Vankikarkuri löytyi mökistä : IL

Murhasta elinkautiseen tuomittu Luukkonen löydettiin mökiltä Kuusamosta.

Oulun vankilasta karannut Pekka Luukkonen on saatu kiinni.

Koillismaan poliisilaitoksen poliisipartiot ottivat Luukkosen kiinni kello 16 jälkeen Kuusamosta.

Poliisipartio oli mennyt tarkistamaan tutkimuksissa esille tullutta mahdollista piilopaikkaa ja teki havainnon miehestä mökin saunan ovella. Lopulta Luukkonen löytyi etsinnän tuloksena mökin sisälle piiloutuneena.

Poliisi joutui murtamaan mökin oven sisälle päästäkseen. Kiinniotto varmistettiin poliisikoiran avulla. Kiinniottotilanteessa Luukkonen ei tehnyt poliisille vastarintaa.

Pekka Luukkonen karkasi maanantaina 4. heinäkuuta Oulun vankilasta. Luukkonen on tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta. Karkumatkan ajan poliisi on tarkastanut sen saamia vihjeitä ja tehnyt omia tutkimuksia olinpaikan selvittämiseksi.

Luukkonen sai elinkautisen tuomion ex-anoppinsa julmasta murhasta.
164618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kaleva 20.7.2011:

"Ei hän ole ketään uhkaillut, ei ole missään näyttäytynyt, eikä antanut mitään viestejä, että haluaisi tehdä jotain jollekin. Tietenkin tämä vaaran tunne ihmisillä on siitä lähtöisin, että hän on karannut vankilasta ja siitä ihmiset ovat tehneet omat johtopäätöksensä", rikoskomisario Tapani Tasanto Oulun poliisista kertoo.

Jos joku on toimittanut karanneelle vaatteita tai ruokaa, se ei ole tällaista avustamista ole, vaan enemmänkin inhimillistä toimintaa", Tasanto sanoo.






Karkaamista selvitetään rikosnimikkeellä vangin karkaaminen. Poliisi ei epäile, että kukaan on avustanut Luukkosta niin, että tapaukseen liittyisi muuta rikosta.

Äänestä

Pitkä lista poijalla kuulemma on ollut nimiä.

Äänestä
  • Ainakin minulle on kerrottu, että hän on uhannut seitsemän ihmisen hengenmenolla. Suomessa saa vapaasti uhkailla, sillä edellisen hallituksen lakiemme laatijoiden mielestä uhkailu ei ole rikos. Valtiomme krooninen rahapula ja tuottavuusohjelma on sulkenut vankiloita, vähentänyt poliiseilta ja tullimiehiltä resursseja, eli vika on meissä itsessämme eli emme äänestä viisaita rahankäyttäjiä Arkadianmäelle.

    Miten paljon löytyy suojelijoita näille ihmisten ampujilekkin, miten kinkkistä on ollut tämän aselainkin kanssa? Miten tätä Kuusamon tappajaakin oikein kehuttiin mallivangiksi? Ei ihmishenki paina paljoakaan politiikkojemme puheissa, vaikka vakavien vahinkojen saattuessa ollaankin kärkkäästi keräämässä julkisuudessa poliittisia irtopisteitä. On tuoreessa muistissa nämä koulusurmat, silloin vallassa olevat politiikkomme lupaisivat parantaa asioita, mutta laihanlaiseksi tulokset jäivät.

    Aseet puhuvat Suomessa ja tappavat entiseen malliin.Kaiken kukkuraksi näitä tappoaseita virtaa päivittäin laivoiltamme Virosta ja tullimiehet pyörittelevät vain käsiään resurssipulan edessä.

    Äänestä

vanhemmat kuulemma piilotteli poikaansa.

Äänestä
  • Niin just...kuulemma ja kuulemma...paljonhan sitä kuullaan tässä pitäjässä...

    Äänestä

Miksi muuten Kuusamossa vähän väliä tapahtuu näitä inhotekoja? Miten raa´asti ensin kiduttamalla sinne Joukamojärveen sitten upotettiin mies? Mikä panee Kuusamolaiset paikkakuntalaiset tällaiseen kostoviettiin? Ei ole arvet parantuneet tästä Joukamojärvi tapahtumasta, kun toista Kurkijoki-inhotekoa jo murehditaan päälle. Minkälainen systeemi Kuusamossa kasvattaa tällaisi hirmutekojen tekijöitä? Paapotaanko näitä pienenä liikaa vai pieksetäänkö? Aseisiin ainakin näytetään annettavan kotikoulua jo melko pienestä, mitä isät edellä siinä pojat perässä. Pojathan ottavat oppia isien teoista ei sanoista, näin ovat mieltä psykiatrian alan ammattilaiset.

Äänestä

Aika erikoista lähtee Kuusamolaisia kollektiivisesti syyttämään. Kuitenkin suurin osa on ihan tavallisia tallaajia. Jos muutama tyyppi tekee jotain täysin epäinhimillistä, ei kai siitä voi kaikkia syyttää. Vain onko esimerkiksi kaikki oslolaiset nyt joukkomurhaajia ja miten tamperelaiset, ne ilmeisesti tolla perusteella kasvattaa kaikista ihmisistä paloittelusurmaajia. Kuusamossa harrastetaan paljon riistanmetsästystä ja suurin osa näistä aseiden käyttäjistä ovat täysin tervejärkisiä. Muuten tuli vielä mieleen, että miten on, jos tekee esimerkiksi murhapolton, niin pitäisikö myös tulitikkujen käytön kotikoulua rajoittaa ainakin nyt kuusamolaisilta, joilla sanojesi mukaan kollektiivisesti näyttää olevan joku kasvatusmetodihäiriö.

Äänestä
  • Kuusamolaiset on suomen typeryksiä. kaikki idiootit jää paikkakunnalle :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuusamolaiset on suomen typeryksiä. kaikki idiootit jää paikkakunnalle :D

    Sisäsiitos oli aikoinaan suuri ongelma

    Äänestä

Ei Kuusamoon kannata tulla lomailee,täällä nyt tapahtuu isoja juttuja joten turisteille ei oikein ole enää tilaa hengittää vapaasti kun murhamiehet juoksentelevat täälä vapaasti!Pelottavia tilanteita tapahtuu nuorten piireissä ja kaduilla villitsee levottomuuksia.Kävin nopeasti keskustassa ja sai nähdä tummia pilviä kun nuoriso vahtasi siihen malliin että kuka määkin olen ja mitä teen heidän reviirillä!!??!!Erikoisen asiasta tekee sen että jos tänne eksyy todellakin niin kuka kantaa vastuun että ei tapahdu jotain järisyttävää?

Äänestä
  • Kuusamon nuoriso = epätoivon einareita kaikki

    Äänestä

Sinulle TummiaPilviä.... Miten tuo nyt liittyy tähän ketjuun??

Äänestä

Kuusamo - Suomen suurin avomielisairaala :D

Äänestä

Ei oo ku kehä3 sisäpuoli

Äänestä
  • Äitis kehä kolmoset on... vajakki

    Äänestä

Ompa kova jätkä!pelekää polliisia?piti ihan piiloutua.kovempi jätkä olis vähän pistäny hanttiin kiinniottotilanteessa.menikö tuo ihan sängyn alle piiloon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IL kirjoitti:

Murhasta elinkautiseen tuomittu Luukkonen löydettiin mökiltä Kuusamosta.

Oulun vankilasta karannut Pekka Luukkonen on saatu kiinni.

Koillismaan poliisilaitoksen poliisipartiot ottivat Luukkosen kiinni kello 16 jälkeen Kuusamosta.

Poliisipartio oli mennyt tarkistamaan tutkimuksissa esille tullutta mahdollista piilopaikkaa ja teki havainnon miehestä mökin saunan ovella. Lopulta Luukkonen löytyi etsinnän tuloksena mökin sisälle piiloutuneena.

Poliisi joutui murtamaan mökin oven sisälle päästäkseen. Kiinniotto varmistettiin poliisikoiran avulla. Kiinniottotilanteessa Luukkonen ei tehnyt poliisille vastarintaa.

Pekka Luukkonen karkasi maanantaina 4. heinäkuuta Oulun vankilasta. Luukkonen on tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta. Karkumatkan ajan poliisi on tarkastanut sen saamia vihjeitä ja tehnyt omia tutkimuksia olinpaikan selvittämiseksi.

Luukkonen sai elinkautisen tuomion ex-anoppinsa julmasta murhasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu