Naisten keskenVastattu 13 v

Salibandyleiri 2

’Okei. Eiköhän siinä ollut kaikki tytöt. Jasmiina ja Marika ovat menneet jo edestä Jasmiinan perheen kanssa’, sanoin Annulle joka tarkisti nimilistan vielä kanssani. ’Joo..kaikki on nyt mukana. Onpas kiva kun päästään v…
Naisten keskenVastattu 13 v

Kiira ja Susanna

Voisiko joku kirjoittaa tarinan. Kiira olisi vaalea ja dominoiva. Susanna tumma ja hento. Molemmilla nuoret tiukat paikat.
Naisten keskenVastattu 13 v

Erilainen tyttöfantasia OSA 1

Oli lämmin alkusyksyn ilta kun nuori haltianainen Araias ratsasti kotikyläänsä sotaretkiltään. Matka oli ollut pitkä ja oli ollut kahden vuoden ajan poissa kotoaan, mutta parahiksi ehti kotitalonsa eteen kuullakseen sep…
Naisten keskenVastattu 13 v

Lauran hyppytunti

Hyppytuntejahan voi käyttää monella tavalla. Voi lukea kokeisiin, hengata kavereiden kanssa Mäkissä, jotkut menevät jopa lenkille. Minä käytän ajan shoppailuun, käyn katselemassa ihania koruja ja sovittelen milloin mitä…
Naisten keskenVastattu 14 v

treeniapua

10, 11...ja 12..puuuuh.. väänsin naama irvistyksessä ojentajasarjan loppuun ja huomasin sivusilmällä että salille saapui joku. Punttis oli auki enää vajaan varttitunnin ja minun lisäksi siellä oli treenailemassa vain va…
Naisten keskenVastattu 14 v

Ilta mitä parhain

Poistuin syysiltanan työpaikaltani, ylläni vain pitkä takki, piikkikorot ja alusvaatteet. Ei en ole prostoitu, olen malli, ja kyseessä oli ollut alusvaatekuvaukset, kun olinkin studiolle hukannut vaatteeni. Kävelin pitk…
Naisten keskenVastattu 14 v

Melisha

Lukio oli lusittu kunnialla läpi ja täytyihän sitä lähteä juhlistamaan vanhalla kaveriporukalla Melishan vanhempien huvilalle Kuusamoon. Melisha, Tommi, Eemil ja minä olimme tunteneet toisemme yläasteelta asti ja viettä…
Naisten keskenVastattu 14 v

Pitkän puutteen yllättävää hoitoa

Suljin sälekaihtimet ja sammutin valot. Avopuolisoni työkekka Ruotsissa oli venynyt ja venynyt, jo kuukauden mittaiseksi. Tänä aikana olin vasta löytänyt oman käden ilot, vaikka 19-vuotias jo olinkin. Nautin tästä hetke…
Naisten keskenVastattu 14 v

Ystävysten lomamatka

"Sain lahjakortin kylpylään kahdelle, lähdetkö seuraksi?" En ollut kuullut ystävästäni Jennistä mitään vuosiin ja olin iloisesti yllättynyt. "Voisihan sitä lähteä, milloin?" Juttelimme aikamme puhelimessa ja Jenni sanoi…
Naisten keskenVastattu 14 v

turvatarkastuksessa

Olin lähdössä parin päivän työmatkalle ja odottelin lentokentän turvatarkastusjonossa pääsyäni lähtöaulaan. Tarkastin peiliseinästä kampaukseni, tumman housujakkupukuni istuvuuden ja katsahdan vielä tyytyväisenä uusiin …
Naisten keskenVastattu 14 v

Ensi kohtaamisesta lähtien..

Iskin silmäni häneen jo silloin kun ensimmäisen kerran näin hänet. Mietin mielessäni, että vau miten ihana nainen. Ihana hymy, joka ulottui silmiin asti, kaunis ja suloinen, minua hiukan lyhyempi. Olin aivan myyty. Voi …
Naisten keskenVastattu 14 v

Ihana saunailta Osa 2

(ensimmäinen osa 'seksiä saunassa' -kategoriassa) Heräsin aamulla siihen, että joku hieroi alapäätäni. Havahduin ja minulla kesti hetken aikaa tajuta, että se oli Katja. "Huomenta" Katja sanoi hymyillen. Katja makasi al…
Naisten keskenVastattu 14 v

Fantasiaa. OSA 1

Ajattelin kirjottaa teille tänne tälläsen :) kaikki on itsekeksitty, ja 100% fiktiota. toiv tykkäätte. ~Olin suihkussa. Annoin veden virrata ensin päästäni tisseilleni, sitten vartaloa pitkin, alapään kautta jalkoja pit…
Naisten keskenVastattu 14 v

Tähtirannan tähtöset

Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtää ja tytöt siirtyivät mökin lämpöön. He laittoivat takkatulen roihuamaan ja paistoivat siinä vaahtokarkkeja. Kuitekin kuuma kesäpäivä ja saunominen oli tehtyt tytöt kiimaisiksi ja kumpikin …
Naisten keskenVastattu 14 v

Äitipuolen kanssa 2

Kylpyhuoneessa laskin ammeeseen kuumaa vettä ja kaadoin sekaan kylpyöljyä. Hetken kuluttua kuulin takaani askelia ja pian Mirjan kädet kietoutuivat ympärilleni takaapäin. Hänen rintansa painautuivat selkääni vasten ja h…
Naisten keskenVastattu 14 v

Salibandyleiri

Puhelimeni värisi verkkahousujeni taskussa tekstiviestin merkiksi. Katsoin kelloa, joka oli kymmentä vaille seitsemän ja vihelsin pelin poikki. ’Okei tytöt...ottakaahan vielä pienet loppuvenyttelyt ja sitten suihkuun. N…
Naisten keskenVastattu 14 v

cammmm

Olen suuntautunut ihan niinkuin valtaosa ihmisistä, ei ole muuta tullut mieleenkään, paitsi lähiaikoina ihan hullua. Haluaisin olla camissa toisen tytön kanssa, ons sellaista edes muut tehneetkään???
Naisten keskenVastattu 14 v

Olenko bi vai olenko... 1

En koskaan ennen ollut maannut alastomana kiinni toisessa alastomassa naisessa. Iho ihossa, rinnat vasten toisen rintoja, kädet hyväilemassä toisen pakaroita ja tuntien kuumat huulet omilla. Iholla kevyt hiki ja ympäril…
Naisten keskenVastattu 14 v

aah

Mä olin just päässy töistä ja olin just avaamassa kotiovee kun tuttu ääni kuiskaa takanani voitasko tehä jotain mieltäylentävää. Mä säpsähdin kun tajusin et se on mun opiskelukaveri. Mä oon jo kauan haaveillu tästä tila…