Kehitysviive puheessakin, 6v oppinut puhumaan epäselvästi

Kyllä 6v voi alkaa oppimaan puhumaan, vaikkei olis sitä ennen sanonut sanaakaan. Näin meillä.
2645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on perheessa pian 5 vuotta täyttävä poika. Hän on reipas ja hyvin kehittynyt, ymmärtää jyllä asioita, mutta ei ole alkanut puhumaan vieläkään. Muutamia kahden tai kolmen sanan lauseita tulee ja yksittäisiä sanoja. Hän on pienestä alkaen puhunut erittäin paljon ns. omaa kieltä, eli kovasti yrittää selittää asioita, mutta mitään tolkkua
puheesta ei saa. Tämä oma kieli on vallitseva edelleenkin. Olemme käyneet erilaisissa tutkimuksissa mutta mitään erityistä syytä puheen tuottamisen ongelmaan ei ole löytynyt. Hän saa puheterapiaa tarhassa kerran viikossa. Mitään muuta varsinaista kuntoutusta ei ole tarjolla.

Onko kenelläkään kokemuksia siitä, miten perheessa voisimme tukea häntä ja onko toivoa siitä että hän vielä joskus oppii puhumaan.

Äänestä

On huojentavaa kuulla muiden kommentteja. Itselläni reilu 5v poika. Puhuu paljon, mutta puhe epäselvää. Puuttuu s,r, l, v j....osaa siis sanoa "äs", muttei millään saa sitä lauseisiin. L tulee muutamissa sanoissa, osassa ei. J:n sanoo N esim. Jani on Nani jne....
Saa nyt puheopetusta päiväkodissa kerran viikossa, ei muuta.
Huomaan, että hänellä on "laiska" kieli....puhuu vähän kuin kurkusta....

Siitä itsekkin olen hirmu huolestunut, että oppiiko puhumaan oikein....ei ole kovin innostunut harjoittelemaan....välillä masentaa ja huolettaa niin mahdottomasti. Oikealla puheterapeutilla käyty muutaman kerran, diagnoosi, lievä puheen viivästyminen...kotona pitäis harjotella..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hidas, mutta oppiva kirjoitti:

Kyllä 6v voi alkaa oppimaan puhumaan, vaikkei olis sitä ennen sanonut sanaakaan. Näin meillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu