Kissasta tauteja?

Mitkä Ihmiselle vaaralliset taudit voivat levitä kissasta ihmiseen?
Heisimato, rabies ja mitkä muut?

Kuinka todennäköistä on saada sisäkissasta joku tauti?
51034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noiden lisäksi toksoplasmoosi ja ekinokkoosi, sienitartunta, giardia ja kaikki ne mitkä ovat zoonooseja eli tarttuvat selkärankaisten välillä/välityksellä.

Tokson saaminen kissasta on aika epätodennäköistä ja kun sen on kerran sairastanut, on immuniteettisuoja. Useimmat ihmiset sairastaa tokson tietämättään ja ovat sen saaneet juureksista, lihasta eivät suinkaan kissastaan. Vaarallinen se on vain odottavien äitien sikiöille.

Ekinokokkoosi eli leveän heisimadon aiheuttama tartunta on epätodennäköinen Suomessa, mutta ulkomailta sen voi saada. Yleensä tartunta saadaan kalasta, ei kissoista eikä varsinkaan Suomessa. Sieni eli mikrosporum canis tarttuu helposti ja aiheuttaa iho-oireita niin kissoille kuin ihmisillekin ja tietysti muille kodin eläimille. Giardia tarttuu ihmiseen kissoista joilla se on, kyseessä on alkueläin.

Aika epätodennäköistä tartunnat on jos normaali hygieniataso on kodissa ja kissa on loishäädetty kunnolla ja tutkittu ennen kotiin saapumista.

Äänestä

Mikä aiheuttaa siis toksoplasmoosin. YLEn dokumentissa väitettiin että suurin osa ihmisistä on saanut ko. alkueläimen.

Normaali kierto menee niin että kissa saa tartunnan rotista (dokumentissa mainittiin vain rotta mutta ehkä myös hiiristä?). Alkueläin muuttaa rotan käyttäytymistä niin että se ei enää pelkää kissan hajua ja jää siten helposti kissan saaliiksi.

Ihmisessä alkueläin muuttaa myös käyttäytymistä mm. niin että käyttäytymisen estot pienenee. Aiheuttaen mm. riskien ottamista esim. liikenteessä.

Äänestä
  • Toksoplasma Gondii alkueläin on tartunnan lähde. Kissa saa sen saaliseläimestään (jyrsijät) syödessään sen tai lihakarja saa sen jyrsijöiden ulosteiden tartuttamista heinistä.

    Suurin osa ihmisistä on sairastanut taudin tietämättään, eikä se uudestaan tartu. Yleisimmät syyt on raa´an lihan syöminen (jossa siis sitä alkueläintä on) tai huonosti pestyt/kypsennetyt juurekset. Hyvin harvoin kotilemmikit on sen tartunnan lähteinä, vaikka kissa onkin sen pääisäntä.

    Tunnen monia ihmisiä jotka ovat kyseisen taudin joskus sairastaneet, eikä kukaan heistä ole tiettävästi sen riskialttiimpia kuin muutkaan.

    Vaarallinen se on vain sikiöille ja siksi raskaana olevia naisia kehotetaan varovaisuuteen kissojen hiekkalaatikoiden puhdistuksessa. Suositellaan siivouksen jättämistä toiselle puoliskolle tai käyttämään hanskoja. Vähintään huolellinen käsihygienia on suositeltavaa, mutta onhan se sitä muutenkin.

    Tokso ei tartu tuoreesta ulosteesta vaan vasta päivän vanhasta, joten sen tarttuminen kotikissoista on hyvin epätodennäköistä. Kyllähän kait jokainen sen hiekkalaatikon vähitnään kerran päivässä puhdistaa.

    Äänestä

Ihminen saa yleensä tartuntansa muista ihmisistä, kissasta tartunnan voi saada jos syö kissan kypesentämättömänä tai kissan ulostetta tai oksennusta. Käytännössä rabiesta ei kissasta voi suomesta saada, koska suomalaisilla kissoilla ei sitä esiinny. Turha vouhkaaminen tästäkin asiasta on syytä lopettaa ennekuin sitä edes aloittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hahhh jaja kirjoitti:

Mitkä Ihmiselle vaaralliset taudit voivat levitä kissasta ihmiseen?
Heisimato, rabies ja mitkä muut?

Kuinka todennäköistä on saada sisäkissasta joku tauti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu