Tunteita kuumentanut ottelu oli takana, olimme voittaneet ruotsalaiset 3-2. Olin jo pimeässä ja lämpimässä peiton alla, mutta en vielä unessa, kun kuulin miten huoneeni ovi hiljaa avautui. Raotin hieman silmiäni, ja sil…
Ehdin maalin edustalla nähdä, kun Ruotsin pelaaja numero 15 taiteili kiekon maalin takaa kulmalle ja yritti siitä livauttaa sen maalivahtimme ohi. Mutta vahti oli juuri niin hyvä kuin aina, meni nopeasti polvilleen ja p…
Olin ollut töisssä uudessa paikassa ja paineet uutena työntekijänä oli suuret, olin aivan uusi näissä kuvioissa. Nina käski minut jäämään ylitöihin viikonloppuna, noh sopihan se kun ei kotiinkaan ollut mikään kiire. Nin…
Herään joka-aamuiseen herätyskellon soimiseen. Painan torkkua; 5 minuuttia lisää aikaa nukkua, vaikkakin aika tuntuu sekunnilta. Herään, laahustan suihkun kautta vessaan ja taivutan ripset, laitan ripsiväriä, puuteroin …
Kaikki alkoi siitä kun olimme mieheni kanssa sopineet että lauantain alkuillasta molemmilla olisi vähän omaakin aikaa tutustua kaupunkiin ihan yksinään. Olin bongannut jo eräästä mainoslehtisestä naisten salongin jonka …
Nuori mielellään hoikka ja kaunis bi malli haussa sensuelleihin ja seksikkäisiin kuvaussessioihin kauniin naisen kanssa. Meilaa sensuart@hot-shot.com
Miisa on 16-vuotias ujo punahiuksinen nätti tyttö. Hanna on noin kolmekymmentä vuotias tummahiuksinen itsevarma ja isorintainen lääkäri. Sini on myös kolmenkymmenen kieppeillä oleva nainen. Sini on sievä blondi joka on …
Tulin juuri navetasta ja silloin näin sut. Gummisaappaani alkoivat tupsuttaa ja henkitykseni alkoi läähyttää. Iso kielesi nuoli minua arasta paikasta ja päästit möreän ammuu...sillon laukesin ja sinkkisanko kiepsahti la…
Saavuttuamme Sannan asunnolle, joka oli kiva pikku kaksio. Sanna kysyi otanko juotavaa valkoviiniä. Hänellä on pullo jemmassa, Sanna lähti keittiöön puuhastelemaan pullon kanssa. Kävin lepäämään hänen divaanilleen, alko…
Kirloitella tarinoita missä naiset harrastaa ihania pissileikkejä!!
ANNIINA Jono koulun edessä oli pidempi kuin olin odottanut. Retrodisko näytti vetävän enemmän väkeä kuin olin etukäteen odottanut. Oli ollut entisen ala-asteeni rehtorin idea kutsua kaikki vuonna 1995 koulussa opiskelle…
On tää hurjaa..
Lähettäkää mulle novelleja osoitteeseen heimievaan@luukku.com. Myös kaikki mahdolliset tositarinat ym. kiihottavat jutut kelpaa mainiosti. Ja tyttöjen väliset jutut on suosikkeja... ;) Siitä vaan lähettämään.
Olen päässyt kanssasi vihdoinkin kahden. Kaunis nainen, minun naiseni. Olemme olleet erossa jo pari viikkoa ja ikävä on raastanut meitä molempia. Mutta nyt olemme päässeet telttailemaan ja rauhallisen ja hyvin levätyn y…
. . . Jenni otti hitaasti dildon sisältään huokaisten samalla kevyesti. Punertavat hiukset olivat valtoimenaan, vihreät silmät tiukasti kiinni puristuneina. Tiia katseli kiihottuneena kuinka Jenni vavahteli vielä äskeis…
Saisinkos kiihottavia kuvia naisista leikkimässä toistensa kanssa.. ;) Saa olla myös mies joukossa..;D ja olis kiva saada samata aiheesta kiihottavia tarinoitakin ja olis kiva mailailla jonkun bi typyn kans ja vaihtaa a…
Voisiko joku lähettää mulle kiihottavia tarinoita naisten keskeisistä ja melkein millaisia tarinoita vain...? Vastaan samalla mitalla takaisin ;) Jeminah@netti.fi
Voisitteko ystävällisesti lähettää minulle seksinovelleja naisten välisistä jutuista... Kaikenlaiset novellit kelpaavat... Osoite on tytsi-83@suomi24.fi
lähettäkään mulle novelleja naisten välisestä seksistä heli-annika@jippii.fi
ajatusta yms. näiltä sivuilta http://groups.msn.com/Nailonnainen