Heikki, mikset tehnyt itse jotain asian eteen?

Sanoit:

"2) Suomenruotsalaisuus perustuu tosiasioiden kieltämiseen. Suomen kieltä Ruotsissa on sorrettu satojen vuosien ajan ja se on edelleen syrjitty siellä.

3) Suomenruotsalaisuus perustuu ylimielisyyteen, sillä eihän heitä kiinnosta suomenkielisten asiat Ruotsissa, kunhan vain itse saavat simputtaa suomenkielisiä kaikkialla. "


Sivulla: http://www.suomalaisuudenliitto.fi/
julistatte:

"Sääntöjensä mukaan liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin."

Miksi siis tästäkin asiasta luistat, sehän on NIMENOMAAN SL:n tehtävä 2- ja 3.? Johan olisi meänkieli kunniassa Norrbottenissa, jos SL:n aktiivi jäseneet tekisi jotain muutakin kuin roikkuisivat tällä foorumilla, täällä on n. 20 eri henkilöä, josta ei yksikään istu vallan kahvassa. Miten kehtaat joka asiasta syyllistää piiskuista vähemmistöä? Pakkoruotsi Suomessa pysyy vain ja ainoastaan suomenkielisten kansanedustajien tahdosta, pieni RKP ei voi mitenkään estää pakkoruotsin poistoa JOS SUOMENKIELISET SEN HALUAA 70%:sesti pois, laki on muutettavissa.
9227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Arvaa tuleeko vastauksia? Kohta joku aivopesty "akateemikko" tulee vaihtaamaan aihetta ja inttämään paskasta.

Äänestä

Onko Heikki koskaan antanut asiallista vastausta mihinkään kysymykseen?? Minä en ainakaan muista!

Äänestä

Kun rautamalmi loppuu ja maaperä on louhittu kuralle niin svekkulin heimoveljet Norrbottenissa tulevat näkemään nälkää. Muista se.

Äänestä

Taas joku nettisveko yrittää valkopestä surumafian tekosia!

RKP, Folktinget, svekosäätiöt jne. tekevät KAIKKENSA korruptoidakseen maamme päättäjät pakoruotsituksen taakse.

Tiedät sen ihan HYVIN. Ja kuitenkin heität tuollaisen naiivin avauksen!

Tala on oikeassa. Olette röyhkeyden huippu.

Skäms ni inte!

Äänestä

RKP ei tosiaan pysty enää pitkään ylläpitämään kansan suuren enemmistön tahdon vastaista pakkoruotsia.
Miksi Suomalaisuuden Liitto joutuu keskittämään pienet voimavaransa muuhun kuin Norrbotteniin? Koska RKP poistatti pienen valtionavun valheellisin perustein - Christina Gestrin valehteli asiassa jopa eduskunnassa! Mutta RKP sai tahtonsa läpi, kun kokoomuksen kerrallinen puheenjohtaja ja ex-sisäministeri poisti Suomalaisuuden Liiton valtionavun vuonna 2002. Sen jälkeen palasin aktiiviksi liittoon ja minut pyydettiin puheenjohtajaksi marraskuussa 2003. Sen jälkeen alkoi tapahtua Suomen kielipolitiikassa ja nyt homma etenee jo omalla painollaan.

Pakkoruotsi Suomessa pysyy niin kauan kuin RKP säätiömiljardeilla voidellaan kokoomusta ja muita vanhoja puolueita. Mutta sen aika on tulossa tiensä päähän, sillä seuraavissa vaaleissa PerusS saattaa olla jo Suomen suurin puolue - kannatusmittauksissa se on sitä jo nyt!

Äänestä

Tala emot tvångssvenskan!
Tala överallt för språkfriheten!
Tala innan det blir tyst!
Tala emot skattefria fonder!
Tala för finsk enspråkighet!

Uudessa eduskunnassa on ennätysmäärä - yli puolet - pakkoruotsia vastustavia kansaedustajia. Lehdistö on alkanut kallistua kielivapauden kannalle. Suomenruotsalaiset kokevat kieli-ilmapiirin ainutlaatuisen kielteiseksi ruotsin kielelle. Presidentti Ahtisaari totesi, että Suomi on jo käytännössä yksikielinen.

Aloittaessani muutama vuosi sitten nettikirjoittelun omalla nimelläni tilanne vaikutti tosi haastavalta. Mutta vähä vähältä asia-argumenttini ovat alkaneet tuottaa tulosta. Eräänlainen huipentuma oli viime vuoden marraskuussa TV2:n suuri pakkoruotsi-ilta. Ei se mene vaikutuksetta.

http://www.simplesite.com/Tala --- sieltä löytyy lisää hyvää kielipoliittista faktaa, ja paljon!

Äänestä

No tjaa. Totuushan on se, että Talan tohina on pientä piperrystä eikä sillä ole mihinkään todelliseen vaikutusta. Paitsi tietenkin sen verran, että jos joku talankaltainen toimii niin kuin toimii, niin fiksut ja viisaat päättäjät hoitavat asiat juuri päinvastoin kuin ääliö vaatii.

Ruotsin kielen asema ei Suomessa tule horjumaan. Kiitos talan ja kaltaistensa parin hemmon!!

Äänestä
  • Tulee. Horjumaan. Ja lopulta kaatumaan. 4 miljoonaa suomalaista haluaa päästä eroon pakkoruotsista. Joka kerta kun joku kirjoittaa, että hän haluaa pakkoruotsin pois Suomesta, niin tämä joku edustaa neljää miljoonaa suomalaista. Heikki on yksi näistä neljästä miljoonasta. Luultavasti kuuluisin. Ja nämä päättäjät. Jos he aikovat päättää oman päänsä mukaan, niin silloin he ovat jättäneet eroanomuksensa. 4 miljoonaa suomalaista päättää mitä nämä päättäjät päästävät ulos päästään.

    Äänestä

  • Ei kukaan ole horjuttamassa ruotsin kielen asemaa, vaan asettamassa sitä oikeaan mittasuhteeseen.

    Ruotsi on pieni perinteinen vähemmistökieli. Se on totuus sanoi joku joskus rustattu laki mitä tahansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


miksi tämä palsta? kirjoitti:

Sanoit:

"2) Suomenruotsalaisuus perustuu tosiasioiden kieltämiseen. Suomen kieltä Ruotsissa on sorrettu satojen vuosien ajan ja se on edelleen syrjitty siellä.

3) Suomenruotsalaisuus perustuu ylimielisyyteen, sillä eihän heitä kiinnosta suomenkielisten asiat Ruotsissa, kunhan vain itse saavat simputtaa suomenkielisiä kaikkialla. "


Sivulla: http://www.suomalaisuudenliitto.fi/
julistatte:

"Sääntöjensä mukaan liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin."

Miksi siis tästäkin asiasta luistat, sehän on NIMENOMAAN SL:n tehtävä 2- ja 3.? Johan olisi meänkieli kunniassa Norrbottenissa, jos SL:n aktiivi jäseneet tekisi jotain muutakin kuin roikkuisivat tällä foorumilla, täällä on n. 20 eri henkilöä, josta ei yksikään istu vallan kahvassa. Miten kehtaat joka asiasta syyllistää piiskuista vähemmistöä? Pakkoruotsi Suomessa pysyy vain ja ainoastaan suomenkielisten kansanedustajien tahdosta, pieni RKP ei voi mitenkään estää pakkoruotsin poistoa JOS SUOMENKIELISET SEN HALUAA 70%:sesti pois, laki on muutettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu