Narsistista irti pääseminen?

Onko kellään vinkkejä/kokemuksia miten päästä narsistista irti. Ei suostu käsittämään, että haluan erota hänestä. Olen yrittänyt erota kauniisti, niin ettei sekoa ihan täysin ja ala järjettömiin tekoihin. K.o. nainen ei…

Suhteen loppu? -lasten tavarat pitkin metsää

Pieneltä paikkakunnalta on metsästä löytynyt surullinen roskavuori, jossa lojuu mm: Lasten valokuva, lasten polkupyörä, lasten leluja, asiakirjoja. Voisiko kuvitella, että perheen toinen aikuinen on ensin paennut lasten…

Uskallanko lähteä käpälämäkeen?

Pian ollaan oltu jo kymmenen vuotta yhdessä. Nykyinen naisystäväni on ollut kaikinpuolin hyvä, ymmärtää minua vikojeni kera, ei motkota tai ruikuta turhista jne. ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta ne kuuluu suhteeseen. En…

Olen saanut miehiltä ikävää kohtelua

Mua on kehuttu tasapainoiseksi, kauniiksi, fiksuksi naiseksi. Mutta ongelmana on se, että olen saanut tapailemiltani miehiltä ikävää kohtelua. Jättävät mut huomioimatta, vaikka aikaisemmin ovat viihtyneet mun kanssa ja …

Jumalattoman hyvä olo vapaudesta

En olisi uskonut miten hyvältä tuntuu erota, kun lapset ovat viimein lentäneet pesästä. Toivon, että puolisonikin osaa nauttia tästä vapaudesta. Emme alunperin sopineet yhteen, mutta liian sitkeästi olimme liitossa last…

Erotako hyvästä suhteesta?

On nyt tarve saada omia ajatuksia ulos ja kiitos jos joku jaksaa näihin kommentoida. Olen ollut parisuhteessa kolmisen vuotta ja emme asu yhdessä. Tapasimme Facebook datingin kautta. Mies vaikutti järkevältä ja tuli tav…

Läheisen kanssa rikkoutuneet välit

Läheiseni puoliso on vihoitellut minulle useamman vuoden mitättömän asian takia. Hän on pyrkinyt laskelmallisesti hankaloittamaan meidän yhteyden pitoa ja näkemisiä sekä toivonut etten enää kuuluisi heidän elämäänsä. Hä…

Mies lopetti sormia napsauttamalla suhteen

Oltiin reilu puoli vuotta yhdessä ja suhteen aikana mies kertoi monesti kuinka tärkeä, ihana olen. Tuli sellasia runollisia viestejä jos oltiin hetken erillään. Asuttiin omissa kodeissa. Myös reissuja ideoitiin ja oli v…

Eron pohdintaa

Hei! Olen ollut 2,5 vuotta suhteessa poikaystäväni (28v) kanssa. Eilen kuitenkin päätin suhteen, koska en saanut tarvitsemaani vastakaikua ja se vaivasi kokoajan ja teki mielen haikeaksi. Toki nyt pohdin että teinkö vää…

Miksi on niin vaikea lähteä?

Olen surustellut muutaman vuoden miehen kanssa, jonka persoonallisuudessa on, paitsi eritysherkkyyttä, myös kykenemättömyys keskusteluun ja agression tunteiden hallitsemiseen. Tällä hetkellä tuntuu myös, että masennus o…

Teinkö oikein lopettaessani suhteen

Seurustelin mieheni kanssa yhdeksän kuukautta ja alku oli ihanaa, mutta syksystä asti meillä on ollut paljon haasteita. Miehellä on lapsia, mutta minulla ei ja minun on ollut hankala sopeutua heidän perhe-elämäänsä. Mie…

Miten erota teininä

Hei, olen 15-vuotias poika, haluaisin erota tyttöystävästäni, koska en näe häntä usein, en tunne rakkautta hänen kanssaan, ja minulla olisi yksi toinen kestä tykkään... En uskalla erota, koska olemme olleet jo yhdessä 3…

Uutta kohti

Se pitää vielä lisätä että mä kaipaan tajuttomasti häntä,olkoon etunimen eka kirjain M,siksi voisi olla hyvä päästä juttelee toisen naisen kanssa nähdäkseni pääsenkö ikinä ylitse M neidistä.

Suhteen lopettamisen syitä

Rotta vs. Hevonen: Huomiota herättävä iloa rakastava hevonen on hieman kärsimätön mutta peräänantamaton. Nämä luonteenlaadut sotkevat rotan laatimat ovelat suunnitelmat eikä rotta kestä sitä. Rotan on vaikea hyväksyä si…

Pitäisikö erota?

Pitäisikö tässä tilanteessa päättää suhde? Mies uhkasi juoksevansa liikenteen sekaan yskän takia siis flunssayskän. Hän on uhannut näin aikaisemminkin, En muista mistä syystä mutta on kuitenkin. Miehelle ei enää seksikä…