Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa Tervakoskella
16.08.2011
Henkilöauton 35-vuotias mieskuljettaja kuoli törmättyään autollaan kuorma-autoon Tervakoskella aamulla puoli kahdeksan aikaan. Tapahtumapaikka on tiellä 130 noin kilometri Linnatuulesta etelään päin. Henkilöauto oli tulossa Tervakosken suunnasta ja ajautui jostain syystä suoralla tiellä Linnatuulen suunnasta vastaan tulleen kuorma-auton kaistalle. Kuorma-auto ajautui törmäyksen jälkeen ojaan ja henkilöauto jäi kaistalle.
Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut. Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan ohi. Tie on suljettuna arviolta puoli kymmeneen asti.
Lähde poliisi.fi
Ajelin tuolta Uhkoilan kiertotieltä aamusella.Näkyi onnettomuuspaikka siitä pellon yli.
Oranssihyttiseen jakeluautoon oli törmännyt tumma farmarimallinen henkilöauto. Tutkinta oli siellä menossa vielä.Hyvä kun ohjasivat sivutielle liikenteen.
Todella täytyy sanoa että murheellisia ovat tällaiset onnettomuudet. Tuokin tieosuus on yleensä hyvin rauhallinen pätkä ajella. Oliskohan nyt suht nuoren automiehen yllättänyt sairauskohtaus.Tie on tuossa kuitenkin suora ja näkyvyys hyvä. Melkoinen trauma varmasti myös kuorma-autoilijalle.
16.08.2011
Henkilöauton 35-vuotias mieskuljettaja kuoli törmättyään autollaan kuorma-autoon Tervakoskella aamulla puoli kahdeksan aikaan. Tapahtumapaikka on tiellä 130 noin kilometri Linnatuulesta etelään päin. Henkilöauto oli tulossa Tervakosken suunnasta ja ajautui jostain syystä suoralla tiellä Linnatuulen suunnasta vastaan tulleen kuorma-auton kaistalle. Kuorma-auto ajautui törmäyksen jälkeen ojaan ja henkilöauto jäi kaistalle.
Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut. Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan ohi. Tie on suljettuna arviolta puoli kymmeneen asti.
Lähde poliisi.fi
Ajelin tuolta Uhkoilan kiertotieltä aamusella.Näkyi onnettomuuspaikka siitä pellon yli.
Oranssihyttiseen jakeluautoon oli törmännyt tumma farmarimallinen henkilöauto. Tutkinta oli siellä menossa vielä.Hyvä kun ohjasivat sivutielle liikenteen.
Todella täytyy sanoa että murheellisia ovat tällaiset onnettomuudet. Tuokin tieosuus on yleensä hyvin rauhallinen pätkä ajella. Oliskohan nyt suht nuoren automiehen yllättänyt sairauskohtaus.Tie on tuossa kuitenkin suora ja näkyvyys hyvä. Melkoinen trauma varmasti myös kuorma-autoilijalle.
Vastaukset 75
Vanhimmat
kuka meni scanian alle?
Ilm. joku paikallinen.
Eiköhän tuo jossain vaiheessa sitten puskaratio kerro.
Tais olla Taipaleen jakelu auto jonka alle tuo "kanditaatti" päätti päivänsä.
tuntuu vaan noi "sairaskohtaukset" iskevän päälle usein raskaan ajoneuvon osuessa kohdalle.
ja suoralla...
http://yle.fi/alueet/hame/2011/08/kuorma-autoon_tormannyt_autoilija_kuoli_janakkalassa_2793858.html
Tunnistaako kukaan autoa?
Näyttäs olevan vanhakoppanen Ford Mondeo
So what? Mullon kanssa ollut kohta kaheksan vuotta. Hyvä auto ja turvallinen.
Joo tutulta näyttää .
Kenenköhän auto mahtaa olla?
moro. ollaanko me tuttuja jossain mielessä netin kautta esim?
Se oli mun iskä ja ei ollut sairaskohtaus vaan yks toinen juttu..
