Kun olemme pakolliset asiat käyneet esimieheni kanssa läpi vielä hänen huoneessaan, alkaa hän myös katsomaan minua samanlaisella eläimellisellä katseella milä suurinosa muistakin työntekijöistä minua katsoi aikasemmin aamulla. Hän sanoi minulle aivan suoraan kun olin lähdössä hieman hämmentyneenä hänen huoneestaan: "Tiesitkös, neiti Paloniemi että täällä meillä työkavereiden suhde on kuin olisi aviossa?" Jonka jälkeen vinkkasi vielä silmää minulle ja väläyttäen perään valoisan hymyn.
Vastasin välittömästi ajattelematta mitään samalla kun avasin huoneen oven "Sehän on erittäin mukava kuulla, eipähän tarvitse vapaa-aikaa tuhrata enään aviomiehen etsimiseen" ja naurahdin.
Poistuin huoneesta etsimään kahvihuonetta ja havahduin siihen kun huomasin että ajatukseni pyöri jostain syystä pelkässä seksissä. Sotasuunnitelmani oli että käyn hakemassa yhden kupin kahvia, siitä huolimatta vaikka vatsa olikin sekaisin uuden työpaikan luomasta jännityksestä joka alkoi pikkuhiljaa hellittämään kuten myös ajatukseni juoksu.
Päätän kuitenkin käydä ensin vessassa katsomassa pelilistä olenko vielä edustuskelpoinen, kyllä, aivan mahtava näky peilistä heijastui. Päättäväisesti lähdin kävelemään kohti kahvihuonetta jonne päästyäni huomasin että paikalla oli pari muuta miespuolista työkaveriani joille esittelin itseni samantien.
Toisella miehistä on siististi leikattu lyhyt tukka ja todella tyylikkäästi vaatettu kokonaisuus muutenkin, tarjoili minulle kahvia samalla kun istuuduin kahvion pöytään. Tämä mies suorastaan uhkui testosteronia ja sen havaitsi myös että on sitä salillakin käyty.
Aloin nopeasti laskemaan päässäni siinä keskustelun lomassa että täällä on yhteensä 10 henkilöä töissä minun lisäkseni, 3 niistä on naisia ja kaikki aivan mahtavan kauniita, "erityisesti se punapää" - kunnes ajatukseni taas katkesi kun talon naiset saapuivat kaikki kahvioon, myös se punapää. Havaitsin että pilluni alkoi samantien puristella ja sykkiä kun näin tämän naisen ja ilmeisesti tämä kaunis nainen myös sen havaitsi ja loi minulle niin tumman ja kiimaisen katseen jota en ole koskaan ennen kokenut, se iski kuin moukari vatsani pohjaan aiheuttaen sen että pilluni oli melko märkä.
Jatkuu....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.