Että menoja pitää kiristää. Että saadaan revittyä näitä summia jostain. 1,5 prossaa 5 %puollustusmenoista hän vesitti selittelyllä. Vaan eipä puhunut mitään siitä että tuo raha menee 1,5 sotaan. Toisen maan sotaan. Tois…
Hengaillu pari vuotta silloin tällöin (2 kertaa/kk, viestitelty useast) käyty tansseissa,harrastettu seksiä,piletetty,patikoitu...ym. Suhde hiipumassa, kolmatta osapuolta ei ole,naisella haastava tilanne (alaikäinen lap…
siitä ei ollut epäselvyyttä ja aivan ihana nainen ja ihanin mitä olen koskaan tavannut mutta samalla se oli myös pahin painajainen. Tipuin korkealta. Edellisen suhteen traumat ja omat ajatuksesi tuhosi suhteemme niin et…
Tässä parhaillaan toivun tuoreesta erosta 5v suhteesta, omasta päätöksestäni. Vaikuttaa pitkälti siltä että olen omiani ahdistunut, ja toinen oli välttelevä.. omannäköisillä haasteilla. Väkivalta hiipi suhteeseen jo alk…
Sain narsistinaisen kiinni Tinderistä samaan aikaan, kun vakuutti minulle rakkauttaan. Vaikka olikin isku vasten kasvoja, tajusin pian vapautuneeni valheiden verkosta. Oli ihana ryöpsäyttää kaikki hänen päälleen ja kert…
Mikko pappa sanoi sairasvuoteella vaimolleen: jos en tästä aamulla herää niin mene sen Taiston kanssa naimisiin! Vaimo sanoi: miten sinä sellaista haluat? Sinähän vihaat Taistoa. Mikko vastasi: siksi juuri. Haluan että …
Meil oli oikein hyvä suhde, oli ihanaa rakastaa vaik toinen aina toivoikin et vois enemmän yhdessä harrastaa Vaan työ vei usein voimat, oli raudatkin verestä hävinnyt se toiselle oli pettymys, kun toinen aina vaan väsyn…
Ihmettelin kun hänellä oli aina menoa. Sovituista hän myöhästeli tekstiviestillä kuitaten. Lähentyessäni hänellä oli aina päänsärkyä. Minä vaan kotona hommin, ja odotin. Ainoa aromipesäni oli mustaa ja styroksia.
Moni on varmasti eron jälkeen havahtunut exän ostamaan kahvinkeittimeen, kaappiin unohtuneisiin cd-levyihin tai pyykinseasta löytyvään yllätyshuppariin. Mitä tavaroille oikeastaan pitäisi tehdä? https://www.city.fi/opas…
Rupesin syksyllä seurustelemaan naisen kanssa jonka olin jo tuntenut aiemmin.Seurustelumme eteni vauhdilla,2 viikon kuluttua kihlauduimme,ja olimme todella rakastuneita,eikä meillä ollut suhteemme aikana koskaan riitoja…
Täällä on paljon kirjoitettu miten pääsee eroon naisesta joka eyväksy/ halua erota.:Tekstiviatillä sitten kaikki estot eikä suostuta näkemään eikä keskustelemaan. Mutta jos ero tulee aivan yhtäkkiä , kaikki on mennyt hy…
Valheet ja yleensä valheelkisuus täyttivät suunsa ja tekonsa saivat minut häpeämään -ja miksi se kaikki jatkuieron jälkeen. Miten olette selvinneet kun toinen on ns valheellinen, puhuu puppua eikä edes anna mitään, mani…
parisuhteista, mutta minä haluan nyt kirjoittaa ystävyys, kaveri, tuttavasuhteestani. Vähän kuin YYa.sopimus, tukea kannustaa ja olla läsnä- suhteesta. Ystävyys suhteen menetys sattuu yhtälailla. Riippuen tietysti miten…
Moi, olen serustellut reilun 2v nykyiseen kumppanini kanssa. Vuoden vaihteesta asti kumpanistani on tullut oudompi jne, sanoin hänelle että miltä minustaa tuntuu ja hän paransi toimintaansa mutta nyt hänen käytöksensä a…
Miehellä on hirveä kiire saada tavarani pois• Sanoo, että kun kaikki tavarat on haettu ja on saanut olla yksin, voidaan katsoa uudestaan yhdessä oloa..
Olen jo jonkin aikaa epäillyt avopuolisoni olevan kaappihomo tai bi. Olemme seurustelleet noin 6 vuotta, minä olen 32 vuotta ja hän 35 vuotta. Hän ei halua lapsia ollenkaan (tai ainakaan kanssani), itsellenikin vauvakuu…
Olen seurustellut epävakaan persoonallisuushäiriön omaavan naisen kanssa. Aluksi oli ihanaa mutta pian alkoi naiseni käyttäytyä tavalla, joka nostatti kysymysmerkkejä ilmaan. Tuo haastava käytös ilmenee siten, että hän …
Poikaystäväni jätti minut parisen viikkoa sitten ja otti tilalle uuden rakkaan. Tämä tuntuu tosi pahalta sillä minulla on edelleen tunteita exääni kohtaan. Olen miettinyt todella paljon asioita ja olen päättänyt taistel…
Meillä on 20 vuoden avioliitto takana 2 teini-ikäistä lasta. Olen 44 vuotias mies ja minulle on tämän kevään aikana tullut sellainen tunne, että mitä tekis loppuelämällä. Sänkyhommat harvenneet, eli vaimoni ei syty seks…
Tiedän, että kohta saan kaikenmaailman nettimeuhkaajien vihat niskoilleni, mutta kerron silti. Toivottavasti täältä löytyy edes joku asiallinen vastailija. Eli: Olen 22-vuotias ja olen ollut parisuhteessa noin 3 vuotta,…