Joo mun iskän mondeo
Ei ehkä koskaan saada tietää syytä, mutta yksi minusta varteen otettava voi olla rattiin nukahtaminen! Vasta julkaistiin tutkimus, että rattiin torkahtaminen on varsin yleistä kun oli isolle joukolle autoilijoista tehty kysely. Surullisia aina nämä kuolonkolarit joka tapauksessa.
voi olla niinkin.scaniakuski varmaan kertonu poliisille tuliko "tempasemalla" ja irvistikö.yleensä ne irvistää kun ovat päätöksensä tehneet.
Kuullun huhun mukaan oli jättänyt jälkeensä viestin löydettäväksi :( Antaahan se rauhan ja jonkinlaisen syyn/selityksen omaisille ja läheisille vaikkei se surua helpota eikä poista. Voimia...
kuka sanonut kylillä et on viestin jättänyt?? ja missä se viesti on????
Niin missä se viesti sitten on????
Ettei vaan kuormuri seilannut väärällä puolella ja h-a:n kuski teki spontaanin väistöliikkeen jarruttamatta hieman myöhässä. On näitä ammattikuskeja tullut viimeaikoina nähtyä hieman liikaa jotka luurikorvassa kahlaa puolelta toiselle. Siinä on sitten helppo syyttää "hiljasta miestä" omasta rattipöljäilystä.
Raskaan kaluston kuskien kännykkäajoa pitäisi kyllä valvoa tiukemmin. On kuiteski kaikenlaiset headsetit ja handsfreet keksitty. Silti se luuri makaa päässä kiinni ja toinen käsi roplaa navigaa...
Henkilöauto teki tosiaan spontaanin liikkeen vastaantulijan kaistalle .
Kuormurin kuski koitti väistää, kun näki henkilöauton suuntaavan päälle, mutta auto väisti myös eli tahallaan ajo päin :/ Sääliks käy myös noiden isojen autojen kuskeja.
Samaa totean minäkin.
Tunnen erään junankuljettajan, joka joskus pahaa oloaan purkanut siitä, että ei siinä voi mitään tehdä, kun toinen tulee kävellen kädet ylhäällä silmät kiinni.
Tuskin tietyssä tilassa olevat ymmärtävät, että sellaisen kohtaaminen jättää ikuisen jäljen ihmiseen, joka haluaisi, mutta ei kykene estämään tapahtuvaa.
Kukaan ei voita.Vain ihmisraunioita tuollainen tuottaa.
parempi loppettaa heti noi arvailut se oli tosiaan mondeo ja mun broidi. ja ei sairaskohtaus.
Mikäs herran nimi oli? Osan ottoni. Toimiiko tossa autossa muuten takalasin pyyhkijä? Jos vaan toimii, voisit myydä mulle sen vai menikö jo romikselle?
kuule mä olen sitä autoa etsinyt joka paikasta mutta kukaan ei osaa sanoa missä se on tällä hetkellä. toimi varmasti oli hyvä auto. no en kuitenkaan tässä nimeä laita mutta jos sulla numeroo tai spostia löytyy niin palataan asiaan.
r.i.p j.k. thank you forever. muistan sinua joka ikinen pvä.
kuka sä olet???
haista vittu
Kuka olet muuten iskän nimi lyhenteellä
Ja sä oot varmaan mun äiti ku sen nimi oli Susanna ja sä tän kaiken aloitit.. jos oot mun äiti sen takia mun iskä kuoli..
Keviästippä velipoikien kuolemat otetaan, jos jo osakauppaa tehdään ennenkuin kroppa on kylmenny edes kunnolla :(
Ja kyllä ne onnettomuushylkyjen osoitteet tiedossa on sillä joka ajoneuvoa pois kuljettaa. Omaiset saavat sen halutessaan varmasti tietää. Ammattimiehet tutkivat auton ja antavat lausuntonsa omaisille ja vakuutusyhtiölle sekä poliisille, jotta mapin kannet saa kiinni.
Oli siellä onnettomuuspaikalla tänään kukkaa ja kynttilääkin. Ihmiset vielä välittävät oikeasti.
http://www.youtube.com/watch?v=44IuHrt4tkw
Traagisia asioita tällaiset.
Velipojan rahavarat on takalasinpyyhkijästä kiinni, tai sitten kaveri on vähä-älyinen?.
OTETAAS BYT TAKAS VÄHÄN. HALOO EN KAIT NYT MITÄÄ VIOTUN PUUHKIJÄÄ MYISI . vittu HALOO. KYSE OLI ETTÄ JOS NIMI KIINNOSTAA NIIN VOIN SPOSTILLA KERTOA SEN.
jos et tiedä taustoja koko tilanteesta niin eikö kannattaisi olla kommentoimatta.
pirkkalan tarhaan kuskataan kolariautot.
JÄNÖPÄSSII sulla tarkempaa osoitetta tai mikä on se virallinen nimi paikalle??
JAKOPÄSSI sulla tarkempaa osoitetta pirkkalaan tai mikä on firman nimi??
Tarkottaa ilmeisesti tätä autovahinkokeskusta>>>>
https://www.avk.fi/sivut/main.asp
Voi se olla kyllä tuolla Hml:ssakin vielä. Siellä on sellainen keräysvarasto josta ne vie sitten usiamman auton kerralla.Tuttavan auto vietiin sinne aikoinaan. Sekin jos onnettomuus on ollut epäselvä, niin voivat vielä tutkia autoa, lähinnä sitä teknistä puolta, voi vaikuttaa tuohon loppuvarastointiin/-kuljetuksen ajankohtaan.
´Ne hylyt myydään tuolta AVK:lta vakuutusyhtiön lukuun.
nii oliks se ny se kuisman kloppi kuka kaahas autollaan ihtensä hengiltä?
Joo ja mä oon sen poika..
jokke joo oli kuisman vanhin kloppi. sulla jotain tietoa kolarista enemmän tai miksi teki niin??
Kyllähän noita kaikenlaisia teorioita kuullu, tiedä sitten mikä on totta...viestinhän se kuulemma oli jättäny et tainnu kauemman aikaa kismittää. Täytys varmaa kysyä kylänviisaimmalta.
JOKKE voisitko laittaa niitä teorioita mulle sähköpostiin?? ja jos tietoa missä se viesti on. mulla oma teoria mutta en sitä tähän laita tai tiedän suunnilleen miksi noin kävikin.
jos tuollainen perhehelvetti ollut tosiaan niin en ihmettele et teki tuollaisen ratkaisun.
ai siis millainen perhe helvetti????
mistä omaiset voivat etsiä viestiä ja kenelle viesti tarkoitettu?? jollakin tarkempaa tietoa??
Joo no ei iskän syy ollut mut äiti oli aiheutti kaikille pahan olon ja tässä loppu tulos sinne meni oma isä
akka piti vankina lähes. ei mitään omaa saanut olla. akka luki viestit ja kaiken. ja vei rahat yms.
Ja mitähän vittua se naapurille kuuluu.
eikö teillä ole muuta tekemistä kun puida ihmisten asioita.jättäkää jo omaiset rauhaan ja menkää omaan itteenne.
Kiitos:) Ihanaa että jotkut jaksaa ymmärtää ja kannustaa...
jokke taitaa itsekeksiä noita viesti juttuja kun ei ole mitään todisteita esittää. tai mistä tiedät esim miten kauan kismittänyt??
Hei Haloo! Ootteko vähän idiootteja kun laitatte Nimiä ja kaikkia juttuja tänne! Ajatelkaa oikeesti omalle kohdallenne samanlaista tapausta et joku on kuollu ja sit sä tuut lukee keskustelupalstoja ja löydät täältä keskustelun mis lukee siitä sun omaisesta!?!?!!!! JÄRKEÄ SAA KÄYTTÄÄ
se oli mun mieheni ja se oli itsari...olin puhelimessa sen kanssa viimeiseen asti...kuulin kuinka kaikki päättyi. olimme yhdessä melkein 14v ja meillä on 4 lasta. nuorin oli tapahtuma hetkellä 3vko vanha.
