräjistä ei ole hyötyä. Minähän tein teon äärimmäisen ahdistuksen alaisena. Ahdistus kävi niin kovaksi, että sorruin lievittämään sitä alkoholilla tietämättä yhtään, mihin se johtaa. Päätin loput alkoholit joita minulla oli, kaataa lavuaarista alas. Todella huono lääke ahdistukseen!!! Eli ahdistus on nyt kestettävä sellaisenaan ja rukoilla, että jonain kauniina päivänä pääsisin hoidon piiriin.
Puhujat eivät ole koskaan kehuskelleet rötöksillä. Usein puhujiksi asetetaan sellaisia, jotka koetaan uskossaan vakaiksi ja joiden tiedetään elävän muutenkin nuhteetonta elämää. Se, että joku asetetaan puhujaksi, ei tietysti tee siitä synnitöntä. Samanlaisia vikoihin joutuvia ihmisiä ne puhujatkin ovat. Ja jos seurakunta näkee, että jollekin puhujalle olisi hyvä antaa vapautus, niin sitten toimitaan niin. Ei kuitenkaan hätiköiden, vaan ensin puhujaa puhutellaan. Jos hän aiheuttaa tämänkin jälkeen hämmennystä, tai ei sairautensa vuoksi ole kykenevä sananpalvelijan tehtävään, hänet voidaan vapauttaa tehtävistä. - Maaliskuussa (vai oliko se helmikuussa) yritin intensiivisesti päästä ammattiavun piiriin. Kun en siinä onnistunut, eikä mikään luonnistunut, menin niinsanottuun matalankynnyksen päivystykseen, josta sitten pääsin lopulta sekä debressiohoitajan, että sosiaaliohjaajan pakeille. Debressiohoitajalla käyntejä oli neljä, ja niiden ansiosta olen nyt pääsemässä (os olen) niihin tutkimuksiin, joihin olen yrittänyt hakea jo useita kertoja aiemminkin. Sosiaaliohjaaja taas kertoi leipäjonoista ja ilmaisista ruokailupaikoista, joiden avuin olen pystynyt elämään. Molemmille ei ole enää käyntejä, vaan minun vain täytyy odotella tulevia tutkimuksia.
Olen ehtinyt tässä odotellessani antaa itselleni jos minkänkilaisia diagnooseja, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, yleinen ahdistushäiriö ja yleisesti vain mielisairaus :). ADD:ta, eli ADHD:ta ilman ylivilkkautta, olen epäillyt aiemmin, jonka vuoksi tutkimuksiin olenkin hakeutunut. Suurin ongelmani kun on hajamielisyys, josta kaikki ongelmani ovat johtuneet. Sekä ahdistuksen alla täysin jumiutuvat aivot, joka on todella ärsyttävä piirre. - Vanhempani tietävät vain pintaraapaisun ongelmistani. En halua kuormittaa heitä.
Vanhemmat eivät edes voisi auttaa mua rahallisesti, joten heidän kukkarollekaan en haluaisi mennä.
Olen tehnyt asioita oman tilanteeni eteen, mutta kun kaikki asiat tuntuvat hoituvan niin hitaasti. Niin järjettömän hitaasti, että alkaa sinni loppumaan.
Keväästä asti olen odottanut tutkimuksiin.
Toinen, joka on kestänyt ikuisuuden, on keväinen toilailuin syvän ahdistuksen kourissa. Vasta kävin poliisilaitoksella kuulusteluissa, vaikka itse tapahtumasta on kuukausia aikaa. - Sori, mutta mulla ei ole lapsia.
- Näillä näkymin olen tulossa. Nyt vain tuli uusia käänteitä, jotka voivat estää suviseuroihin pääsyn. Olen ollut nyt viime viikot aika lamaantuneena joka alkaa näkymään pikkuhiljaa taloudellisessa tilanteessanikin. Töiden haku on tökkinyt ja vähän kaikki muukin. Etuudet ovat taas jäissä. Leipäjonojakaan ei näin kesällä ole siinä mitassa, mitä niitä oli keväällä, kun järjestäjät ovat kesätauoillaan.
Toinen asia onkin sitten se, että vaikka nyt olisikin mahdollisuuksia tulla, eikä mikään muukaan asia estä tulemista, on se, että onko mieltä tulla tällaisena huonona ja epäonnistuneena ihmisenä sinne.
Kirjoittelen tänne sitten, tuliko lähdettyä suviseuroihin, vai ei. Yöpaikka ja kyydit yhä selvittämättä.