Jep no kuules äiti rakas voit itseesi syyttää ku et ajatellut ku itseesi ja mullakin jäi traumat ku kuulin sen puhelun ku oli 6 v ite hakkasit meitä Lapsia ja satutit isää no nyt oot säkin poissa
Oon vilpittömästi pahoillani susannah, vaikken tunne koko tapausta, enkä teitä.. Kyllä sä pärjäät, tsemppiä!!
toivotaan että lapset selviää traumoista.
En oo vielä selvinnyt mietin joka päivä
Joo...viestejä ei ole vielkään löytynyt:(((( Penkonu paikat mutta ei ole mitään vastaan sattunut.... MARJUT PERHE...kuka sitten liekkin olet??? Et tainnut tietää että hän oli mieheni ja meillä oli 4 poikaa...nuorin 3vko tuolla hetkellä!!!
ymmärsin myöskin että se oli itsemurha mutta.. nyt on aika antaa rauha hänen sielulleen ja voimia perheelle .....
JÄTTÄKÄÄ JANI JA HÄNEN PERHEENSÄ RAUHAAN!!!! heillä on vaikeaa ilman uteliaiden ja kierojen kyläläistenkin juoruja.. osanottomme janin poismenosta.. voimia ja haleja! TE ETTE VOI TIETÄÄ MITÄ TODELLISUUS OLI KOSKA ETTE HETKEÄKÄÄNJ ELÄNEET HEIDÄN ELÄMÄÄ!!!!!
onhan se viesti löytynyt jo aikoja sitten.
raili ja oertti. asiasta aika hyvä kuva koska jani kertoi meillle todellisuuden.
Kunnia se on kuolleellakin. Toivottavasti omaiset marssivat nyt Hämeenlinnaan tekemään tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. Käsittämättömän törkeää kirjoittelua!
12vuoden piina ohi. lepää jani rauhasa.
Eikö toi nytten hieman kohtuutonta ole? Koskaan ette tule syytä saamaan selville,minkä takia on tapahtunut se mitä on tapahtunut.Jollei mies pyhän hengen voimalla tule kertomaan sitä teille.Teorianne voitte tunkea vaikka P*******n,se on vaan teoria, eikä se kerro mitä oikeasti on tapahtunut ja miksi! Eikö olisi parempi antaa asian vaan olla, ei se mies takasin syyttämällä tule vai tuleeko?? Ei ainakaan tähän mennessä kuolleet ole haudasta nousseet.
No pitikö sun ottaa tää taas esille , ku nei oo kukaan enää kuukauteen kommentoinut .
Ehkä joillekuille se on hyvä..joillekuille ei..
Mun mielestäni henkilöinti jokaisella tavalla tosin pitää osata ja ymmärtää ja jättää pois.
Mielestäni se on ja vain omaisten asia.
Minä kommentoin..kun satun paikan ohi kulkemaan ja muistan oman menneisyyteni.
Minunkin mielestäni se on vain omaisten asia .Jos et ole omainen , niin parempi kun jätät kommentoimatta .
olihan se syy aika selkeesti kerrottu siinä kirjeessä.
LÄHIOMAINEN kyseinen henkilö ei ollut kylläkään miehesi vaan entinen miehesi.
Mitö selität ne oli yhdessä ja mä oon niitten toisiks vanhin lapsi
Sukuvika jos ei suksi luista.
tuo järki näytä oikein luistavan.
Oli mun iskä kuka oli tuossa onnettomuudessa ja menehtyi ja kaikille tiedoksi ei ollut sairaskohtaus vaan oli lähtenyt yöllä pois kotoota kun oli äitin kanssa riitaa ja aamulla ihmettelin missä isä oli niin äiti soitti niin hirvee raivoaminen oli iskälle äidille ja sitten pam kuulu törmäs ennen linnatuulta rekkaan. Ja näköjään löysin keskutelun siihen liittyen monen vuoden jälkeen